lauantai 25. lokakuuta 2008

Vaaliruusuja ja mietteitä muusta kuin vaaleista


Kävelimme kuopuksen kanssa kävelykadulla tänään, saimme ruusuja kotiin maljakkoon, Brunbergin pusuja, kahvia, suklaakonvehteja, makkaraa. Kaikki kynnelle kykenevät vaaliehdokkaat olivat paikalla ja moni kysyi joko olen äänestänyt. Lapsi kantoi ruusuja innokkaasti ja ihmetteli miksi kaikki jakaa jotain ilmaiseksi.. Niinpä, sitä sopii miettiä..

***

Tänään olen ollut mietteliäs, alakuloinen, masentunutkin.. Ja nyt mietin mitä voin ja haluan juuri tänään tänne kirjoittaa. Olen huomannut, että uni vaikuttaa mielialaan. Kun on pitkään nukkunut huonosti ja nähnyt kummallisia unia, ei ole päivälläkään ihan täysillä kiinni tässä elämässä. Viime yönä olin unessani raajarikko; yritin kävellä kaupungilla, mutta jalat eivät kantaneet ja ihmiset tuijottivat, nauroivatkin. Edellisenä yönä olin uppoavassa laivassa.

***

Tänään mieleeni tuli lause, että teini-ikäisen kanssa eläminen on kuin eläisi myrskyisässä parisuhteessa: pitää olla varuillaan, että millä tuulella ihminen herää, syökö aamupalaa, syökö lounasta, onko puhelias vai puhumatta, lähteekö mukaan kauppaan ja kaupungille, vai kulkeeko omia teitään, tuleeko riitaa jos sanon väärän sanan jne. Kaikki te, joilla on teini-ikäisistä kokemuksia (tytöistä varsinkin), tietävät mistä puhun. Aamumme alkoi huonosti mykkäkoululla, mutta nyt jo helpottaa.. Joten omakin mieliala menee vuoristorataa..


Eilen katsoin elokuvan, en tuossa Finnkinon Plazassa, jonka kävin tänään päivällä kuvaamassa (pari päivää sitten se oli kuvassa eri kulmasta). Kehuin katsovani monen monta Wong Kar Wain elokuvaa lyhyen ajan sisällä, ja niin olen tehnytkin. Nyt oli vuorossa Days of Being Wild, ohjaajan läpimurroksi sanottu elokuva vuodelta 1990. En meinannut tunnistaa Maggie Cheungia ja Tony Leungia, jotka aiemmin näin In the Mood for Lovessa. Näiden kahden elokuvan tekemisen välillä on 11 vuotta, joten nuorista aikuisista on tähän päivään kasvanut ihan oikeita aikuisia.

(Kuva Days of Being Wild-elokuvasta)
Mutta tämä Days of being wild eteni kiihkeästi: nuorison repiviä ihmissuhteita, rakkauden kaipuuta ja äidittömän nuoren miehen tunnevammaisuutta ja biologisen äidin etsintää.. Tämä elokuva ei koskettanut ihan samalla tavalla kuin In the Mood for Love, se jäi kylmemmäksi ja etäisemmäksi.

Wong Kar Wain elokuvissa eletään usein iltaa ja yötä, ja hyvin usein sataa vettä. Musiikki on aina suuressa roolissa, se on aina kaihoisaa, sydäntäsärkevää. Pidän kaikenlisäksi tämän ohjaajan elokuvien nimistä. Seuraava, jonka katson on nimeltään 2046. Nimenä se poikkeaa ohjaajan aiemmista ja nykyisistä, mutta pääosanäyttelijänä jatkaa Tony Leung.

Traileri Days of being wild-elokuvasta tässä.

7 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Näitä harmaita päiviä riittää itse kullakin. Välillä on itselläkin tosi vetämätön olo.

Elokuvissakaan en ole jaksanut käydä aikoihin, tänään sitten vuokrasin vihdoin elokuvan, senkin ruokakaupasta, miltei summanmutikassa, mutta jotain kuiteskin...

Huh, itse odotan tyttären teinivuosia jo vähän kauhulla. Itse en ainakaan ollut teininä niitä helpompia tapauksia, joten jos omena putoaa lähelle puuta, niin melkoista menoa on tiedossa.

Korjasin muuten ton mun blogiprofiilin, kun kyselit, mikset saa avattua sitä uutta blogiani. Profiilini oli jäänyt minulla jostain syystä salaiseksi ja sen vuoksi blogger-profiilini ei auennut.

Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle!

Terkuin Sari

Hallatar kirjoitti...

Kyllä unen laatu vaikuttaa päiviimmekin. Totta.

Miekin kävin pitkästä aikaa oikeasti
leffateatterissa tänä iltana Hanin kanssa. =)

arleena kirjoitti...

Hei, juuri äsken kun tulin aamiaiselle (se oli valmiina, puuroa) totesin, että nukuin huonosti näin jos jonkilaista ikävää unta ja heräilin ja taas jatkuivat ikävät unet. Matkalla, hukassa vaatteet, joku tunkeutui kotiini ja jne.. Aivan samoin kuin sinäkin näit.
Tekeekö tämä apea vuodenaika tämän.

Teini-ikäistem kanssa tulee yhteenottoja, kasvaminen aikuiseksi on joskus kovinkin kivuliasta ja uhmakasta. Epävarmuus purkautuu kotona kiukutteluna. Turvallinen läsnäoleminen, mutta ei holhous saattavat lieventää myrskyjä.
Meillä satsattiin luottamukseen.
Teroitimme sitä, että luotamme miten kodin ulkopuolella käyttäydytte ja luotamme, että valikoit oikean seuran, luotamme että käyttäytyminen on sen mukaista kuin odotammekin ja mihin olemme kasvattaneet.

Teimme selväksi, että jos luottamus katkeaa, silloin tarkistetaan suunta täysin uusiksi.

Isoja murheita ei ole tullut ja luottamus on säilynyt.

Sooloilija kirjoitti...

Sari, kiitos, käyn katsomassa joko blogiisi pääsee..Ja käyn lukemassa minkä elokuvan olet katsonut..

Hallatar, unen laatu ja määrä saattaa pitkäksi aikaa mennä sekaisin, kuten juuri nyt sairastelun vuoksi on mennyt. Mutta kyllä se siitä jossain vaiheessa tasoittuu.
Mitähän elokuvaa sinä kävit katsomassa, käynpä blogissasi katsomassa..

Arleena, kasvaminen on todellakin kivuliasta. Ja kuten Sarikin totesi, että jos omena ei kaus puusta putoa niin vaikeaa tulee; minullakin oli tosi ailahtelevaista ja vaikeaa äitini kanssa juuri 12-14-vuotiaana.. Joten tässä nyt mennään. Eihän tämä ikuisuutta kestä.

Tuo luottamus on tosi tärkeä asia. Meillä ei vielä ole kyse kotiintuloajoista tai kaveriporukasta, vaan lähinnä äitisuhteesta: tuntuu, että olen kaatopaikka ja roskis. Siis aina välillä..Ei onneksi koko aikaa.

Elisa kirjoitti...

Unet ovat viestejä syvältä tunne-elämästä. Jos unia kunnioittaa, ne voivat toimia oppaanamme. Ei niitä tarvitse aina tulkita, mutta joskus ne voivat olla kertoa meille mihin suuntaa muovata elämäämme! Ken tietää minne suuntaan oma laivasi seilaa?

Voimia sinne, voin vain kuvitella että teini-ikäsen tytön kanssa elo voi olla haastavaa.

Leppoisaa vaalipäivää!

Sooloilija kirjoitti...

Elisa, kiitos. Juuri kävinkin äänestämässä tyttären koululla kun en saanut ennakkoäänestettyä.

Tosiaan, ties mihin suuntaan laivani seilaa. Jospa edes joku unistani olisi tulevaisuuteen viittaava.

Voisin ajatella, että poikalasten kanssa tulee ihan erilaiset ongelmat sitten teini-iässä..

eicka kirjoitti...

Todellakin mennään vuoristorataa ja äiti menee perässä. Kun ei jaksaisi koko ajan kuulla moitetta ja äksyilyä. Tulee annettua periksi, kun ei jaksa koko ajan motkottaa, sitten taas otetaan tiukemmin ohjat. Onneksi välissä on suvantopäiviä.

Itse käy samalla omaa nuoruuttaan läpi ja koettaa tehdä korjausliikkeitä omien lasten kanssa.

Hyvin se menee, kunhan vaan välittää lapsistaan. Virheetkin ovat sallittuja.