Veronika päättää kuolla - Sarah Michelle Gellar
*
Sanon suoraan, että minun olisi kannattanut kirjoittaa tästä elokuvasta ennenkuin katsoin Aavikon kukan. Mitä minulla nyt on sanottavaa Veronikasta: 28-vuotias suurkaupungin nainen, jolla on kaikkea: hyvä työ, upea asunto, ihmissuhteita jne. Mutta silti hän päättää kuolla eräänä iltana töistä tullessaan.
Minä olen niin jalat maassa-tyyppi, että kysyn nyt ihan huutaen ääneen, että
' Mitä järkeä?'.
Joten en lämmennyt tälle elokuvalle, vaikka siinä on kaunista, unenomaista tunnelmaa ja hyvää musiikkia.
Mutta minua on alkanut ahdistaa nämä amerikkalaiset mielisairaalakuvaukset. Paikatkin tuntuvat kaikki olevan samanlaisia: suuria kartanomaisia tiloja upeine puutarhoineen.. Ei ihme, ettei sieltä kukaan halua pois..
*
En lämpene yhtään myöskään pääosanäytteljä Sarah Michelle Gellarille,
joka on nyt tv-sarjojen puolelta siirtynyt elokuvamaailmaan. Mielestäni hänessä ei ole karismaa lainkaan, hänestä ei ole kantamaan vaativaa pääosaroolia. Hän on niin väritön, hajuton ja mauton, että ihan harmittaa.
*
Elokuvaa mainostetaan kissankokoisin kirjaimin Paulo Coelholla. Miksi? Hän on vain yksi käsikirjoittajista. Elokuvan ohjaajan nimeä ei näy etukannessa. Elokuvan ohjasi nuori englantilainen nainen, Emily Young, joka ei kai kenellekään sano oikein mitään.
*
Vertaan nyt mielessäni tätä Veronikan surkeaa suurkaupunkiangstia somalialaisen Waris Dirien elämään. Ja mietin, että miksi hän, jolla on kaikkea, ei ole elämänhalua lainkaan. Ja hän, jolta on riistetty ja silvottu kaikki, on silti valtava elämännälkä, ja selviytymisen halu.
Joku toinen kerta, joku toinen ajankohta, tämä Veronika päättää kuolla-elokuva olisi ehkä iskenyt minuun enemmän. Mutta ei nyt.
Ei, vaikka siinä on lopussa onnea ja iloakin.
Lapselliselta pyristelyltähän tämä tuntui. Olisi haluttanut ravistella Veronikaa, ja huutaa hänelle, että:
'herää pahvi, katso mitä sulla on ympärilläs! Kokoa ittes ja rupea elämään!'.
Sivuhuomautuksena sanottakoon, että mielisairaanhoitajaa ei minusta varmaankaan olisi tullut näillä ajatuksilla. Pyydän anteeksi nyt vielä kerran. Ei ollut minun juttuni..
Lapselliselta pyristelyltähän tämä tuntui. Olisi haluttanut ravistella Veronikaa, ja huutaa hänelle, että:
'herää pahvi, katso mitä sulla on ympärilläs! Kokoa ittes ja rupea elämään!'.
Sivuhuomautuksena sanottakoon, että mielisairaanhoitajaa ei minusta varmaankaan olisi tullut näillä ajatuksilla. Pyydän anteeksi nyt vielä kerran. Ei ollut minun juttuni..
Traileri tässä.
20 kommenttia:
Voin kuvitella,että tuon Aavikon kukan katsomisen jälkeen Veronika tuntuu aika tyhjänpäiväiseltä tarinalta.Itse taas pidin elokuvasta,ainakin niin,että kiinnostus kesti loppuun saakka.Minusta myös Gellar selvisi hyvin roolistaan.
Samaa mieltä kuin Yaelian...
Sisäinen tyhjyys sairastuttaa meitä länsimaisia ihmisiä..
Ulkoisesti kaikki hyvin, sisäisesti tyhjää, kylmää, ei mitään mikä merkitsisi jotain..
Erityisesti pidin Veroniikan flyygelin soittokohtauksista, tuo musiikki vaikutti minuun, kuten aina, vahvasti..
Minua kiinnostaa suuresti kaikki mielensairauksia käsittelevät elokuvat..tyttärieni kautta/takia...
Odotan että näen tuo "Erämaan kukka"-elokuvan.
Jael ja Hanne,
juu tiedän, että olette tämän elokuvan puolella. Mutta eikö olekin jännä kuinka eri ihmiset näkevät asiat/elokuvat eri tavoin..
Aavikon kukka on juuri tullut elokuvateattereihin, joten dvd:lle tulee varmaankin loppukesästä.
Herää pahvi :-D
Minäkin olen usein miettinyt, että miksi länsimaiset ihmiset ahdistuvat niin "helposti", vaikka köyhien maiden ihmisillä on paljon rankempia kokemuksia. Intian Keralassa, joka on alueen länsimaistunein osavaltio, havaittiin masennuksen ja itsemurhien lisääntyvän huomattavasti elintason ja länsimaistumisen myötä. Ilmeisesti kilpailua ja yksilöllisyyttä korostava elämäntapamme aiheuttaa pahempia henkisiä paineita kuin hengissä selviäminen ankarissa oloissa.
Tuo elokuva kuulosti kyllä lattealta, varsinkin jos pääosassa on Sarah Michelle Gellar, joka sopisi korkeintaan huutosakin johtajaksi.
Hmm. Voinen yhtyä mielipiteeseesi täysin! Sillä minustaCoelhon kirjat ovat aika... sontaa, jos niin voi sanoa.. En pidä niistä ollenkaan! Yltiödramaattisia, käsittämättömiä, naiiveja henkilöitä.
Mutta en ole lukenut tätä kirjaa, enkä nähnyt elokuvaa, mutta yhden Coelhon kirjan olen lukenut.
Helena, ehkä jollain toisella pääosanäyttelijällä olisin tykännyt enemmän.
Tuure, naiiveina pidän vähän minäkin. Olen niin realisti, etten jaksa mitään hömpötyksiä..
Tuure: Voi olla, että olisit samaa mieltä, kun olisit lukenut ne vaiks kymmenen tai viis Coelhon kirjaa mutta yhden kirjan perustella ei voi sanoa kaikista Coelhon kirjoista et ne on sontaa??vai voiko?
Tjaah, olen lukenut kyseisen Coelhon kirjan jo aikoja sitten silloin kun se ilmestyi. En muista siitä paljon muuta kuin että pidin siitä.
Olen lukenut muitakin Coelhon kirjoja ja mielestäni nimenomaan Veronica on hänen kirjoistaan paras. Moni muu lukemani on sitten ehkä minun makuuni liian "kliseistä".
En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka yhden lukemansa kirjan perusteella tyrmäävät koko kirjailijan tuotannon. Mihin se perustuu? Ei mihihnkään, vastaisin.
Tätä elokuvaa en edes haluaisi nähdä, sillä minun on vaikea kuvitella, miten siihen voi saada saman tunnelman kuin kirjassa. Hyvin usein elokuvat jäävät pinnalliseksi - ainakin pinnallisemmiksi kuin kirjat.
Ajatusmaailma, jonka mukaan vain TODELLA vaikeissa olosuhteissa (eli kehitysmaissa?) varttuvat ihmiset ovat OIKEUTTUJA TARVITTAESSA masentumaan jne. on mielestäni myös varsin yksisilmäinen ja jopa ahdasmielinen: Kussakin kulttuuriympäristössä on omat ongelmallisuutensa ja toisten ongelmien vähättely on mielestäni jopa irvokasta.
Kirjoitin äsken elämäni pisimmän ja perustelluimman kommentin koskien Coelhon teoksia. Käsittelin ne kaikki, myös ei suomennetut. Koko kommentti hävisi johonkin bitti- tai muuhun avaruuteen. En jaksa enää uudestaan, joten nyt lyhennelmä.
Pidin erityisesti teoksesta Veronika päättää kuolla (1998) sekä Portobellon noidasta (2006). Myös Bridan olen blogiini arvostellut, mutta se ei ole minun mielestäni edellisten veroinen. Arvostelijankin näkemys on aina subjektiivinen.
Bridaa (1990), lukiessa koin outoja tuntemuksia, kuin olisin lukenut kirjan jo aiemmin. Tajusin: Coelho on myöskin lukenut Gibraninsa;-)
Coelhon uusinta, jonka nimeä en muista, en ole lukenut, mutta sen sijaan luin jostain lehdestä ko. kirjaa koskien lyhyen ja aika jyrkänkin kommentin: "Toivottavasti kukaan ei lue Coelhon viimeisintä ensimmäisenä Colehonaan, sillä sen jälkeen hän ei lue enää niitä aiempia!"
Harvoin, mutta onneksi joskus, elokuva ylistää kirjaa. En jaksa ikinä uskoa, että näin olisi voinut käydä Veronika päättää kuolla -teoksen kohdalla.
Suosittelen Veronika päättää kuolla teosta aina henkilölle, joka haluaa aloittaa tutustumisen ko. kirjailijan tuotantoon.
Joskus Coelhon joidenkin tesoten kohdalla tulee mieleen: "Haluaisin niin pitää hänestä, sillä eiväthän miljoonat voi olla niin väärässä, mutta en voi."
Eriävät mielipiteet ovat elämän rikkaus. Koin tämän raikkaasti Siilin eleganssin kohdalla, kun minä ja muut pidimme, mutta yksi ei ja hän toi mielipiteensä esille perustellusti ja asiallisesti.
Ymmärrän ajatuksesi näiden kahden elokuvan välillä. Toisaalta, kun katselee meidän länsimaista tehokkuusajattelua, niin vaikka emme fyysistä väkivaltaa joudukaan kokemaan, monet meistä elävät rankan henkisen paineen alla.
Itse en ole tätä elokuvaa nähnyt. Varmaan pitäisi vilkaista!
Ymmärrän että em. kaksi elokuvaa peräkkäin katsottuna luovat helposti vertailuasetelman. Postauksestasi tuli kuitenkin tunnelma että mutkia vedetään suoriksi niin että viuhuu.
Itselleni on erikoinen ajatus, että sairastumiselle tulisi olla riittävän painava peruste ts. oikeutus. Vaikeat mt sairaudet (joihin itsetuhoituhoiset ajatukset ym. sis.) ovat niin järjettömän kova paikka, etten iki kuuna päivänä osaisi kyseenalaistaa ihmisen "oikeutta" ko. tilaan. En osaa edes kuvitella sitä epätoivon syvyyttä missä ihminen tuolloin on.
Ihanaa kuitenkin että vaikeiden asioiden ohella maailmasta löytyy Waris Dirien tarinan kaltaisia onnellisia kertomuksia.
Kiitokset ihmiset vilkkaasta keskustelusta ja runsaista kommenteistanne.
Näköjään olen mutkia suoristellut ja irvokkaasti vertaillut kahta erintyyppistä elokuvaa.
Tämä nyt vähän jää kaivelemaan, mutta itseppä olen vastuussa kirjoittamisestani..
Hanne, no joo, olet oikeassa.
Ei pidä tyrmätä KAIKKIA kirjoja yhden perusteella.
Mutta uskon silti mielipiteeseeni! Se kirja jonka luin oli nimittäin Alkemisti, ja se on tietääkseni kaikista ylistetyin Coelho... en järin kyllä jaksanut ymmärtää sitä. Eeposmainen teksti kohtaa ajan ja paikan sekoituksen, ei voi tietää mistä maailman ajasta puhutaan, ei voi tietää mitään, vain yltiödramaattiset kirjalliset elementit antavat osviittaa.. No se kirja ei purrut minuun muulla kuin naiivilla tavalla. Ei ollut minun kirjani.
Kirjaa ei voi haukkua, anteeksi kun käytin tähän kohtaan sopimatonta sanaa. Silti olen Alkemistin lukeneena tätä mieltä!
Tuure:
olet niin intohimoinen lukija, kirjoittaja, ymmärrän täysin
, että joskus voimakkaampi sanakin tulvahtaa..se vain saa aikaan energiaa, heräämisiä!!!
Sooloilija =)
Tuurelle ja Hannelle :)
Juu : ) Mukavaa päivänjatkoa sinullekin!
Minä pidin tästä kirjana aika lailla kun sen aikanaan luin! Sinällään minulla on Coelhon kirjoihin vähän ristiriitainen suhtautuminen, sillä osasta hänen kirjoista pidän todella paljon ja esim Zafiria olen koittanut aloittaa kolme kertaa mutta aina jätän kesken. Ymmärrän kieltämättä, miksi osa ihmetteleekin sitä, miten Coelhon teoksia suorastaan palvotaan.
Minua jotenkin kiehtoo myös mielisairaalaympäristöön sijoittivat elokuvat, liekkö sitten syynä voimakas kiinnostus yleensäkin ihmismieleen ja sen toimintaan vaiko omat kokemukset kun läheinen sairastuu psyykkisesti. Tämän elokuvan aionkin piakkoin siis katsoa:)
en ole lukenut yhtään Coelhon kirjaa, ne eivät jostain syystä yhtään kiinnosta. Tuntuvat sellaiselta keittiö-psykologialta ja yleisesti kartan kaikkea muka-syvällistä ;O) Toisaalta taas Buffyn palvojana en voi sanoa pahaa sanaa Gellarista ja olen harkinnut tämän leffan vuokraamista, ehkäpä sen vielä teen sillä minua länsimaiden ihmisten ahdistus kiehtoo sillä se on ihan totta..
Hyvä keskustelu. minä en pidä Coelhosta; en vaan jaksa hänen muka-syvällistä tekstiään. Olen siis vähän samanlainen jalat maassa -tyyppi kuin sinäkin ja tunnistin tuon "herää pahvi" -ajattelutavan oikein helposti omakseni. En silti ajattele, ettei ihmisellä ole oikeus väsyä ja uupua, on kokemusta siitäkin.
Tykkäsin sun mutkat suoriksi arvioinnista ja niinkuin kirjoitit: kun kirjoittaa itsenään on oikeus omiin mielipiteisiin. Ja katso; se herätti hienon keskustelun!
Lähetä kommentti