perjantai 22. lokakuuta 2010

Kynttilänvaloa perjantai-iltaan

Tämä viikko on kulunut nopeasti, elämästä leppoisasti pääosin nautiskellen. 
(Olenhan sairaslomalainen vielä selkäleikkaukseni jäljiltä).
Nyt saan jo saunoa, kantaa jo vähän painavampia kasseja ja pyöräillä.
Ajattelin tänään ostaa viikonlopun (ja rahan tulon kunniaksi) itselleni jonkin puseron,
mutta loppujenlopuksi löytyi vain tämä 'Marilynin jumpperi'-kortti. 
Kaupoista tarttui mukaan myös erilaisia kynttilöitä ja tuikkuja sekä pieni Ikean tarjotin kirpputorilta.
*
Elokuvateatterissa pyörii nyt elokuvia, joita haluaisin nähdä, mutta miten ihmeessä ehdin ne kaikki!!

* The Social Network on näistä ehkä mielenkiintoisin
* The American kiinnostaisi George Clooneyn ja Irina Björklundin vuoksi

 * Mr. Nobody olisi Jared Leton pääosasuorituksen ylistystä (*kuva*)
* Wall Street: Money Never Sleeps kiinnostaisi 2000-luvun versiona, ja sama mies pääosassa kuin 80-luvullakin eli Michael Douglas
* Prinsessa on kotimainen, suursuosion saavuttanut elokuva, joka pitäisi ehkä nähdä..
*
Joten kyllä minä tästä elokuviinkin. 
Lapset lomailevat nyt koulusta viikon verran, on syysloman aika. He ovat osittain kotona, osittain reissuissa..

Kynttilänvaloa viikonloppuunne !

17 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Soolis, minä rakastan tuota Marilynin jumpperikuvaa♥ Minulla on siitä magneetti kuten olen blogissanikin paljastanut, mutta en mitenkään estä sinua lähettämästä minulle myös korttia. Siinä on punaista...se voisi olla joulukortti mulle;-)

Marilyn on siinä se, mitä minä haluan muistaa. Katso hänen ilmettään!


(Vinkki: Muistathan sen talvikuvan, jonka julkaisin sinulta talvella kera Kaijärven runon Rakkautta pakkasessa: Teetä siitä joulukortit! Tiedätkin jo varmaan, mistä me teemme omamme: Se, missä minä olen onnellisempi kuin koskaan ennen tai jälkeen...)

Ihanaa viikonloppua, Soolis♥

(Yritän oikeesti olla vähän pois. Kerron myöhemmin...)

arleena kirjoitti...

Tunnelmallista sinulla siellä. Mukava viikonloppu edessä, jos vielä noita leffoja aiot katsella.

Antoisaa viikonloppua.

Sooloilija kirjoitti...

Leena, sattumalta löysin tämän jumpperikuvan korttina ja ihastuin niin tuohon punaiseen väriin!

Joulukorttiasiathan tässä jo kohta ovat vähän mielessä..

Arleena, kiitos. Jospa minä pääsisin elokuviin katsomaan edes jonkin noista.

Jael kirjoitti...

Marilyn-kortti on kaunis! Minullakin on monta kynttilää (IKEAn tuoksukynttilöitä)odottelemassa viileämpää ilmaa,jolloin voi taas niitä poltella.
Mielenkiintoisia elokuvia;minua kiinnostaa eniten Wall Street kakkonen.
Ihanaa viikonloppua Sooloilija!

Sooloilija kirjoitti...

Jael, kynttilät kuuluvat tosiaankin viileneviin iltoihin.

Tuo Wall Street kakkonen on saanut kehuja. Jännä juttu, että Oliver Stone piti näin pitkän tauon ja palasi vasta nyt Wall Streetille.

maria kirjoitti...

Marilyn kortti on aivan ihana. Olen keräillyt teinistä saakka filkkari-kortteja ja täytyy myöntää, että Marilyn on aika TOP 3:ssa!
Olit sitten lisännyt lempi-naisnäyttelijäni blogisi yläreunaan :-)!
On kiva käydä lukemassa blogiasi, nytkin minulla on ihan samat leffat 'Pakko nähdä'-listalla, tosin siihen kuuluu myös Eat, Pray, Love, koska se on mulla näkemättä.
Mukava kuulla että tervehdyt hyvää vauhtia.
Kynttilät on mullakin jo esillä, sain sinulta vähän inspiraatiota vaihtaa eri kuvia kehyksiin. Esim. mulla on Audrey & Aamiainen Tiffanylla keittiössä, ja se jääkin sinne, mutta ehkäpä lisää jotain :-)
Hyvää viikonloppua!

Sooloilija kirjoitti...

Maria, kiva kun olen vähän inspiroinutkin sinua..

Nyt laitoin taas Audreyn yläkuvaksi. Vaihtelen näköjään Marilynin ja Audreyn välillä. Käytin Kate Winsletiäkin siinä, mutta siitä ei tullut niin hyvä. Bloggeri hidastelee ja tökkii kovasti, joten olen tässä nyt tuskaillut tuon bannerikuvan kanssa jo tunnin verran.

Minullakin on kehysprojekti meneillään. Ehkä se paljastuu joku päivä täällä blogissa.

Birgitta kirjoitti...

Ihanan kuvan löysit itsellesi =)

Olen myös kaivannut leffaan ja nyt huomasin, että tulossa on muutama pakko-nähdä leffa. Ehkä parin viikon päästä vihdoin olisi aikaa elokuvalle muuallakin kuin kotisohvalla.

Tunnelmallisia kynttilähetkiä =)

Sooloilija kirjoitti...

Birgitta, juu kiitos toivotuksista.

Pakko nähdä -leffoja on ainakin viikon päästä ensi-iltaan tuleva Woody Allenin uusin elokuva.

Birgitta kirjoitti...

Joo, mäkin haluan nähdä tuon Allenin leffan. Sitten marraskuussa tulee Hyvä sydän niminen leffa, siinä on yksi mun lempparinäyttelijäni.

Oih, odotan kovasti tuota leffateatterin pimeyttä ja tunnelmaa...

Sooloilija kirjoitti...

Birgitta, katsoin trailerin. Ketä näyttelijää tarkoitat? Vähän oudompia nimiä. Siis The Good Heart, sitähän tarkoitit?

Taru kirjoitti...

Noita samoja leffoja olen minäkin katsellut (ehkä tuo Jared Leton leffa saa kunnian olla eka jonka katson), mutta valitettavasti arki lasten kanssa on nyt niin kiireistä ettei leffaan ehdi kuin aikaisintaan 2 viikon kuluttua.

Äitin omaa vapaailtaa odotellessa =)

Sooloilija kirjoitti...

Elisa, eipä muuten ole tullut nähtyä Jared Letoa pitkiin aikoihin missään, joten minua kiinnostaisi kovastikin tuo Mr. Nobody. Sekin on 2,5 tunnin leffa, kuten oli Eat Pray Lovekin.

Birgitta kirjoitti...

Joo sama leffa: The Good Heart. Paul Dano, se pitkätukkainen heppu on mun mielestä sympaattinen näyttelijä. Oli mukana Little Miss Sunshine leffassa, siinäkin sellainen nuorimies-hukassa. Mistähän johtuu, mutta mä symppaan noita nuoria aika tavalla =)

Sooloilija kirjoitti...

Birgitta, minäkin, symppaan noita nuoria..

Little Miss Sunshine tulee tv:stäkin pian, mainostavat jo sitä. Olen sen kerran nähnyt, ja muistan hyvin tuon Paul Danon roolin angstisena nuorena miehenä.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Kynttilät on ihania :) meilläkin niitä on nyt alettu taas poltella pimeiden iltojen kunniaksi. Ja sinun Marilyn-kuvasi on niiiin kaunis...

Noista leffoista: Wall Street 2 oli vähän tylsä (tai ainakin jotenkin tavanomainen), kannattaa mieluummin mennä katsomaan joku noista muista vaihtoehdoista :)

Sooloilija kirjoitti...

Päivi, Wall Street olikin mulla vasta kolmantena vaihtoehtona, ensin 'facebook'-elokuva ja sitten Jared Letoa. ;D