lauantai 10. huhtikuuta 2010

Polanskin ja McGregorin upea yhteistyö - The Ghost Writer

Roman Polanski & Ewan McGregor
ensimmäisessä yhteistyössään elokuvassa
The Ghost Writer.
*
Polanski (s.1933) on aina herättänyt ristiriitaisia tunteita persoonana, tiedän hänestä aika vähän, joten en pureudu persoonaan, mutta hänen elokuviaan olen nähnyt, ja niistä voin todeta, että niissä on jotain maagista. Hänellä on ihan oma tyylinsä. Polanskin elokuvissa kulkee punaisena lankana ihmisestä välittäminen. Asioita lähestytään tunteen ja sydämen kautta. Usein hänen elokuviensa keskiössä on yksi ihminen, joka nousee pääosaan niin, että hän on lähes joka otossa. Juuri näin on The Ghost Writerissakin: pääosanäyttelijä Ewan McGregor on lähes joka hetki kuvassa, usein lähikuvina.
*
Ewan McGregor & Olivia Williams
*
The Ghost Writer on jännitysdraamaa parhaasta päästä. Juonesta voin paljastaa melkein vain sen, että Britannian entinen pääministeri kirjoittaa muistelmiaan, ja hän tarvitsee haamukirjoittajan kun entinen kuoli yllättäen. Uudeksi haamuksi palkataan McGregorin näyttelemä 'Ghost', jonka pitäisi muokata parissa viikossa käsikirjoitus uusiksi. Elokuvassa väkivaltaa ei ole paljon lainkaan, seksikohtauksia ei näytetä, erotiikka on hyvin hienovireistä, kuten ylläolevasta kuvastakin aistii. Katsoja tietää koko ajan, mutta pari itse ei ehkä vielä tiedä..että ilmassa väreilee. 

Britannian entisenä pääministerinä näyttelee irlantilaissyntyinen Pierce Brosnan, joka onkin hyvä valinta, mutta jää silti sivuhenkilöksi tässä kudelmassa, jossa McGregorin näyttelemä haamukirjoittaja on pääosassa. Hänen puolestaan jännitetään ja hänen sydämensykkeessään eletään. Kuvioihin sotkeutuu CIA:ta, entisiä poliitikkoja, professoreita sekä entisen haamukirjoittajan kohtalonon liittyviä henkilöitä.
Verkkaisesti etenevä, perusteellisesti aiheeseen uppoutuva elokuva sisältää yllättäviä käänteitä. 
Pidin todella paljon myös elokuvan dramaattisesta ja dynaamisesta musiikista. Näyte tässä.

The Ghost Writer on niitä elokuvia, jotka pitää nähdä elokuvateatterissa.
Tämä on erityisen hyvä esim. sunnuntai-iltapäivän elokuvaksi. Se on viihdyttävä, mutta silti syvällinen. Siitä ei jää paha mieli, mutta sen juoni ja ihmiskohtalot jäävät askarruttamaan.

Ja Ewan McGregor: 'tämä ei jää tähän', hänestä tulee siis vielä myöhemmin juttua.

10 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ajattelinkin,että pidät tästä.Itsekin aioin sen nähdä,piakkoin.

Leena Lumi kirjoitti...

Polanski on kiinnostava persoona. Hänen ensimmäinen ohjauksensa oli Rosemamary's baby (1968), jossa näyttelivät pääosissa mm. Mia Farrow ja John Cassavetes. Polanski oli avioliitossa kuvan kauniin Sharon Taten kanssa, joka surmattiin julmasti vuonna 1969 hänen odottaessaan pariskunnan esikoista. En voi uskoa, että tuo tapahtuma on ohittanut Polanskia jättämättä omaa puumerkkiään myös hänen työhönsä. Mutta jo hänen esikoisensa on arvotettu korkealle. Takuulla lahjakas ohjaaja.

Nyt kirjoilta ja puutarhalta ei ehdi enää elokuvia, joten tämä esittelemäsi filmi jää takuulla väliin - toistaiseksi. Mutta eivät ne minnekään katoa. Toivon niin.

Sooloilija kirjoitti...

Jael, kerrohan sitten mitä pidit. Että kolahtiko..

Leena, hyvin muistelit Polanskian vaiheita. Muistan nähneeni tuon Rosemary's baby-elokuvan, mutta siitä on niin kauan, että on jo melkein unohtunut. Samoin muistan hänen vaimonsa traagisen murhan.

Minä olen pitänyt 2000-luvun alun Pianisti-elokuvasta sekä 80-luvun lopun Franticista (joka tuli muuten ihan äskettäin telkkarista).

Allu kirjoitti...

Oletko nähnyt, että Me Naiset suosittelee blogiasi?
http://www.menaiset.fi/blogit/

Sooloilija kirjoitti...

Allu, juu olen nähnyt. Se on kiva juttu :D

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Mukava että pidit Ghost Writerista. Kirjoitat taas niin jännästi - vaikka periaatteessa samalla tavalla elokuvasta ajatellaan, sinä näät monia asioita ihan eri tavalla kuin minä :) ihanaa monimuotoisuutta!

Hienoa tuo Me Naiset -suosittelu! Onneksi olkoon :)

Sooloilija kirjoitti...

Päivi, monimuotoisuus on ihana asia. Se on kai niin, että jokaisen henkilökohtainen historia ja elämä vaikuttaa siihen miten näkee jonkun elokuvan. Kiinnitän usein myös musiikkiin huomiota (olikos meillä kerran ennenkin tästä musiikkiasiasta juttua?).

Puisto kirjoitti...

Tämä kyllä täytyy nähdä jo ihan Ewanin vuoksi :)

Polanskista mulle tulee mieleen aina elokuva Tess, jossa oli nuori Nastasja Kinski. Heillähän oli kai suhdekin ja Nastasja oli silloin joku 16-vuotias.

Tämä tuli joskus vuosi sitten subin leffakanavalta ja paljon lähikuvaa oli siinäkin. Mutta kyllä sitä katsoi mielellään, kaunista Nastasja Kinskiä, huh että olikin kaunis.

hanne virtauksesta kirjoitti...

Minua kiinnostaa hyvin paljon tuo elokuva...
on monia, jotka haluan katsoa...Autiomaan kukka, Yön kirkkaat tähdet, ja tämä mm..
Oliko "pianisti" Polanskin?
tykkäsin tosi paljon..
olen myös nähnyt Rosemary´s baby..en oikein muista...

Sari kirjoitti...

Tämän leffan olin itsekin aikeissa mennä katsomaan jo joku aika sitten, mutta sitten iski tauti. Mutta jospa jo piakkoin.

Ja hienoa Sooloilija Me Naiset-linkityksestä! Nää sun sivut näyttää muuten aivan ihanilta. Toi punainen esirippukin lähtee täysillä!!!