Kävin elokuvateatterin hämyssä istumassa ja uppoutumassa 1950-luvun amerikkalaiseen perhedraamaan. Sain ihailla äärimmäisen herkkää ja uppoutuvaa roolityöskentelyä: Kate Winslet ja Leonardo diCaprio ovat persoonina niin säteileviä, että katsojana melkein haukon henkeä. Tätä tarinaa täytyy nyt vähän miettiä tämä ilta.
Olen jo aiemmin saanut lukea mm. Teksasin taivaan alla-blogin Sarin kokemukset tästä Revolutionary Road-elokuvasta. Minä kirjoitan sitten huomenna.
8 kommenttia:
Oi, nyt kyllä palan halusta kuulla mielipiteesi tästä. Tämän menen katsomaan heti, kunhan ajankohta sopii.
Nyt vasta uskallan sanoa jotakin leffasta, kun sinäkin olet leffan nähnyt =). Olin sanaton elokuvan jälkeen, elokuva pisti miettelijääksi. Eniten jäin pohtimaan Kat Winsletin esittämän kotiäidin lohduttomuutta ja yksinäisyyttä. Millaisia tunteita hän kävi läpi: toiveiden kuolema, vahvat pettyksen tunteet, minuuden kadotus.
Pysäyttävä leffakokemus. Hienot näyttelijäsuoritukset. Minä suosittelen!! Antaisin 4-5 tähteä!
Papi, tuntemukseni ovat samat kuin Elisalla. En pysty vielä kirjoittamaan tästä elokuvasta. Tuntemukset liippaavat aika läheltä omaakin kokemuspohjaa..
Elisa, ehdottomasti näyttelijöiden elokuva. Ohjaajana Winsletin oma puoliso. Silläkin on vaikutuksensa.
Ihan sama täällä! Leffa pisti sanattomaksi ja minunkin piti ensin sulatella tuota elokuvakokemusta, ennenkuin pystyin istumaan alas ja siitä mitään kirjoittamaan. Ja kiitos linkityksestä, minä vuorostani odotan nyt kovasti sinun tarkempaa kirjoitustasi tästä!
Katen rooli sai minut todella mietteliääksi, sillä myönnettäköön se nyt tässä, että joskus itsekin tunnen tiettyä tyhjyyttä ja tarpeettomuutta, jonkinlaista mitättömyyttä kotiäidin roolissa, joten tuntui pelottavalta katsoa tätä roolia kankaalta ja yhdistellä palasia omasta elämästä hänen roolinsa kanssa.
USkaltaako tätä nyt sitten tällainen kotiäiti mennä katsomaan...;-)?
Sari ja Violet, onhan meillä kaikilla aikuisilla naisilla takanamme kenties epätyydyttäviä suhteita, joista olemme irtisanoutuneet.. Aina tätä tarinaa voi peilata johonkin elämänvaiheeseen, ei välttämättä nykyiseen..
Oi voi, olet oikeassa.
Kerronko kuinka monta...;-)
Ja nimenomaan aina se olen ollut minä joka on irtisanoutunut.
Violet, sama juttu ! Eli eikun katsomaan elokuvaa!
Lähetä kommentti