tiistai 10. marraskuuta 2009

Pikkumusta - Chanelin hengessä

Coco Chanel kehitti naisille 1920-luvulla pikkumustan, joka oli ensimmäinen julkisesti hyväksytty musta asu naisilla. Aiemmin naiset olivat saaneet käyttää mustaa väriä juhla-asussa vain hautajaisissa.

Kuvassa kuuluisimmat pikkumustan käyttäjät: Marilyn Monroe ja Audrey Hepburn. Myös mm. Prinsessa Diana käytti Chanelin pikkumustaa.


Isoimmassa kuvassa itse Coco Chanel (joka oli ketjupolttaja) vuonna 1961 muotitalollaan Pariisissa yhden pikkumustan kimpussa. Coco Chanel on kuvassa jo reilusti yli seitsemänkymmenen, mutta hän työskenteli loppuun asti, vuoteen 1971, jolloin hän kuoli sunnuntaipäivänä 10. tammikuuta. Hän sanoi aina vihaavansa sunnuntaita, koska silloin ei saanut uurastaa rakkaan työn parissa vaan piti levätä.

En omista pikkumustaa, mutta haluaisin. Joku päivä vielä minullakin sellainen on. Sen sanotaan olevan myös armollinen monenlaiselle vartalolle. En ole siitä ihan varma, mutta pikkumusta on mielestäni yksi kauneimmista mekoista/asuista mitä naisella voi olla. Mustien sirojen korkokenkien kanssa.

12 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Soolis, pikkumusta on naisen 'must'! Meilasin tänään Kanadaan ystävälleni ja yritin selittää pikkumustaa, kun tämä henkilö ei ole ollenkaan kiinnostunut vaatteista. Mutta sen hän tajusi, että Bessu ei löytänyt pm:aa edes Milanosta, mutta Raumalla tärppäsi. Minulla on menossa toinen pikkumusta ja kuolen ennen kuin olen siihen mahtumatta! Se on aina täydellinen ja todellakin myös armollinen asu. Siitä saa asusteilla mitä vaan niin iloon kuin suruun. Minä en tiedä mitään muuta vaatetta, joka olisi minun vaatakkaappini The Queen! Kiitos Coco!!!

Jael kirjoitti...

Mulla on pikkumusta,josta tykkkään paljon,mutta se ei enään mahdu mun päälle:-(

Virpi P. kirjoitti...

On pikkumustassa mun mielestä kyllä yksi vika: siihen pitää olla vyötärö, pieni sellainen.
:D

Leena Lumi kirjoitti...

Katriina, you made my day! Ehkä minulla on siitä sitten jotain vielä jäljellä...;-)

Sooloilija kirjoitti...

Minäkään en valitettavasti juuri nyt mahtuisi pikkumustaan, enkä muunkaan väriseen.. Kenties jää ikuiseksi haaveeksi.. Riippuu oikeastaan omasta lopullisesta halusta muuttua.. Mutta siitä saisikin sitten ihan oman juttunsa.

Unknown kirjoitti...

Mulla oli joskus teininä farkkupikkumusta. Se oli siis klassiseen pikkumustan malliin leikattu kotelomekko, mutta tehty pehmeästä mustasta farkkukankaasta. Ostin sen kirpparilta, se oli jonkun käsin ompelema, luultavasti retro jostain 70- tai 80-luvulta. Ihanasti vähän kulunut, mutta siisti. Rakastin sitä. Se näki monta arkea ja juhlaa. Mutta sitten hukkasin sen jossakin reissussa.

Nyttemmin omistan yhden puuvillakankaisen pikkumustan, mutta se ei ole yhtä ihku. Haluaisin jostain oikein juhlavasta materiaalista tehdyn "oikean" pikkumustankin. Mutta toisaalta myös uusi kätevä "arkipikkumusta" olisi kanssa kiva.

PS. Onhan A-linjaisiakin pikkumustia olemassa, niiden leikkaushan on kaikkein armollisin, ei tarvi olla ihan olematon vyötärö. Mulla olis yksi SK, jossa on ohje. Kuka haluaa?

arleena kirjoitti...

Musta kotelomekko asustettuna sopii moneen juhlaan. Tuo vyötärö, josta Katriina mainitsi, pitäisi naamioida tai osittain häivyttää. Korut tekevät ihmeitä.

Hanneles jul kirjoitti...

Se elokuva pitäisi nähdä, lähtiskö mies mukaan..

Sooloilija kirjoitti...

Pihlajatar, kuullostaa jännältä farkkuinen pikkumusta. A-linjainen kuullostaa myös mielenkiintoiselta..

Arleena, tuo juuri pikkumustassa on kiva,että voi asusteilla vaihtaa ilmettä.

Hannele, menehän katsomaan, ja mies mukaan!

violet kirjoitti...

Mulla oli ennen yksi aivan ihana pikkumusta.
Ostin sen mieheni isosiskon häihin -95. Jäi sitten hiukan liian pieneksi ja oli kyllä vähän liian lyhyt alunperinkin...mutta hitsi vieköön, viime viikolla mua onnisti:
Löysin kirpputorilta mustan villakankaisen täydellisesti istuvan mekon 7,50eurolla!
Pitää tästä muuten postata, olen niin iloinen.

Sooloilija kirjoitti...

Violet, minäkin tulin oikein iloiseksi tuosta kirpparilöydöstäsi!

Juu ja muistan, että 90-luvulla jotkut pikkumustat olivat aika lyhyitä.. ;D

violet kirjoitti...

Niin se jäi sanomatta että valitettavasti tilaisuuksia sen käyttämiselle ei ole tiedossa juurikaan....on kai pakko keksiä jotain.
(miksei me koskaan käydä missään???)