torstai 21. toukokuuta 2009

Elokuva Martin Luther Kingistä


Tätä on oikeastaan odotettu, vaikkei välttämättä tietoisesti.. Martin Luther Kingin perikunta on viimein myöntänyt oikeudet elokuvan tekoon. Martin Luther Kingin elämästä kertovan elokuvan teko-oikeudet on saanut Dreamworks-studio ja ohjaajaksi on kelpuutettu itse suuruus, Steven Spielberg.

Dreamworks-studio antaa nöyrästi kiitollisena kommenttia ja sanoo tekevänsä 'kattavan henkilökuvan mustan ihmisoikeusliikkeen murhatun johtajan myrskyisestä elämästä'.

Jostain syystä ihokarvani nousevat pystyyn jo tästä elokuvantekoaikeesta. Uskon, että maailma tarvitsee tätä elokuvaa juuri nyt!

Pääosanäyttelijä on vielä valitsematta, mutta uskon, että studiolla ja ohjaaja Spielbergillä on omat vahvat näkemyksensä näyttelijästä. Odotamme sen julkistamista.

6 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

"I have a dream..."

Barack Obaman tultua valituksi Yhdysvaltain presidentiksi, uskoin/toivoin, että hän, Kennedyn ja Kingin perinnön Valonkataja tuo muutoksen.

I had a dream...:Jo on aikain tehdä elokuva Yhdysvaltain värillisten vapaustaistelun johtohahmosta. Kuka muistaa Mustat Pantterit? Kuka muistaa Malcom X:n? Kuka muistaa Angela Daviesin? Kuka muistaa pienen urhean naisen, joka väsyneenä istui bussissa antamatta paikkaansa valkoiselle?

Eläköön!: Barack Obama toi mukanaan uudet tuulet.

Sooloilija kirjoitti...

Leena, minäkin ajattelin samaa, että Barack Obama toi mukanaan uusien tuulien puhaltamisen, ja se alkaa nyt näkyä!

Malcom X:stä tehtiin elokuva 90-luvulla, pääosassa oli Denzell Washington..

Hyvä näistä on muistuttaa ihmiskuntaa.

Sari kirjoitti...

Wow! Tätä elokuvaa odotan nyt minäkin! Ja taatusti muutama miljoonaa paikallista afrikan-amerikkalaista. Kuka sitten onkaan Martin Luther King, se on mielenkiintoista nähdä.

Sooloilija kirjoitti...

Sari, uskon, että Denzel Washington on aika vahvoilla osaan. Hän on vakuuttava. Muistatteko hänet Barack Obaman virkaanastujaisseremonioista, hänhän piti siellä pitkää ja tunteellista puhetta, ihan julistajatyyliin, lähes presidentilliseen tyyliin.

Anonyymi kirjoitti...

Muistatko kun ihmeteltiin miten jotain Jamie Foxxia voi harkita Sinatran rooliin ;O) Nyt voidaan sitten ihmetellä, kuten taisitkin kommentoida, että kuka tätä Kingiä esittää, kenties Robert Downey Jr??

Sooloilija kirjoitti...

Mikaela, Robert Downey jr on hyvä, mutta Denzel Washingtonin tämä rooli olisi ehdottomasti. Nykyäänhän tehdään kyllä näitä Cate Blanchett Bob Dylanina-elokuvia, mutta nyt uskon, että ihan oikealle mustalle miehelle menee tämä rooli.