perjantai 21. toukokuuta 2010

Hiljaiset sillat, pitkästä aikaa

Clint Eastwoodin
hienoin elokuva Hiljaiset sillat - The Bridges of Madison County
tulee lauantai-iltana Teemalla.
Aion katsoa.
Ennen elokuvaa tulee dokumentti itse Eastwoodista. 
En ole vuosiin nähnyt Hiljaisia siltoja, mutta nyt on uusinta paikallaan. Elokuva on vuodelta 1995 eli sehän on jo 15 vuotta vanha. Meryl Streep ja Clint ovat ihana, aikuinen pari, jonka suhde on suurta intohimoa. Elokuvan tunnelmat ovat katkeransuloisia. Suurta draamaa. 

Hienosti toteutettu, tunnelmallinen lyhyt traileri tässä.

14 kommenttia:

Helena kirjoitti...

Eastwoodia olen ihaillut pikkutytöstä asti. Pitää katsoa ainakin dokumentti, jos ennätän.

Anna kirjoitti...

Hei,
ja kiitos blogistasi. Korvaat osittain, muuttoni jälkeen, edelliselle paikkakunnalle jääneet elokuvista kiinnostuneet ystäväni :)
Käyn täältä myös katsomassa mitä hyviä elokuvia on tullut. Sinulla on nimittäin hyvin samantyyppinen maku kuin minulla. Tunnen olevani hieman ulkona tarjonnasta, koska pienen paikkakunnan elokuvateatteri ei tarjoa oikeastaan kuin kokoperheen elokuvia tai toimintaelokuvia. Kaipaan niin pääkaupunkiseudun elokuvateattereiden pitkiä esitysaikoja ja lähes ympärivuorokautista näytöstarjontaa.
Eli, kiitos :)
PS. Minullakin on Hiljaiset sillat ja sitä edeltävä dokkari menossa nauhalle.

Sooloilija kirjoitti...

Helena, Eastwood osaa tehdä draamaa. Dokumentin katson minäkin oikein mielenkiinnolla.

Anna, kiva kun käyt täällä vierailulla. Minäkään en ole ollut kovin aktiivinen viime aikoina uusien elokuvien suhteen.. Olen käynyt harvakseltaan elokuvissa ja dvd:ltä en ole katsonut paljonkaan elokuvia viime aikoina. Mutta senkin aika koittaa.. Nyt on lämpimistä keleistä nautittu.

Allu kirjoitti...

Söpö leffa, varsinkin kun tykkään sekä Clintistä että Merylista. Sain aikanaan ensin sen kirjan tyttökaverilta lainaksi ja pari vuotta sen jälkeen tulikin jo se elokuva.

Sooloilija kirjoitti...

Allu, kirjan olen joskus huonosti lukenut, elokuvan jälkeen, mutta minuun ehdottomasti suuremman vaikutuksen teki elokuva. Tässä on niin upea pari näyttelemässä!

Allu kirjoitti...

Aika harvoin tykkään filmistä enemmän kuin kirjasta, mutta tässä kyllä tykkäsin. Kirja oli vähän kitsch, mutta leffa ei ollut.

Puisto kirjoitti...

Olen nähnyt tämän joskus muutama vuosi sitten ja kaunista kuvausta ja kuvaa tässä on paljon, plus tietysti hyvät näyttelijät.

Mutta mua jotenkin häiritsi se heidän ihastumisensa ylimaallinen korostus, ihan kuin kaikki muu olisi ollut toisarvoista. Voi silti olla, jos nyt katsoisin, saattaisin nähdä sävyjä enemmän :)

Katsoin paholainen pukeutuu Pradaan pari viikkoa sitten ja sehän oli kevyt, kiva viihdepläjäys, mutta voi hyvänen aika Meryl oli hyvä siinä! Ja oli niin herkullista nähdä hänet välillä tuollaisessa pahiksen roolissa ja hyvin veti :)

Sooloilija kirjoitti...

Allu, muistelinkin, että kirja on aika lälly..Joten elokuva, juuri Eastwoodin ohjaamana, on elämänmakuinen.

Ppi, jäin miettimään tuota ihastumisen/rakastumisen tasoa. Siinähän korostettiin sitä, että 'vain kerran elämässä tulee kohdalle tällainen varmuus'. Mutta onko asia todella niin? Ehkä jonkun kohdalla asia voi näin ollakin..

Meryl on valovoimainen ja monipuolinen näyttelijä. Minusta on piristävää nähdä hänet monenlaisissa rooleissa. Jos hän tekisi vain dramaattisia, kohtalokkaita rooleja, jäisi hän niiden vangiksi, ja tekisi sillä itsensä 'liian tärkeäksi'.. Nyt hän uskaltaa hypätä, ja onnistuu aina. Tai näin minä näen asian.

Puisto kirjoitti...

No minä vielä :) Totta tuo Merylistä, ja senpä takia olikin niin mainio Pradassa.

Myönnän olevani melkoisen mustavalkoinen tietyissä asioissa ja kova eläytymään, mutta iän mukana alkaa jo sävyjäkin nähdä :)

Tuosta varmuudesta, jos oli varma tunteistaan ei sitten kuitenkaan hypännyt kyytiin, mikä esti? Kumpi rakkaus oli lopulta syvempää. Vai olisiko ollut muutoksen pelkoa tai ehkä aikakausi ja sen paineet.

Tartteekin katsoa joskus uudestaan :)

Sooloilija kirjoitti...

Ppi, uskon, että tuohon aikaan se aikakausi oli suurin este. Samoja tunnelmia kuin Revolutionary Roadissa, jossa nainen ei myöskään pystynyt irtautumaan kodista, vaikka kuinka olisi ahdistanut.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdoton lempileffani jo usean vuoden ajan, aina Merylin fanittamisen alusta alkaen. Molemmat rooleissaan aivan mahtavia, osaavat asiansa. Musiikki, varsinkin Clintin itsesäveltämä lovetheme Doe Eyes korostaa tunnelmaa ja luo ainoan elokuvan, joka saa minut itkemään.

Ihana.

korrektur

Sooloilija kirjoitti...

Korrektur, en tiennytkään, että Eastwood on säveltänyt elokuvaan myös musiikkia! Erittäin tunnelmallista oli musiikki elokuvassa, hidasta ja hämyistä, sensuellia.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Voihan samperin samperi... Minun piti laittaa tämä tulemaan boksille, mutta sitten unohdin. Minä kun en siis VIELÄKÄÄN ole elokuvaa nähnyt!! Pitää katsastaa kirjastosta...

Sooloilija kirjoitti...

Päivi, no voi harmitus, mutta laita heti kirjaston varaukseen, sieltä löytyy!