keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Haasteena ja toiveena hyvä elämä, ei sen enempää


Mikaela haastoi minut miettimään vähän erilaisia Lupauksia ensi vuodelle. Muitakin kuin niitä ainaisia laihdutuspäätöksiä ja karkkilakkoja.. Hänellä oli niin upea ja hauskakin lista. Omastani saattaa tulla vähän vakavampi, ehkä sisäänpäinkääntyvämpi lista.

Lupaan: Elvyttää ensi vuonna luovan kirjoittamiseni. Koko vuonna 2008 en tainnut kirjoittaa yhtään runoa. Edellisenä vuonna kirjoitin niitä kokonaisen vihkollisen.
Aion myöskin pyrkiä lukemaan hyvät kirjat loppuun. Tänä vuonna lopetin kesken niin monen hyvän romaanin, mm. Sofi Oksasen Puhdistuksen ja Anna-Leena Härkösen Ei kiitos-romaanin.

Lupaan ja aion: vähentää ensi vuonna lihan syöntiä. Kenties lopettaa kokonaan. Asia vaatii opiskelua, siksi en kirjoita siitä nyt enempää. Toivon, että varsinkin punaisen lihan syönnin lopettaminen vähentäisi samalla kaikkia epämääräisiä vatsavaivoja, joista olen kärsinyt koko ikäni.. Syyt ovat myös eettisiä. Olen vain niin hidas kaikille asioille, että tarvitsen esim. tällaisen asian miettimiseen vuosikausia aikaa.
Samalla tässä tulisi muunkinlaista suurempaa ruokaremonttia. Ja jos sen seurauksena laihdun, niin hyvä hyvä!!

Lupaan: ensi vuonna katsoa monenlaisia elokuvia. Sellaisiakin, joista ensin ajattelen, ettei ole 'mun genreä'. Väkivaltaelokuvat jätän väliin, kuten ennenkin. Kirjoitan myös ensi vuonna yhtä palavasti niistä elokuvista, jotka kolahtavat.


Lupaan: ensi vuonna olla armollisempi itselleni, läsnäolevampi äitinä ja ystävänä. Kuvituksena yllä Marimekon Ystävät-kangas.

Ja toiseksi viimeisenä: Lupaan voida paremmin ja yrittää parantua tästä kuukausia vaivanneesta korvavaivasta. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Jospa olenkin itse aiheuttanut itselleni tämän vaivan, stressaamalla ym..

Ihan viimeisenä: Lupaan iloita, hymyillä ja nauraa useammin kuin tänä vuonna. Lupaan etsiä iloa!

Blogiystävät: Onnellista Uutta Vuotta 2009 teille kaikille !!!

Elokuvalista tulee viimeistään 1.1. Ehkä yöllä..

10 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Sinulla on hyviä tavoitteita. Ei kaikkea tarvitse kerralla pistää uusiksi, hiljaa hyvä tulee. :)

Vähän voin kehua, että kasvisruokavaliota reilut kymmenen vuotta noudattaneena olen pysynyt fyysisesti hyvässä kunnossa eikä vatsakipuja ole juuri koskaan.

Oikein paljon onnea vuodelle 2009!

Papi kirjoitti...

Hyvää uutta myös sinulle ja tytöillesi! On ollut antoisaa vaihtaa ajatuksia kanssasi elokuvista, musiikista ja elämästä. Jatketaan!

Tuima kirjoitti...

Monia hyviä päätöksiä. Poimin niistä oleellisimman lauseen, jonka kautta pääsee moniin muihinkin tavoitteisiin: "Lupaan: ensi vuonna olla armollisempi itselleni, läsnäolevampi äitinä ja ystävänä."

Hyvää uutta vuotta sinulle ja läheisillesi!

Elisa kirjoitti...

Hienoja lupauksia! Ihanaa uutta vuotta, sinulle rakas Blogiystävä (rohkenen käyttää tätä nimitystä)..

Olen todella nauttinut inspiroivista ja hienoista elokuva-arvosteluistasi!

Krisu kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta, Sooloilija! Palaan myöhemmin...

Sooloilija kirjoitti...

Elegia, kiitos vinkistä. Kasvisruokavaliosta voimme jutella jossain vaiheessa enemmänkin.

Papi, kiitos myös antoisista keskusteluista.

Tuima, armollisuus on hyvä teema, usein pohdiskelun aiheena.

Elisa, ihanaa kun olet inspiroitunut. Ja kyllä, rohkenee sanoa rakkaaksi blogiystäväksi. Olen liikuttunut.

Krisu, samoin sinulle, palataan vähän myöhemmin.

Ja kaikille teille äskeisille; kiitos teille tästä vuodesta ja ihanaa uutta vuotta teillekin!!!

arleena kirjoitti...

Hyvää Uutta vuotta 2009 !
Rakettien paukkuessa luin lupauksesi, voisin yhtyä niistä melkein jokaiseen.

Sooloilija kirjoitti...

Arleena, vuoden ensimmäinen kommenttini tässä: Sinullekin Hyvää tätä vuotta!

lepis kirjoitti...

Useampi ihminen on kertonut epämääräisten vatsavaivojensa loppuneen kun lopettivat sipulin syömisen. Ja minä uskon sen, sillä minulle se ei sovi ollenkaan (paitsi valkosipuli).

Huikean hienoa vuotta 2009!

Sooloilija kirjoitti...

Lepis, minä taas olen ihan allerginen valkosipullille: saan siitä kauheat oireet. Eikä sipulikaan ole ihan hyvästä, mutta ei aiheuta niin vahvoja oireita.
Yksi, joka ei myöskään sovi on pippurit. Jos on ruuassani paljon pippuria, tulee se läpi lähes samantien.. Voi, näistä sopimattomista ruoka-aineksistakin saisi pitkän listan..

Mutta Hienoa ja Onnellista vuotta sinullekin!