tiistai 1. joulukuuta 2009

Uusi tekstieditori on nyt käytössä


Otin nyt käyttööni uuden tekstieditorin, jossa kuvia voi laitella monin eri tavoin. Kuvien kokoja on neljä, pienestä erittäin suureen, ja kuvia voi siirrellä klikkaamalla nappuloita: vasemmalla, keskelle, oikealle. Vaikuttaa erittäin kätevältä. Yllä oleva hurmaava talo on The Holiday-elokuvan talo, jossa Kate Winsletin esittämä Iris asuu.. Kuva on valittu olemaan keskellä ja sen kooksi määrittelin keskikokoinen.

Voin valita tekstin taustaväriksi myös esim. tämän violetin. Tekstieditorissa on myös yliviivaus-näppäin, jota olen joidenkin nähnyt blogeissaan käyttävän.


Vielä kokeilen kahta eri kuvaa eri tavoin aseteltuna samaisesta The Holiday-elokuvasta, joka kuuluu myös niihin ikisuosikkeihin, joka on nähtävä noin kerran vuodessa. Yleensä Joulun aikaan. Itse elokuvankin tapahtumat sijoittuvat jouluun.

Kaikki elokuvan näytteljät (Kate Winslet, Jack Black, Cameron Diaz, Jude Law) ovat hyviä ja osiinsa sopivia, mutta erityisesti Jude Law saa huokailemaan.

Elokuvan traileri tässä.

Joko te muut bloggaajat otitte tekstieditorin käyttöönne? 
Ps. tämä oli kokeilu, joten juttu kokonaisuudessaan näytti ehkä vähän sillisalaatilta..

18 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Mulla on käytössä.
Tahtoisin vielä löytää hiukan leveämmän pohjan, jossa saisi tehtyä isompia kuvia. Tähän asti kokeilemani ovat kuitenkin venyttäneet tekstin koko sivun levyiseksi, jota on vaikea lukea. Olisi kiva osata värittää keskusta ja reunat eri väreillä kuten Valkean jäniksen jäljillä -blogissa.

Kuvista tuli heti hyvälle tuulelle!

Leena Lumi kirjoitti...

Tuo talo! Saanhan sen, oi saanhan? Saat vastalahjaksi Rodetalin.

Soolis kiltti, etsi mulle tuo leffa. Sinä tanssit kohta nuoralla etc.etc;-)

Mitenkä minä nyt saisin tuon kuvajuttu-uudistuksen...Taidan laittaa Päämiehen sinun sivullesi tätä ihmettelemään...olen tyytyväinen tekstiin, koska enimmäkseen kirjoitan asiaa/faktaa/arvostelua mutta kuvien ja värienkin kanssa olisi kiva leikkiä.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Ai onko Bloggerissa joku uusi tekstieditori? En ole huomannutkaan. Joskus muutama kuukausi sitten tuli joku uudistus, että noita kuvia tosiaan sai vähän helpommin tekstin sekaan ja sai määritellä siinä samalla tuon kuvan koon yms. Mutta onko tämä nyt joku uusi?

Pitääpä tsekata itsekin! :)

Sooloilija kirjoitti...

Katriina, ai sulla on käytössä! Sen toiminnothan eivät erotu entisestä paljonkaan, mutta jotain uutta on tullut lisää. Pitääpä käydä mainitsemassasi blogissa katsomassa miltä siellä näyttää.

Leena, juuri tuon talon vuoksi rakastan tuota elokuvaakin. Yritän etsiä alehyllyistä, se on usein siellä ollut. Löytyy tietenkin esim. Stokkalta täydelläkin hinnalla. On muodostunut jo ihan lähes klassikkoelokuvaksi.

Päivi, en tiedä kuinka uusi tämä tekstieditori on, mutta tänään sen asensin Asetuksien kautta ja tallensin käyttööni. Erittäin helppoa oli. Nyt kokeilen millä kaikella tyylillä voin tekstiä blogiini laittaa. Piristi ainakin minua tämä juttu.

Jael kirjoitti...

Kiitos tiedosta,minunkin pitää tuota kokeilla,Olen ruokablossa käyttänyt erillistä LiveWriter-ohjelmistoa,jossa voi kätevästi tehdä blogipostauksia,koska olen bloggeriin aina menettämässä hermojani,Menenpä nyt kokeilemaan....

Anzi kirjoitti...

Minulla on ollut tuo käytössä jo jonkun aikaa. Erityisesti pidän siitä, että siihen saa sen "hypyn" joka katkaisee tekstin jos se on esim. liian pitkä. Myös uusi kuvaeditori on kiva.

Jael kirjoitti...

Laitoinkin sen blogiini nyt:-)

Jael kirjoitti...

MUtta minne on hävinnyt "lisää video"? Näkyykö sulla?

Sooloilija kirjoitti...

Anzi, tuota 'hyppyä' pitää kokeilla, siis että mitä se käytännössä on..

Jael, eipä tosiaan näy sitä videon lisäämistä. Eli jos haluaa laittaa omatekoisen videon niin pitääkö asetukset siksi aikaa vaihtaa vanhoiksi? Siellä kun se oman videon lisäys on mahdollista..

Unknown kirjoitti...

Tuota noin, olen ehkä vähän yksinkertainen, mutta mistä sen tekstieditorin sitten saa käyttöön?

hanne virtauksesta kirjoitti...

minä samoin...
mistä sen tekstieditorin voi asentaa??

ihana leffa toi Holiday...katsoin kaksi traileria...nyt haluaisin katsoa koko leffan...

Annie kirjoitti...

Ai en ole kuullutkaan. Joku uusi gadget?? Pitääpä testata. Aivan ihana tuo talo!

Minua ärsyttää, kun bloggerin kommenttien julkaisu reistailee.

Sooloilija kirjoitti...

Pihlajatar, Hanne ja Annie:
ihan yksinkertainen ohje editorin laitolle oli se, että mene ensin Hallintapaneelin kautta Asetuksiin, sieltä Perus-kohtaan, rullaa alalaitaan ja valitse tekstieditori. Sen jälkeen valitse: päivitetty editori. Tallenna lopuksi.

Sitten kun kirjoitat seuraavan jutun, on näkymä hieman erinnäköinen, vaihtoehtoja enemmän ja kuvan laittaminen juttuun erilaista. Kokovaihtoehtoja on tosiaankin NELJÄ !

arleena kirjoitti...

Pitääpä kokeilla tuota uutta editoria. Tosin olen aikeissa vaihtaa pohjaakin, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi.

lepis kirjoitti...

Siis bloggerin tarjoama palvelu... Taas meitä syrjitään. Tosin wp:n editori on aivan ok. Hieman kyllä kaihertaa tuo väritausta tekstille ;)

Anonyymi kirjoitti...

Juu, otin käyttööni heti kun tämä tuli. Tosin vaihdoin layoutin leveämmäksi jotta kuvista saa isompia, levensin layoutia tosin myös sen takia että Quinton filminpätkät mahtuvat oikeaan sivupaneeliin, krhm...

Sooloilija kirjoitti...

Arleena, pohjan vaihtokin käy aina silloin tällöin mielessä, ja muhii nytkin. Jospa sinullakin.. Siinä samallahan sitten ottaisi sen editorinkin käyttöön..

Lepis, kyllä, bloggerin tarjoama. Minuakin tuo väritausta kiehtoisi, pitää katsoa missä tilanteessa sitä käyttäisi..Värivaihtoehtoja ja sävyjä oli aika paljon.

Mikaela, ymmärrän miksi otit leveämmän layoutin käyttöön ;D Kyllähän Quintolle pitää tilaa tehdä.

-Anne- kirjoitti...

Ai katos, multa on menny tää editori ihan ohi.. kiitos vinkistä, menen kokeilemaan.