lauantai 8. elokuuta 2009

The Edge of Love - Dylan Thomasin elämäntarina


Katsoin tuoreeltaan vuokraamoon tulleen The Edge of Love-elokuvan, joka kertoo 1940-luvusta, walesilaisen runoilijan Dylan Thomasin elämästä.

Elokuvaa luonnehditaan sensaatiomaiseksi tutkielmaksi kuuluisan runoilijan elämästä, jota hallitsi kolmiodraama, kahden naisen loukussa eläminen. Kuvioissa on koko ajan mukana ensirakkaus Vera (Keira Knightley) sekä vaimo Caitlin (Sienna Miller). Naiset tutustuvat toisiinsa hyvin varhaisessa vaiheessa ja elokuvan mukaan päättävät olla ystäviä. Vera tutustuu kyllä tulevaan mieheensä (Cillian Murphy) samoihin aikoihin, mutta mies lähtee pitkiksi ajoiksi sotaan. Dylan Thomas yrittää elää molempien naisten kanssa, välillä jopa samassa taloudessa. Ensirakkaus Vera on päässyt hänestä jo yli, mutta Dylan Thomas roikkuu ensirakkauden tunnelmissa, vaikka hänellä olisi mahdollisuus hienoon suhteeseen vaimonsa kanssa..

Elokuvan alku tapahtuu vuoden 1940 Lontoossa, missä Vera laulaa maanalaisissa kapakoissa (kuva) samalla kun Lontoota pommitetaan. (Keira muuten laulaa laulut itse). Pikkuhiljaa kolmikko siirtyy asumaan Walesin tuulisille rannoille. Dylan Thomasilla ja Caitlin-vaimolla on jo yksi lapsi. Verakin saa lapsen miehelleen, joka on sodan jaloissa kaukana, tavoittamattomissa.

Elokuva kertoo eniten näiden kahden naisen syvästä ystävyydestä. Sisarelliset välit särkyvätkin osittain jossain vaiheessa miesten vuoksi, mutta naisten välinen rakkaudellinen ystävyys säilyy silti. Katsojalle kuin kerrotaan, että yksikään mies ei pysty tätä ystävyyttä särkemään.
Sienna Miller ja Keira Knightley ovat tosi hurmaavia Caitlinin ja Veran rooleissa. He ovat Britannian uutta näyttelijäsukupolvea, lahjakkaita ja kauniita 80-luvulla syntyneitä.

Runoilija Dylan Thomas, jota Matthew Rhys ansiokkaasti esittää, paljastuu raadollisesti ihan juopoksi kirjailijaksi, joka ei selvää päivää näe. Hän on alkoholisti, joka ei pärjäisi hetkeäkään ilman naisiaan, jotka kylvettävät hänet, syöttävät ja nukuttavat hänet. Suuri taiteilija luo unohtumattomia runoja, joita elokuvassakin siteerataan. Hän rakastaa rakkautta ja kirjoittaa siitä hienosti, mutta ei osaa omassa elämässään aidosti rakastaa.

The Edge of Love on ottanut rohkean näkökulman rakastettuun walesilaisrunoilijaan. Mutta ehkä kaikki tiesivät ja tunnustivat hänen alkoholisminsa. Thomas kuoli New Yorkissa vain 39-vuotiaana alkoholismiin vuonna 1953.

Kuvassa yllä Dylan Thomas. Voin kuvitella hyvinkin miksi naiset ovat hänen jalkojensa juureen langenneet, kiharapilvi ja kutsuva suu. The Edge of Love-elokuva antaa ymmärtää, että hän loi runojaan koko ajan eli puhui usein runojaan ääneen. Eli hänen suustaan tuli koko ajan runollista ja paatoksellista tekstiä.

Tästä Poemhunter.com-sivustosta voi käydä englanniksi lukemassa hänen runojaan. En yhtäkkiä muista lukeneeni suomeksi yhtään hänen runojaan, eikä kirjahyllystänikään löydy.

Elokuva tuo mieleen Sovituksen - Atonementin, jo ihan aikakautensa ja kuvituksensakin vuoksi. Keira Knightley säteilee ihan samalla tavalla tässä elokuvassa kuin Sovituksessakin. Aiemmin räväköissäkin modernin naisen rooleissa nähty Sienna Miller on myös ihastuttava, mutta ei ehkä niin mieliinjäävä. Miehet tässä elokuvassa ovat melkein sivuosassa, vaikka tämä Dylan Thomasin elämänkerta-elokuva onkin.

Elokuvan kotisivut tässä (sieltä löytyy myös traileri)
Joku on tehnyt youtubeen videon, jossa yhdistyvät tämän elokuvan kuvat ja itse Dylan Thomasin Britannian radiolle lukemia runoja. Kannattaa katsoa ja kuunnella.

Lisäys: Elokuvan pääjuoni tuo mieleen myös vuoden 1990 elokuvan Henry and June, joka kertoi kirjailija Henry Millerin, hänen vaimonsa Junen ja ranskalaiskirjailija Anais Ninin monimutkaisesta suhteesta. Henry ja June oli tunnelmiltaan synkkäsävyisempi ja eroottisempi kuin tämä sävyisämpi ja lempeämpi The Edge of Love.

10 kommenttia:

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

On se aika harmillista kun elokuvalevitykseen pääsee vain niin harva elokuva Suomessa!

Sooloilija kirjoitti...

TNiemi, olet oikeassa: tämä elokuva olisi ollut vielä vaikuttavampi isolta valkokankaalta katsottuna. Hyvä se oli nytkin, mutta kotioloissa on joskus häiriötekijöitä, jotka herpaannuttavat tunnelmaa. Juuri se oma tunnelmani katosi välillä.

Keira Knightley on kuin luotu valkokankaalle!!

Jael kirjoitti...

Dylan Thomas olikin mielenkiintoinen runoilija.Taas hyvä leffa-arvostelu,jonka perusteella haluaisin tuon elokuvan nähdä.

hanne virtauksesta kirjoitti...

Kiinnostava elokuva!!
katsoin pätkän Youtubesta...vahvaa, kosketavaa, elämänmakuista...Aion katsoa elokuvan!!
Kiitos esittelystäsi!!

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Mielenkiintoiselta vaikuttava elokuva esittelysi perusteella! Keira on yksi suosikkejani.

violet kirjoitti...

kovasti kiinnostavan oloinen. Yhdelle jutulle en vaan mahda mitään; en pidä kummastakaan naisnäyttelijästä.
Tilaisuus pitää tietty antaa! Voihan olla että muutan mielipiteeni.

Saija kirjoitti...

Dylan Thomasta on suomennettu tietääkseni ainoastaan yhden runokokoelman verran. Nimi on "Rakkaus on viimeinen valo jota puhutaan". Tekisi kyllä mieli hankkia sekä suomennettu teos että englanniksi runot hyllyyn.

Kiitos myös arvostelusta! Pitänee käydä vuokraamassa kyseinen leffa.

Leena Lumi kirjoitti...

Sooloilija, helle nostaa esiin sinussa kaiken, vaikka muuta väität...Yksi suorimpia ja kiinnostavimpia arvosteluja, mitä olen sinulta lukenut ja luin myös rivien välit;-) Dylania kun kylvetettiin, syötettiin ja nukutettiin...etc.

Sinä toit Keiran maailmaani...huhu kulkee, että Atonement saavuttaa minut.

Kunpa muistaisin sen kirjan, jossa Dylan Thomas oli kuin keskiössä päähenkilöiden ohella...

Kiitos!, minä täällä hykertelen;-)

Sooloilija kirjoitti...

Yaelian, Dylan Thomasilla on jännä maine; hän on legenda, jonka maine kyllä hieman tämän elokuvan myötä rapisee. Voisin lukeakin jos saisin suomennosta käsiini..

Hanne, ole hyvä. Tämä elokuva löytyy Makuunista ainakin. Muista vuokraamoista en tiedä.

Päivi, Keirasta on hyvin hitaasti tullut yksi suosikkinäyttelijöistä. Odotan, että hän vielä vähän vanhenee, ja karismaa tulee lisää.. Hän on nyt vielä niin tyttömäinen. Mutta se tyttömäisyys sopii useisiin hänen valitsemiinsa rooleihin.

Violet, annahan tilaisuus näille naisille. Sienna Miller on sellainen, jolla minäkään en ole lämmennyt. Hänellä on oikeassa elämässä kovan bilettäjän maine, ja se maine seuraa mielestäni joskus rooleihin asti. Jude Lawn entinen rakastettu..

Sanaton, kiitos infosta, en ehtinyt vielä ottaa selvää Dylan Thomasin teoksista..
Elokuvaan kannattaa keskittyä, minulla oli välillä liikaa häiriöitä.

Leena, tämä elokuva nosti pintaan tunteita, joista halusinkin kirjoittaa suorasti. Mitähän kaikkea sieltä rivien välistä löytyykään..

Atonement ja Keira&James lähestyvät sinua pikkuhiljaa, ja kun oikea hetki on, sinä katsot sen.

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Tuo vaikuttaa sellaiselta että pitäisi nähdä. Kyllä paljon elokuvia täällä Göteborgissa näytetään, mutta jotkut filmit menee vain viikon tai pari. Parissa paikassa nätettään aina vähän "kapeempia" filmejä.