lauantai 9. tammikuuta 2010

Jude Law tämän illan tähtenä tv:ssä

Jude Lawn Alfie tulee tänään tv:ssä. Se on mielestäni herkullinen draama, mutta sen verran kepeä, että sitä voisi komediaksikin nimittää.
Siinä lontoolainen taksikuski (Jude Law) kuskailee New Yorkin Manhattanilla rikkaita, sarjahurmaten samalla liudan erinikäisiä naisia. Erityisen hyvä rooli on aina yhtä loistavalla Susan Sarandonilla.
Kuvassa olevat Sienna Miller ja Jude Law rakastuivat elokuvan teon aikaan kiihkeästi. Jude Lawlla jäivät vaimo ja lapset kun tämä pari löysi toisensa. Muutaman vuoden kestettyään suhde kuitenkin päättyi, mutta nyt luin nettilehdistä, että pari olisi löytänyt toisensa uudelleen. Siinä välissä Jude Law on lisännyt lapsilukuaan neljään saatuaan viime vuonna lapsen lyhyestä suhteesta erään amerikkalaisen naisen kanssa..

 
Olenkin usein miettinyt onkohan Jude Lawssa jotain roolihahmonsa Alfien piirteitä, vai onko elämä vain mennyt hänen kohdallaan näin. Kaikki ei ole välttämättä niin suloista ja ihanaa miltä näyttää. Kulissien takana voi olla paljonkin tuskaa ja kyyneleitä mm. isyydestä. Jude Lawta on julkisuudessa pidetty lapsirakkaana ja omistautuvana isänä. Mutta miten se sopii yhteen mm. kukoistavan näyttelijäuran kanssa.

(Kuvat Alfie-elokuvasta)

7 kommenttia:

Katriina, kirjoitti...

Tuon ajattelin tallentaa itselleni ensi viikon ja tulevien aikojen herkuksi. Nyt peukut pystyyn, että onnistuu, jostakin syystä tallennus on meillä onnenkauppaa.

Sooloilija kirjoitti...

Katriina, nyt en jaksanut niin tarkkaan katsoa kun edellisestä katsomiskerrasta oli niin vähän aikaa.

Jude on hyvä valinta tähän rooliin!

tuuluska kirjoitti...

Olin nähnyt tämän kerran, nyt katsoin uudestaan. Silloin ekakerralla oli meneillään joku ihme "judelaw-putki", vuokraamosta tarttui peräkkäin useampi joissa hän mukana. Tästä en silloin tykännyt, mutta nythän tämä oli ihan ok! Hassua. Tämän näyttelijän voisi kyllä hyvin kuvitella olevan ihan "oikean elämän Alfie", jotenkin ei istu kuva omistautuvasta isästä. Mutta kukapa tietää, enhän tunne oikeaa Judea.
Digiboksissa näytti olevan toinenkin Judekuva tallennettuna "Kaikki kuninkaan miehet". Senkin katsoin silloin judeputken aikoihin, sekään ei silloin hirveästi innostanut. Oliskohan sekin nyt katsottuna parantunut ;)

Mikaela kirjoitti...

Jude Law on jännä tapaus... Hänellä tuo tukka vähenee aina vaan mutta siitä huolimatta hänessä on sitä mystistä "jotakin"... Jude ja Sienna ovat tässä leffassa mielestäni ihana pari, ovathan he nykyäänkin hyviä ystäviä, romanssin kariuduttua. Molemmissa on jotain ihanan peribrittiläistä josta pidän!

Sooloilija kirjoitti...

Tuuluska, elokuvat näkee eri tavalla eri aikoina. Minä pidin ensimmäisellä kerralla tuosta Alfiesta, mutta tällä kertaa se ei ollut niin iskussa omalle kohdalleni.

Tuo Kaikki kuninkaan miehet tuli sunnuntai-iltana tv:stä ja vaikka siinä oli myös Kate Winslet, en nyt innostunut siitä..

Mutta pidän Jude Lawsta, aina vain..

Mikaela, luitko viimeisimpiä tietoja joulun ajalta: lehdet kertoivat, että pari on viettänyt unelmalomaa jossain rantamaisemissa nyt loppuvuodesta yhdessä. Mutta eihän me voida tietää oikeasti suhteen laatua. Eli onko se lämmennyt uudelleen vai mitä...

Mikaela kirjoitti...

Luin joo, silloin ajattelin että noinkohan he uudestaan? Mutta veikkaan, kuten jutussakin, että ovat tosiaan hyviä ystäviä. Varmaankin aika moni asia, kuten ystäväpiiri ja samat leffat etc. yhdistää tätä pariskuntaa..

Sooloilija kirjoitti...

Mikaela, näin minäkin luulen. Ystävyys entisen kumppanin kanssa on hieno juttu - ei se kaikilta onnistu.