sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Séraphine - Yksinäinen kulkija loppuun asti


Kovin oli surumielinen taiteilija Séraphinesta kertova elokuva. 
Hidastempoinen, hiljainen elokuva. Siinä ei soinut musiikki, sanojakaan ei aina ollut paljoa. Séraphine eli pienessä ranskalaiskylässä köyhänä ja yksin. Elantonsa hän sai siivoamalla muiden koteja ja pesemällä toisten pyykkejä. Kaikki yöt hän maalasi tauluja kynttilän valossa.


Kuin sattumalta hän tutustui hyväsydämiseen mieheen, saksalaiseen Wilhelm Uhdeen, taidekeräilijään ja kriitikkoon, joka toi hänen taiteensa suuren yleisön tietoisuuteen.

Syvästi uskonnollinen Séraphine kuitenkin joutui mielisairaalahoitoon vanhemmilla päivillään. Häntä ei yritettykään hoitaa tai parantaa, hänet vain ajan tyyliin suljettiin sinne.
Séraphine kuoli vuonna 1942.

Elokuva antaa tilaa omillekin ajatuksille. Se kuvaa Ranskan maaseutua, sen luonnon rehevyyttä. Mehiläiset pörräävät, tuuli humisee puissa, ja Séraphine kävelee. Hän kävelee pitkiä matkoja, ja hänellä on ihan oma aikataulunsa. Hän tulee kun tulee, ja lähtee pois yhtä hiljaa. Hän on kuin tuuli tai aave. Kerran hän sanoo ystävälleen Wilhelmille, että on koko elämänsä kuunnellut ja katsonut kuinka alentuvasti ihmiset hänelle puhuvat, aivan kuin häntä ei olisikaan, koska hän on köyhä ja hiljainen.

Hieno rooli Yolande Moreaulta. 

Mutta elokuva jää minulle kuitenkin hieman etäiseksi. Se ei ihan loppuun asti kosketa. Ja reilun kahden tunnin pituudesta olisin napsaissut varttitunnin pois.

Traileri tässä.

5 kommenttia:

marko77 kirjoitti...

Itsekin pidin Seraphinesta. Kaunis ja koskettava tarina.

Leena Lumi kirjoitti...

Eihän tässä voi keskittyä, kun tuo ake velmuilee vieressä...siis mitä mun pitikään sanoa...Siis musta tuntuu, että ihan passeli leffa, paitsi MINULLE elokuvassa musiikki on 50 prosenttia koko jutusta! Oi!, Beautiful Thing, rankka leffa nuoresta homorakkaudesta Britanniasta,mutta se Mama Cassin musiikki siinä: Never will forget that. Ja onneksi leffassa oli onnellinen loppu!

Leena Lumi kirjoitti...

PS. Miks' Jake on kyninyt päänsä tollaseksi. Tykkään puolipiktistä hiuksista. Kuka se ruskeasilmäinen suosikkinäyttelijä nyt olikaan, jolla on sellaiset ihanat hiukset. On kai USAsta, mutta koti myös Ranskan maaseudulla etc.

Sooloilija kirjoitti...

Marko, kiva, että mieskin pitää tästä elokuvasta..

Leena, mun piti lukea pari kertaa ennenkuin tajusin: ake ? Aijoo, siis Jake! Sattuikin tuohon kohdalle viereen ;D

No, soi tässä vähän, pianomusiikki. Mutta ihanaa tämän elokuvan äänimaailmassa on luonnon äänet:linnut laulavat ja mehiläiset pörräävät. Nehän ovat kuin musiikkia!

Sooloilija kirjoitti...

Leena, ketähän tarkoitat.. Pitää miettiä vähän aikaa.