lauantai 25. heinäkuuta 2009

Siirtolapuutarhamaisemissa


Oulussa Äimärautiolla sijaitsee vuonna 1947 perustettu siirtolapuutarha, joka vietti tänään lauantaina Avoimien ovien päivää. Pyöräilin ihailemaan kauniita pikkumökkejä ja reheviä pihoja. Toisiin pihoihin ja mökkeihin sai astua sisään omistajien läsnäollessa. Aivan kuin olisin astunut satumaailmaan. Menin monien pihojen kohdalla ihan sanattomaksi, en osannut liikutukseltani edes oikein puhua omistajien kanssa, silmäni vain katselivat heinäkuisen runsaita ja värikkäitä pihoja.

Tähänkään en osaa sanoin kuvata sitä lämmintä ilmapiiriä, joka siirtolapuutarhalla vallitsi. Osa oli järjestänyt pihoillensa pienimuotoista kirpputoria ja kukkamyyntiä. Kerhotalolla oli tarjolla pullakahveja ja hanurimusiikkia.

Turha kai mainitakaan, että kaikki tämä olisi minun unelmaani, mutta niin tavoittamattomissa! Olen kuitenkin onnellinen siitä, että muutamalla sadalla oululaisella on tällainen unelmapaikka.
Laitan tähän muutaman kuvan, jossa ei näy ihmisiä eikä talojen numeroita. (Jos joku tunnistaa omansa tai tuttavansa mökin ja pihan niin olen iloinen, että sain tässä blogissani esitellä niitä. Lupaa en kuitenkaan ole erikseen keneltäkään kysynyt. Moni siellä näytti valokuvaavan..)

Kuvablogissani yksi kollaasi siirtolapuutarhan kuvista.

7 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ihania kuvia! Tuo siirtolapuutarhajuttu on ihana asia, olen kerran ollut myös muistaakseni Talin siirtolapuutarhassa Helsingissä tuollaisessa avoimen päivän tilaisuudessa.Ihania paikkoja ovatkin siirtolapuutarhat!

Sari kirjoitti...

Voi miten ihanan kesäisiä tunnelmia täällä! Tosi kiva idea järjestää tällaiset avoimet ovet siirtolapuutarhaan. Tuolla olisin itsekin heilunut kameroineni, jos olisin ollut Oulun suunnalla.

Enpä usko, että kukaan pahastuu, jos vaikka olet heidän puutarhamökkiään kuvannut. Kuvissasi ei kuitenkaan esiinny ihmisiä eikä kenenkään itse väkertämää taidetta, joka sekin taitaa olla nykyään tarkoin suojattua... ;-)

Ofelia kirjoitti...

Tuo on ihana varsinkin tuo pensaskaari tuossa portilla!

arleena kirjoitti...

Viime kesänä minäkin kuljin satumaisessa siirtolapuutarha alueella. Siellä on niin somaa ja kaunista. Nytkin kun ajan autolla ohitse, ihastelen pihojen vehmautta. Hieman sitä pilkahtaa aitojen välistä.

Kaunista on sielläkin.

Hannele kirjoitti...

Voi kun kiva nähdä kuviasi, hieno puutarha. Oulussa kvävin viime kesänä, mielenkiintoinen kasvuvyöhyke.

Hannele på Hisingen kirjoitti...

P.S.
siis miksi tavoittamattomissa??

Sooloilija kirjoitti...

Yaelian, Sari, ofelia, Arleena ja Hannele, eikös olekin satumaisia nämä siirtolapuutarhat.

Hannele, tavoittamattomissa siksi, että ne ovat nykyään kovissa hinnoissa ja erittäin haluttuja. Oulussakin vapautuu kuulemaa alle 10 vuodessa, ja silloinkin ne menevät heti kuin kuumille kiville. En tule varmaan ikinä saamaan omaa, mutta joskus käyn ihastelemassa muiden..