sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Elämäni aakkoset

Pitihän se minunkin tarttua tähän hauskaan pieneen haasteeseen. Koskaan aiemmin en ole kyllä elämääni aakkosilla ajatellut, joten katsotaan mitä tulee..
*
A. Avain, voidaan käsittää yleisenä 'elämän avaimet'-juttuna, tai sitten yksinkertaisesti siitä syystä, että olen lähes hysteerinen avainten suhteen. Tarkistan aina, moneen kertaan, ovatko avaimet mukana, kun lähden kotoa. Kysyn lapsiltani aina avaimista ja saan hepulikohtauksen jos lapseni kadottavat koti- tai pyöränavaimensa. Uskallankohan tähän edes nyt kirjoittaa, että kovin monesti eivät avaimeni ole elämän aikana hukkuneet, mutta ne kerrat kun on, muistan vieläkin tarkkaan.
B. Barcelona. En ole vieläkään käynyt, mutta matkustan sinne pian, jossain vaiheessa, sillä ystävämme odottavat meitä siellä.
C. Celsiusaste. Lämpötiloille olen herkkä. Koska olen pohjoisen tyttöjä, en kavahda koviakaan pakkasia, minua ei palele paljon koskaan enkä yleisesti ottaen käytä edes villasukkia. Mutta kuumat lämpötilat saavat minut ahdistumaan, hikoilemaan ja inhoamaan hikeä. Eli +22 celsiusastetta kesällä olisi oma ihanteeni .
D. David, miesihanteeni. Kuva alla. Michelangelon patsas sijaitsisi Firenzessä, joten sinne lähden sitä joku päivä katsomaan. :D
  *
E. Elokuvat. Tietenkin. Ihailemani suuri elokuvavaikuttaja Peter von Bagh sanoo viikonlopun Iltasanomien haastattelussa, että: 'Elokuva on fantasia toisesta elämästä.. Se on meidän yhteinen parempi minuutemme.'
F. Folk-musiikki, yksi vanhimpia rakkauksiani.
G. Gyllenhaal, Jake ;D
H. Hiljaisuus. Pidän hiljaisuudesta. 'Laittakaa hiljemmalle', 'Olkaa vähän hiljempaa', - sanon usein. Pystyn olemaan puhumatta, hiljaisuudessa pitkiäkin aikoja. Nyt se ei tietenään onnistu, sillä töissä puhun paljon. Kotioloissa olen hiljaisempi.
I. Itku. En itke usein, sen sijaan kyynelehdin usein. Vauvan itku saa minut hätääntymään, samoin eläinten itku.  
J. Juna. Rakastan junia, ja matkustaisin aina junalla jos mahdollista. Tein ensimmäisen inter-railmatkani 18-vuotiaana ja siitä lähtien se on ollut menoa. Isoisäni oli konduktööri, samoin setäni on myös. Äitini kokee itsensä vieläkin 'rautatieläiseksi'. Hän asui koko lapsuutensa ja nuoruutensa 'rautatieläisten talossa'.
K.  Kirjat. Olen aina kerännyt kirjoja, kaikkia ostamiani kirjoja en ole edes lukenut, mutta minusta on ollut aina ihana omistaa kirjoja.
L. Laivat. Minusta suurten laivojen poislipumisessa on jotain ylevää ja hienoa. 
M. Muuttaminen. Olen lapsesta lähtien muuttanut paljon, ensin vanhempien kanssa, sitten aikuiselämässäni. Aina on ollut uusia elämäntilanteita ja välillä on löytynyt mukavampi asunto. Joskus on täytynyt muuttaa ankeiden naapureiden takia, joskus vaihtelun vuoksi. Olen muuttamisessa aika hyvä!
N. Nopeat päätökset. Olen tehnyt elämässäni nopeita päätöksiä, vaikka olen muuten hidas ja rauhallinen. 
O. Omenapuut ja oliivit. Omenapuita valokuvaan joka vuosi jossain (kuva ihan yllä), ja oliiveja syön aina, kaikenlaisia, värillä ei väliä ja kivellisetkin käyvät..
P.   Tämä olikin vaikea kirjain. Peräänantamattomuus. Siihen pitäisi Pyrkiä. 
Q. Queen, Freddie Mercuryn luotsaama bändi, joka kuoli Freddien mukana vuonna 1991.
*
 R. Ruotsi. Asuin lapsena vanhempieni kanssa muutaman vuoden etelä-Ruotsissa, ensin pikkukaupungissa, sitten aika isossakin kaupungissa. Ruotsin kieli ei ole ollut minulle koskaan pakkoa. 
S. Sisarukset. Minulla on veljiä, olen aina toivonut itselleni myös siskoa. Nyt minulla on kaksi tytärtä ja toivon, että he aikuisina olisivat läheisiä toisilleen.
T. Terveys. Mitä vanhemaksi tulen, sen tärkeämmäksi alkaa terveys ja sen vaaliminen tulla. Läheisten terveys huolettaa. 
U. Uni ja unettomuus. Olen iltakukkuja. Ja nukkuminen on minulle joskus vaikeaa. Nukun kevyttä unta ja säpsähtelen pieniäkin ääniä. 
V. Virheistä oppii. Ihan totta. Huomaan sen varsinkin työssäni, joskus useinkin. ;D
X. Elämässäni ei ole mitään merkittävää tällä kirjaimella..
Y. Yksinäisyys ja yö. Pidän yksinäisyydstä ja nautin yöstä.
Z. Zen-ajattelu, mielentila, voisi olla hyvä juttu, mutta en ole perehtynyt tarkemmin.
Å. Vieläkö tätä kirjainta käytetään;D
Ä. No äiti ja äidillyys. Elämän haasteellisin ja pisin ihmissuhde, kenellä vaan.
Ö. Öitä, sanon aina lapsilleni illalla viimeisenä.
  

15 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Kaunis kuva!

Voin alleviivata tai yhtyä seuraaviin: C, E, G, H, I, K, L, Q, U, Y, ja Ä sekä tietty Ö. Q oli tulla sinun kanssa ihan sama ja olisi tullut ilman Olgaa, sillä Queen -yhtye ja etenkin Freddy Mercury on suosikini vieläkin.

Minulle muuten hiljaisuus on ihan suuri tarve. En voisi pitää korvissani semmoisia nappeja, joista kuuluu koko ajan jotain. Toisaalta niistä on nyt tehty pientä tutkimusta ja todettu, että se on keino saada olla rauhassa. Uskon, että ihminen voidaan tappaa jatkuvalla melusaasteella.

Tämä sun lista oli ihan sun näköinen. Ehkä tuo patsas hiukan yllätti;-)

Ja minusta muuten olisi ihanne, jos ilman lämpötila olisi aina tuo about 20 astetta. Ja talvella ei liina kovia pakkasia, sillä niin arktinen en ole.

Minustakin on tullut yökukuja, mutta tiedän,että se ei ole pitkässä menossa hyväksi...

Kiva, että lähdit mukaan♥

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Kivaa ja kiinnostavaa lukea sinun elämäsi aakkosia (minäkin tein omani ensimmäisen kerran nyt blogiin). Samoin kuin sinä, tarkastan avaimen mukana olon moneen kertaan, haluaisin Barcelonaan, pidän folkista, omenapuista ja Queenista sekä toivon oppivani virheistä.

hanne virtauksesta kirjoitti...

mielenkiintoista saada lukea sun aakkosiasi..
paljon oli samoja kuin minullakin..
Nyt tunnen sinua enemmän.=)

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Mielenkiintoisia juttuja nämä, taas oppi hieman lisää Sooloilijasta :)

Virpi P. kirjoitti...

Kiva lukea näitä! Aika paljon sitä lukee yleensä rivien välistä kaikenlaista. Yhteistä on talvi, Italia, elokuvat, kirjat, hiljaisuus, äitiys,

Jael kirjoitti...

Tässä tulikin paljon uutta mielenkiintoista asiaa susta,kuten se,että asuit lapsena Ruotsissa...

Sooloilija kirjoitti...

Leena, 'patsasjutun' oli tarkoituskin hieman hämmentää pakkaa, hymynaaman kera.

Lumiomena, monia kohtia osui sinullekin, kuten Leenallekin.

Hanne, toivotaan, että jotain uutta tietoakin tuli ja lähemmäs lukijoita on aina kiva tulla, varsinkin kun kuvia ei täällä minusta ole.

Päivi, kiva kun opit lisää minusta, jotain vielä jäi paljastamatta, mutta onhan tässä aikaa..

Katriina, juu rivien välistä voi lukea varsinkin tällaisissa lyhyemmissä jutuissa.

Jael, tuon Ruotsi-asian olen joskus kauan kauan sitten maininnut täällä ohimennen, mutta nyt vähän selkeämmin tuli esille. Ja nimenomaan ETELÄ-Ruotsissa.

Allu kirjoitti...

Avain, Barcelona, David, Folk, Kirjat, Oliivit, Terveys sopii mullekin erinomaisesti.

Hallatar kirjoitti...

Ihania!
Monessa kohdassa olisin voinut valita saman kirjaimen... =)

Puisto kirjoitti...

Nämä on kivoja! Iltakukkujaksi sinut jo tiesinkin :)

Sooloilija kirjoitti...

Allu ja Una, kiva, meillä monia yhteisiä juttuja.
Ja Ppi, muistan, että olemme jutelleet näistä aamu- ja iltapersoonista. ;D

Puisto kirjoitti...

Tein muuten myös aakkoset. Ja olikin hienoa miettiä kaikenlaisia asioita, oikein tietkö ajatus lähti laukkaamaan jonnekin lapsuuteen ja takaisin, nuoruuteen ja takaisin, tähän päivään ja voi että, naurattikin välillä niin :)

Lauantaita!

Sooloilija kirjoitti...

Ppi, no minäpä tulen heti katsomaan sinun aakkosiasi!

Helena kirjoitti...

Mielenkiintoisia nämäkin. Tähän voisi vaikka tarttua itsekin.

Sooloilija kirjoitti...

Helena, tartuppa. Ihan mukavasti tulee mietittyä menneitä ja syvimpiä.