sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Kanava ei näy ja juusto maistuu


Tämän päivän kävelyllä otettu kuva yllä, vielä on talvi, kevyttä pakkaslunta satoi, aurinko ei jaksanut näyttäytyä.

Ystävänpäivänä piti alkaa näkyä uusi LIV-kanava. Ei näy meillä. Näkyykö teillä? Tv:ssä mainostettiin, että kanava näkyy kanavapaikalla 8. Pitääkö se hakea siihen erikseen? Minä olen vain katsonut, ettei se ole siihen itsestään ainakaan tullut. LIV:llä tulisi mm. yksi suosikkikeskusteluohjelmani; Ellen DeGeneres Show. Sitä haluaisin seurata. Lehdessä luki, että LIV-kanava näkyy noin 1,5 miljoonassa suomalaiskodissa. Miksei meillä, vaikka ollaan normaalisti kaapelitaloudessa.. Kertokaa viisaammat.


Uusimmassa MeNaiset-lehdessä oli ihastuttavalla kuvituksella juttua eri maiden teekulttuureista. Tein englantilaisia Skonsseja ohjeen mukaan. Kaupasta hain varta vasten tätä teehetkiherkuttelua varten aprikoosihillon ja tuon kuvassa olevan purkin Ricotta-juustoa.

En ole koskaan ostanut Ricotta-juustoa, olin ihan myyty samantien kun maistoin sitä. Kannessa lukee, että se on maitoherasta keittämällä valmistettu juusto. Rasvaprosentti on 10 eli ei paha. Ricottajuusto yhdistettynä aprikoosihillon ja skonssien kanssa oli niin täydellinen yhdistelmä, että huokailin ääneen sitä makuelämystä. Suosittelen. Juusto ei maistu paljon miltään, mutta sen koostumus on pehmeä, lähes kermainen. Tätä juustoa on tästä lähtien lähes aina jääkaapissani!!

16 kommenttia:

Papi kirjoitti...

Se Liv näkyy vain kaapelitalouksissa, että josko teillä on antenni?

Mulla ei ole täällä teehetkessäni muutakuin teetä. Aika askeettista..

Papi kirjoitti...

Ja kun tarkemmin luin, kerroitkin että ootte kaapelissa. Jos laitat kanavahaun, niin löytyisikö sitten?

Yaelian kirjoitti...

Tuosta kanavasta en voi sanoa
mitään kun asun niin kaukana mutta ricottasta sen verran että hyvää on ja on helppo kotonakin tehdä, olen useasti tehnyt ja sitten käyttänyt leivonnassa eli tässä olisi ihan visuaaliset ohjeet
Kotitekoinen ricotta

Vicki Li kirjoitti...

Tuota Ricottaa täytyy kyllä kokeilla, kun annoit niin hyvät suositukset.

Sooloilija kirjoitti...

Papi, olen ihan tumpelo digiboxin kanssa. En uskalla ruveta etsimään kanavia, sillä uskon, että hävitän kaikki kanavat.. Pitää kokeilla jossain vaiheessa tai pyytää jotain viisaampaa henkilöä avuksi.

Yaelian, oikein kotiteko-ohjeet, mahtavaa!Miten muuten näihin kommentteihin laitetaan liitteitä ja linkityksiä? En ole sellaista kohtaa vielä löytänyt tästä kommenttilootasta.

Vicki Li, se Ricotta tuntuu sopivan aika moneen.
Pitää ruveta etsimään kaikenlaisia ohjeita mihin sitä voi käyttää..

arleena kirjoitti...

Ktselin tuota Liv.ohjelmaa ruoka- ja kotiosuuksia.
Ruoka oli aika tuhtia, mutta varmasti hyvää. Nimittäin suklaata ja voita ja kinuskia se menee kyllä yli meidän kaloritaulukossa.
Kotiosuudet taas eivät vielä ainakaan innostaneet kovasti.

Ellei kanavahaku onnistu heti, saa ainakin täällä Kaapeli Tv:n numerosta puhelimitse neuvoja.

Yaelian kirjoitti...

Sooloilija, munkin piti tuota linkkijuttua varten kysyä neuvoa Nelleltä Siskot kokkaa sivustolta,joka antoi linkin sivustolle, josta löysin tämän eli
Title

Kohdan URL korvaat linkin osoitteella ja tuon Title korvaat otsikolla;minä esimerkiksi kommenttilinkkiini laitoin otsikoksi kotitekoinen ricotta.
Toivottavasti oli tarpeeksi selkeät ohjeet.Eli kannattaa tuo koodi tallentaa jonnekin ,että sen muistaa

Yaelian kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Yaelian kirjoitti...

Voihan nenä, se ei nyt täällä kommenttilootassa onnistu se selitys eli tässä kunnon selitys:
Miten laitetaan linkki kommentteihin
http://bloggeruniversity.blogspot.com/2007/01/post-link-in-comments.html

pikkujutut kirjoitti...

Ricotta on hyvaa. Soimme juuri miehen tekemaa suussa sulavaa lasagnea ja nyt blogikierroksella on vain herkkuja.Tulee uudelleen nalka :)

Kanavasta en osaa sanoa mitaan :).

katriina kirjoitti...

Kaunis talvikuva tuossa ylimpänä! Siellä Oulussa on ihania kävelyreittejä rannoilla. Kiertelemme joka reissulla miehen kanssa niillä. Ja seuraava reissu on reilun viikon päästä.

Ricotta on mullekin ihan uutta, mutta heti huomenna pitää ostaa ja maistaa. Kuulostaa niin houluttelevalta.

Elisa kirjoitti...

Kiitos juustovinkistä, pitääpä kokeilla!Minä olen addiktoitunut vuohenmaitojuustoon, sitä ja aprikoosihilloa pistäisin joka paikkaan, melkein jopa aamupuuroon....=)

Hyvää alkavaa viikkoa!

Suvi kirjoitti...

Kanavat pitää hakea uudelleen. 8 kanavalla ei näy meillä ainakaan, mutta kanavalla 20 näkyy.

Anioni kirjoitti...

Joo kannattaa tehdä vaikka automaattinen kanavahaku. Ja sitten muutella oman maun mukaan kanavapaikkoja, kun ne on ensin löytyneet.

Livillä katselin jo ainakin paria ohjelmaa, joita voisin jopa alkaa seuraamaan ;)

Hane kirjoitti...

Mä jouduin tekemään kanavahaun ja senlisäksi vielä tehdasasetusten palautuksen ! Helppoa silti oli ja nyt näkyy kanava ihan oikealla paikallaankin vielä ;O)
Niin ja mulla on kanssa kaapeliTV...

Sooloilija kirjoitti...

Tänään vihdoin sain LIVin näkymään. No, sen kanavan paras anti onkin vain se Ellen show, muu on ihan huttua, ilmankin pärjäisi.. Ruokaohjelmia ja kotien remontteja, amerikkalaisittain..
Mutta Ellen on hyvä!