perjantai 9. tammikuuta 2009

Projektina keho tv-ohjelma


Eilen illalla katsoin uutta keskusteluohjelmaa Projektina keho. Siinä oli haalittu paljon keskustelijoita vajaan tunnin ohjelmaan, ja moni sai sanoa liian vähän. Toimittaja Outi Reinola oli hätäisen oloinen, jopa keskeytti haastateltavia kesken heidän lauseensa.

Ohjelmasta sain kuulla, että vain 5 % suomalaisnaisista on tyytyväisiä omaan kehoonsa ja painoonsa. Opin myös sen, että valitettavasti naisen paino vaikuttaa palkkaan, näin oli tutkija saanut tutkimuksessaan selville. Tämä tutkija ei vain saanut riittävästi sanansijaa selittääkseen tarkemmin. Ja sen, että nykyihmisen mielestä rypyt eivät ole hyvästä; ne viestittävät elämäänsä väsyneestä ja jopa vihaisesta ihmisestä. Hieman jäi epäselväksi, että kuka tai ketkä ovat tätä mieltä.

Sain kuulla monia muitakin prosentteja, jotka eivät jääneet mieleeni. Sen sijaan jäi mieleen lehtien palstoillakin usein näkynyt putiikinpitäjä Susanna Penttilä, joka ei myöskään saanut paljoa ohjelmassa sanansijaa, vaikka hän olisi ollut tosi mainio kommentaattori kauneuskirurgiasta. Mutta hän suhtautui hyvin ujosti aiheeseen, joka vaikutti hänelle varsin henkilökohtaiselta.

Kelpo ohjelma, hyvä aihe, mutta toteutus ei ollut ihan parhaasta päästä. Ohjelma kuvattiin jossain kallioparkin tapaisessa hallissa, ja katsojalle keskustelijoiden äänet kaikuivat.

Kuvituksena kuvankaunis Uma Thurman Oscarjuhlissa vuonna 2006. Varmaankin keho on projekti hänellekin, ainakin silloin tällöin. Tuollaiseen henkeäsalpaavaan pukuun mahtuminen on jo melkein taidetta ;D

Jos ohjelma jäi väliin eilen niin se tulee uusintana tänään ykkösellä klo 23.20 alkaen.

12 kommenttia:

-Anne- kirjoitti...

Näin vain ohjelman loppupuoliskon, joten täytyy yrittää muistaa tänään katsoa tuo uusinta.
Kauhistelin sitä restylane-ruiskeita antavaa hoitajaa - naama ja suu olivat niin kiristetyn näköiset että huh huh.

Virpi P. kirjoitti...

En nähnyt ohjelmaa, mutta harmittaa monissa keskusteluohjelmissa, kun on haalittu valtava määrä asiantuntijoita, joista suurin osa saa sanoa muutaman lauseen. Eikä voisi keskittyä harvempiin ja antaa heidän puhua vähän enemmän. Muuten tyydytään tuollaiseen lööppitotuuksien laukomiseen, kuten että lihavat saavat vähemmän palkkaa. Luultavasti siinä on kyse yhteiskuntaluokista: pitkälle koulutetut ihmisethän ovat harvemmin lihavia ja yhteiskunnan alimmilla portailla useammin.

Anonyymi kirjoitti...

Luin Perezin sivuilta viime viikolla juttua kun Gwyneth Paltrowkin aikoi paastota ja laihduttaa uuden vuoden kunniaksi kun "on kiloja kertynyt jouluna". Siis oikeesti..

Sooloilija kirjoitti...

Anne, no samaa katsoin minäkin, hänhän ei pystynyt sössöttämättä puhumaankaan kun oli niin turpea suu.

Katriina, tässä ohjelmassa oli paljon juuri sellaista lööppitotuuksia. Niitä haluttiin selvittää, mutta se jäi puolitiehen. Yksi plastiikkakirurgi oli paikalla, mutta sekin meni vähän niin ja näin se asiallinen keskustelu..

Mikaela, miksi? Gwynethän on muutenkin niin hoikkaa. Hänen bestiksellään Madonnalla on tietysti ollut sormensa pelissä tässä asiassa..

Milloinkahan naiset tosiaankin oppisivat sen, ettei tarvitse olla laiha, voisi olla normaalipainoinen. Sanoo täältä oikeasti ylipainoinen, joka tavoittelee normaalipainoisuutta, ei laihuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Min olen usein miettinyt mikseivät muiden rypyt ja juonteet häiritse minua alkuunkaan, vaan olen sitä mieltä, että ystäväni muuttuvat sitä kauniimmiksi vuosien mittaan kun keski-ikä alkaa tarttua itsukuhunkin. Mutta samankaltainen ilmiö omassa peilissä - voi hyvänen aika. Pehmovaloa jokaisen peilin luo ja vaseliinia kameran linsseihin :)!

Sooloilija kirjoitti...

Tuima, minua vähän nauratti kun kävin KappAhlissa niin sovituskopin peilissä luki keskellä, että You Look Great! Ja juuri silloin ei itsestä tuntunut siltä lainkaan. Mutta tosi kannustava asenne liikkeeltä.

Samoin minäkin pidän muita, ystäviäni ja outojakin ihmisiä, kauniina mitä enemmän heille tulee ikää. Kaikki saavat koko ajan lisää persoonaa ja karismaa mitä vanhemmaksi tulevat.

Virpi P. kirjoitti...

Sinulle olisi haastetta tarjolla ;)

Taru kirjoitti...

Kiitos vinkistä, pitää katsoa ohjelma illalla - jos jaksan valvoa siihen asti. Mulla lupsuu silmät kiinni jo viim. klo 23.

Mikä siinä on? Että vuosi toisensa jälkeen me naiset emme ole tyytyväisiä omaan ulkonäköön? Aina olisi muka parantamisen varaa. Miksi emme kelpaa sellaisenaan? Minä kyllä syytän mediaakin, elämme ulkonäköpainoitteisessa yhteiskunnassa. Tutkimusten mukaan laihat (naiset) etenevät urallaan ja saavat parempaa palkkaa (!) Voi kiesus, mihin tämä maailma on menossa!

Sooloilija kirjoitti...

Katriina, tulen käymään haastetta katsomaan.

Elisa, koitahan jaksaa katsoa ohjelma, aiheutti se ainakin keskustelua.. Välillä ihan asiallistakin.

Media on aika armoton! Varsinkin kansainvälinen, mutta alkaa kotimainenkin lehdistö olla aika ankaraa, varsinkin nuoria naisia kohtaan.

Elegia kirjoitti...

Eipä tullut katsottua, mutta kiva kun otit tämän asian esille. Täytyykin laittaa nauhoitukseen tänään (en varmaan jaksa valvoa niin myöhään) ja katsella vaikka huomenna.

Monien keskusteluohjelmien ongelma on kauhea kiire. Ohjelma-ajan pitäisi olla pidempi tai sitten vieraita vähemmän. On ihan hölmöä, että keskustelu melkein aina jää kesken ajanpuutteen takia. Olen huomannut tämän mm. katsoessani A-talkia ymv. Usein kun keskustelijat vasta alkavat lämmetä, niin aika loppuu. Hölmöä.

Tuo ryppyjuttu kertoo aikan paljon tästä nykyisestä nuoruudenpalvontatrendistä. Minusta taasen olisi aika merkillistä, jos ei se ikä ala jossain vaiheessa näkyä.

Sooloilija kirjoitti...

Elegia, yksi harvoja keskusteluohjelmia, jossa ei ole kiireen tuntua on Maarit Tastulan Punainen lanka. Ja ehkä Arto Nyberginkin keskusteluohjelma, jossa on kolme vierasta 45 minuutin aikana.

Puisto kirjoitti...

En nähnyt kyseistä ohjelmaa, mutta tuo on totta. Ohjelmaan saadaan haalittua kiinostavia ihmisiä, sitten heillä ei olekaan aikaa sanoa yhtään mitään.