Ihan pakko laittaa tähän vielä toinenkin samantyyppinen kuva pienestä linnusta Suomenlinnan kahvilassa. Varpusia oli kaksi, ja tytär nimesi ne Akuksi ja Iinekseksi.
Usein törmää tähän samaan ilmiöön:
jokin suloinen ja viihtyisä kahvila sattuu kulkureitille kuin vahingossa. Tuntuu, että jalat vievät sinne ihan väkisin. Paikka tuntuu omalta heti. Tässä kahvilassa (josta siis kuva) tykkäsimme olla sen rennon ilmapiirin ja kodinomaisuuden vuoksi. Tarjolla olisi ollut kotitekoista kanttarellikeittoa kohtuuhintaan, mutta olimme juuri hetkeä ennen täyttäneet vatsoja keskustan legendaarisessa Fazerin kahvila-ravintolassa, hieman ylihintaisella salaatilla.
Fazer on hieno historiaa henkivä kahvila, hieman meluinen paikka minun herkille korvilleni. Viereisessä pöydässä istui kaksi ulkomaista turistipariskuntaa. Rouvilla oli isot Chanel-ostoskassit jalkojensa juuressa. (Ehkä kassi on väärä nimitys hienolle mustalle laukkumalliselle kassille, jota koristaa iso satiininauharusetti).
Voitte kuitenkin varmaan kuvitella kummassa paikassa oli kodikkaampaa, Café Vanillessa Suomenlinnassa vai Fazerilla. Hyviä ja käymisen arvoisia paikkoja molemmat. Mutta toisessa toivotettiin jokainen asiakas iloisesti tervetulleeksi ja lastakin puhuteltiin.
*
Siis Suomenlinna,
Halusin viedä lapsenikin tutustumaan paikkaan, jonne mennään vesiteitse. Pieni viidentoista minuutin merimatka tuntui taivaalliselta, ei sen tarvinnut sen pitempään kestääkään kun saimme jo tuntuman merielämästä. Suomenlinnan historiaan en ole vieläkään kunnolla tutustunut, mutta paikka hurmaa joka kerta. Eikä haittaa yhtään, että siellä kulkevat ihmiset ovat melkein kaikki turisteja, aina sieltä löytyy jokin kolo ja rakennus, jossa juuri sillä hetkellä ei ole ketään muita.
Ei ollut Lelumuseossakaan, joka viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlaansa.
10-vuotiasta lasta Lelumuseo ei jaksanut kiinnostaa lähes lainkaan. Kaikki lelut olivat lasivitriinissä eikä kameraa saanut käyttää lainkaan, ei edes ilman salamaa.
Suuri pelastus oli se, että Lelumuseon kissa asusteli näyttelysalissa ja torkkui museon kauniilla vanhalla sohvalla. Kissaa sai silittää ja se olikin oikein leppoisa kissa.
Joten Lelumuseon asiakas: Lapsi, jäi silittämään elävää kissaa kun minä kuljin nopeasti näyttelysalin läpi, enkä valitettavasti saanut näyttelystä oikein mitään irti. Voi mikä pienoinen pettymys, sillä puitteet olivat hienot ja tunnelmalliset, mutta jotenkin jäi tyhjä olo kun mihinkään ei saanut koskea ja mitään ei saanut kuvata. Mukava ulkoilmakahvila oli siinäkin, mutta eihän sitä joka paikassa voi kahviakaan juoda. ;D
*
Valkoposkihanhet olivat vallanneet Suomenlinnan
(samoin kuin Korkeasaaren),
ja se oli meistä ihanaa, sillä meidän korkeuksillamme ei näitä lintuja paljoa näy.
4 kommenttia:
Suomenlinna on käsittämättömän kiireettömän oloin paikka tämän kaiken hulinan kupeessa. Toisinaan tuntuu, että aika pysähtyy siellä. Historian vaikutusta ilmeisesti.
Mukavaa lukea näin nautinnollisesta reissusta.
Kesä Helsinki on kaunis ja leppoisa, sinne menemme ensi viikolla.
Suomenlinnassa on historian havinaa, rentouttava paikka sekin.
Lepis, se on se historia, joka lumoaa.
Arleena, tervemenoa ja nauttikaa kesäisestä kaupungista. Turussakin pitäisi taas pitkästä aikaa käydä.
Mukavaa kun tykkäsit Fazerista!
Lähetä kommentti