lauantai 12. joulukuuta 2009

Brigitte Bardot taistelee ikuisesti


Taas näimme Teemalla hyvän dokumentin. Tällä kertaa parin vuoden takaisen Brigitte Bardot-dokumentin, jossa BB itse kertoo suorasanaiseen, kiihkeään ja tunteelliseen tyyliinsä elämästään julkisena eläimenä, vetätymisestä, näyttelemisen lopettamisesta... ja eläimistä. Bardot toteaa, että surullisinkaan ihminen ei voi olla niin surullinen kuin eläin, jota tapetaan teuraaksi tai turkiksiin.

Brigitte (s.28.9.34) kertoo taistelevansa elämänsä loppuun saakka kaltoinkohdeltujen eläinten puolesta. Julma hylkeenpoikasten pyyntitapa pieninäkin filminpätkinä dokumentissa sai itkemään ja ihmettelemään ihmisen pahuutta.

Linkki Brigitte Bardot:n säätiöön tässä.
Linkki maailmanlaajuiseen PETAan tässä.

10 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Suurin osa siitä mitä päässäni liikkuu tällä hetkellä on täysin painokelvotonta tavararaa...Mutta tähänkääna sti en ole tukenut muuta kuin sotainvalideja ja eläinsuojelua. Kohta sodan invalideja ei enää ole ja taidan liittyä tähän järjestöön.

Ihminen on ainoa luomakunnan peto, joka on paha. Eläin on aina viaton ja täysin kyvytön puolustamana itseään ihmsipetoa vastaan.

Ketä naurattaa tämän ohjleman jälkeen tanssivat karhut? Kuka kantaa yllään murhattua eläintä, turkkia? Tekijät näyttivät miehiltä, mutta jossainhan heillä on naisensa ja lapsensa. Miten kukaan nainen voi olla tuollaisen raakalaisen kanssa? Jos kaikki maailman naiset päättäisivät liittyä yhteen, kaikki eläinten kärsimys olisi ohi.

Sooloilija kirjoitti...

Leena, nämä ovat tunnepitoisia asioita.
Turkkeja, varsinkaan hylkeennahkaturkkeja, ei pitäisi kenenkään edes kehdata enää tässä maailmassa käyttää.

Noilla Peta-järjestön nuorilla miehillä on kantaaottava t-paita päällään.

Voi kun voisimme tehdä jotain!

Brigitte tekee, hän käyttää kuuluisuuttaan nykyään vain yhteen asiaan: eläinsuojeluun!

Annie kirjoitti...

Täysin samaa mieltä. Itse olen ollut eläinsuojelija nuoresta pitäen. Bardot on kuulemma suututtanut muslimit arvostellessaan kovasanaisesti islamia ja rituaaliteurastuksia, mutta kyllä minäkin vastustan sitä, että eläimeltä vedetään kurkku auki vielä eläessä. Tosin Suomessa on kaltattu sikoja elävältä, kun teurastamoissa ollaan niin kiireisiä ja välinpitämättömiä... Lisäksi eläinten kohtelu muslimimaissa ja yleensäkin köyhemmissä maissa on aivan pöyristyttävää. Näin kerran videon halal-teurastuksesta, jossa uupuneelta lehmältä kaivettiin ensin silmä ulos, jotta olisi noussut pystyyn ja sitten vedettiin kurkku auki.

Itse en ole vuosiin syönyt lihaa.

Sooloilija kirjoitti...

Annie, hyviä asioita otit esille.
Meidän kaikkien pitäisi havahtua nyt näihin asioihin.

Minäkin vähensin lihan syöntiä alkuvuodesta, mutta ihan kokonaan en ole lopettanut. Oikeasti ihmisen ei tarvitse syödä lihaa joka päivä! Mutta vaikka söisi lihaakin, voi silti taistella kaikkien kaltoinkohdeltujen eläinten, varsinkin näiden hylkeenpoikasten, puolesta.

hanne virtauksesta kirjoitti...

Katsoin ohjelman...
Sen jälkeen todella tunteeni nousivat pintaan...toivon, että minäkin TEKISIN jotain!!!
Ihan järkyttävää tämä ryöstösaalistus, ryöstäkalastus...Me olemme isoja PETOJA!
Harmi kun en ottanut tuota ohjelmaa nauhalle...
Voi koulussa omalta pieneltä osaltani puhua...
mulla on torstaina aamunavaus...siellä aion puhua..Toivon, että löydän oikeat sanat..

Sooloilija kirjoitti...

Hanne, hyvä kun puhut koululaisille. Löydät varmasti oikean tyylin puhua asioista aamunavauksessa. Lapset ja nuoret ovat hyvin vastaanottavaisia. He ovat niitä tulevaisuuden aikuisia, jotka eivät toivottavasti käytä turkiksia ym. Toivotaan, että ihminen ei tästä pahene vaan, että suunta olisi parempaan päin.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Minä olen myös koko ikäni ollut mm. turkiksia vastaan, siis muualla kuin elävien eläinten itsensä päällä :) Bardot kuten myös monet muut julkisuuden henkilöt tekevät tärkeää työtä tuodessaan näitä asioita tavallisten ihmisten näkyville omilla kasvoillaan. Ihminen on todellakin kaikista pahin peto...

Asiasta yhdeksänteen: muistelin että olit joskus kirjoittanut elokuvasta I've loved you so long, mutta kuva tuossa reunassa veikin traileriin eikä juttuusi. Muistankohan sitten väärin ja tuo reunakuva on vain hämännyt? Itse nimittäin katsoin elokuvan eilen illalla ja olisin halunnut vilkaista sinun mielipiteesi myös :)

Sooloilija kirjoitti...

Päivi, vastaan tässä heti, että juuri eilen mietin, että pitää laittaa noihin sivupalkin katsomiini elokuviin linkki siihen juttuuni, eikä traileriin..

Eli kirjoitin siitä elokuvasta 18.10. En ole vieläkään oppinut miten linkitetään tähän kommenttiin, mutta laitan sen litanian tähän: http://sooloilija.blogspot.com/2009/10/kristin-scott-thomasin-vahva-rooli.html

Anonyymi kirjoitti...

Asia saa minut niin raivoihini etten pysty kommentoimaan mitään järkevää. Siksipä sanon vain että Bardot on oikealla asialla ;O)

Sooloilija kirjoitti...

Mikaela, tämä on asia, joka saa vähän sanattomaksi. Ja kommentointi on vaikeaa.. Muistan kuinka olet blogisi jutuissa tuonut esille näkyvästi mm. PETAa !