maanantai 20. lokakuuta 2008

Lääkäriin menossa ;-(


Syysloman alkamisen kunniaksi haimme tyttären kanssa kauppahallista tuoretta rieskaa ja vanhanaikaisesti paperiin käärityn pullapitkon. Ne oli kiva kantaa kotiin, ja kyllä maistui hyvältä, molemmat..


Neljäs viikko menossa tukkoista oloa. Mielenkiintoinen artikkeli viikonlopun lehdessä: lääkäri on sitä mieltä, että ihmisille syötetään liikaa antibioottikuureja. Tuo vihreä teksti ihan huusi minua ja päätin, että heti kun maanantai koittaa, soitan lääkäriin. Olen syönyt peräkkäin kaksi antibioottikuuria eikä niistä ole ollut tuntuvaa apua. Joten tieni vie jälleen kerran lääkäriin. Terveyskeskuksessa on joka kerta ollut eri lääkäri, niin tänäänkin tulee olemaan.

On Oulun alueen koululaisten syysloma ja lapsille pitäisi jaksaa keksiä ohjelmaa. Nyt kirjastoon.. Palaan asiaan illemmalla. Katsoin hyvän elokuvankin, siitäkin sitten juttua..

Edit. iltapäivällä lääkärikäynnin jälkeen: No, vieläkään ei punkteerattu. Menen röntgeniin tällä viikolla. Duactia tukkoisuuteen ja Buranaa päänsärkyyn, ei enää kolmatta antibioottikuuria. Olotila jatkuu ja asia siis kesken. Ultraäänellä katsottiin poskiontelot ja tulehdusta ei enää ole. Mutta miksi kaikki oireet ovat jääneet? Kummallista..

4 kommenttia:

-Anne- kirjoitti...

Onpas kurjaa. Toivottavasti saat pian helpotusta vaivoihisi.

Sooloilija kirjoitti...

Kiitos Anne, yritän koko ajan ajatella paljon kaikkea muuta kuin kurjaa oloa.. Mutta välillä hermostuttaa..

noeijoo kirjoitti...

Olen kokenut samaa, että oireet jäi. Syyksi löytyi rtg-kuvassa limakalvoturvotus ja siitä lähtien käytin 10 vuotta nenäsuihketta ja allergialääkkeitä. Sittemmin salapoliisityönä selvisi allergian aiheuttajat ja oireilu on ollut paremmin hallittavissa.

Sooloilija kirjoitti...

Eicka, kiitti tiedosta, olen menossa röntgeniin, katsootanpa mitä kuvat sanovat.