tiistai 28. lokakuuta 2008

Sofi Oksanen kirjoittaa kiehtovasti

Ajattelin vain kysyä, että onko joku teistä jo lukenut tämän kirjan?


Odotin sitä pari kuukautta kirjaston varauslistalla ja nyt se odottaa tuossa yöpöydällä varsinaista aloittamistaan. Selailin kirjaa, luin monen sivun otteita sieltä täältä eli periaatteessa olen jo tutustunut kirjaan.. Enkä käytännössä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa omaan lukukokemukseen, mutta haluaisin kuulla kommentteja. Mietin jaksanko olla kiinnostunut Viron historiasta; maassa sodan aikana tapahtuneista ja nykyaikana tapahtuvista naisten sortoon ja väkivaltaan liittyvistä asiosta. Teksti tuntui aika rankalta, elämänmakuiselta.

Sofista pidän. Rohkea ja erikoinen persoona.
(Kuvassa Sofi Oulun kirjamessuilla toukokuussa).

13 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Tilauksessa on mullakin. Kirjaa ovat kehuneet äitini lisäksi monet ja onhan sille povattu Finlandia-palkintoakin. Kirsi Piha kyseli kerran blogissaan lukijoittensa parasta kirjaa ja aika moni nimesi Puhdistuksen.

Anne kirjoitti...

Hitsi en ole vieläkään ehtinyt lukea tuota kirjaa! Muut hänen kirjansa olen kyllä lukenut. Sofi Oksanen on älykäs nainen. Olen fani!

Hallatar kirjoitti...

Iiik! =)

Ihana muki. ;D

Kirjaa en ole lukenut...

Sooloilija kirjoitti...

Luen kirjan pian. Pidän tärkeänä lukea sen,vaikka sen aihe olisikin vaikea.

Oispa upea jos Sofi saisi Finlandiapalkinnon!

Kissamuki on mun oma,ja suosikkini. Siihen kuuluu kansikin,joten teekin pysyy lämpimänä pitkään..

Marja kirjoitti...

Luin Puhdistuksen joku aika sitten, minusta se oli hyvää ja vetävää tekstiä, vaikea jättää kädestään. Ei silti lempikirja-ainesta, siihen se oli ihan liian ahdistava ja yksityiskohtainen.

Odotan postausta lukemisesta, pidän blogistasi ja on aina jännä kuulla mitä muut ajattelevat!

Sooloilija kirjoitti...

Northern exposure: kiva kun kävit blogissani ja jätit kommentin.
Kerron myöhemmin mitä pidin..

Vicki Li kirjoitti...

Pistin sulle pränikkää tulemaan.

Vicki Li kirjoitti...

Miekin tykkään Sofin tekstistä. Olen lukenut muutaman kirjan, mutta en vielä Puhdistusta.

Taru kirjoitti...

En ole vielä lukenut tuota kirjaa. Odotan innolla kommenttiasi. ..pidähän kiirusta =)!!

Minä olen käsittänyt että tuo kirja on aika rankka, olisikohan tuo syy miksi en ole sitä etsinyt käsiini? Sama on Anna Politkovskajan kirjan kanssa - se on jäänyt lukematta juuri tuon rankkuuden vuoksi.
Rankkaan kirjaan tarvitsee tietynlaisen mielentilan.

Hyvää lukukokemusta sinulle toivottaen!

Sooloilija kirjoitti...

Vicki Li, kiitos kaunis prenikasta!

Elisa, samaa ajattelen; tietynlaisessa mielentilassa ei tee mieli lukea rankkoja tekstejä..
Mulla on pitkään ollut tv- ja elokuvavaihe meneillään, joten kirjat ovat olleet hieman taka-alalla.Nyt pitää oikein keskittyä lukemaan.

Hallatar kirjoitti...

Huomasinkin tuolta palkin alakuvista, jotta sääkin olet sellai sekakäyttäjä.
Miekin olen ;D

Voidaan juoda kahvia tai teetä
kumpaa vaan tekee mieli. =)

Elegia kirjoitti...

Olen lukenut Sofilta Stalinin lehmät ja Baby Janen, mutten vielä tätä. Mutta odottelenkin täällä innolla sinun mielipidettäsi kirjasta. Tarkoitus on kyllä lukea Puhdistus, kunhan saan sen käsiini.

Sooloilija kirjoitti...

Elegia, minäkin olen lukenut Baby Janen sekä joitain Sofin kolumneja ja haastatteluja. Nyt aloitin Puhdistuksen. Katsotaan kauanko menee.