maanantai 1. marraskuuta 2010

Paistetut vihreät tomaatit

Katsoin pitkästä aikaa jo ihan klassikkoelokuvaksikin luokiteltavan
Paistetut vihreät tomaatit-elokuvan, joka on vuodelta 1991. 
Edellisestä katsomiskerrasta on kulunut ainakin vuosikymmen, joten lähes uusin silmin, mutta silti monia kohtauksia ihan tarkasti muistaen katsoin ja nautin elokuvan läpi.
*
Mary-Louise Parker & Mary Stuart Masterson

Elokuvan ideana on kuljettaa kahta tarinaa yhtäaikaisesti läpi elokuvan. Vanha nainen (Jessica Tandy) kertoo keski-ikäiselle naiselle (Kathy Bates) tarinaa sukulaisnaisesta1920-luvun syvästä etelästä, Alabamasta. 
 
Kathy Bates & Jessica Tandy

Vuoden 1990 aikana kuvattu elokuva muistuttaa vielä tyyliltään 80-lukua: varsinkin Kathy Batesin vaatetus ja kampaukset ovat hirveitä ilmestyksiä. Huonon itsetunnon omaava, tylsässä avioliitossa elävä rouvasihminen pukeutuu vaaleanpunaisiin ruusuihin ja syö koko ajan suklaapatukoita. Ystävyys vanhan, mutta eloisan ja persoonallisen naisen (Jessica Tandy) kanssa alkaa pian avata vaihdevuosioireilevan Evelynin silmiä: hän alkaa huomata, että suurinta rohkeutta on elää unelmiensa mukaan.
 Vanha rouva Ninny kertoo vanhainkodissa Evelynille tarinaa sukulaistytöstään Idgiestä ja hänen elämänsä suuresta rakkaudesta Ruthista:

Idgien ja Ruthin rakkaus kuvataan elokuvassa hyvin kainosti. Ehkä 90-luvun alussa ei oltu nähty vielä yhtään suoraa kuvausta kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen rakkaudesta, niinpä tämäkin Jon Avnetin ohjaama elokuva suostuu vain vihjailemaan naisten välisestä rakkaudesta, verhoten sen vain syvään ystävyyteen. 

Ruth (Mary-Louise Parker) elää alkuun väkivaltaisessa avioliitossa rasistisen miehen kanssa, mutta pakenee raskaana ollessaan Idgien (Mary Stuart Mastersonin) avustuksella, eikä koskaan enää palaa takaisin. Ruth ja Idgie kasvattavat lapsen yhdessä ja perustavat kahvilan.
*
Tarina kulkee romanttisissa sävyissä, mutta ottaa esille myös arkoja ja koskettavia aiheita: 1920-luvun Alabamassa mustaihoiset erotetaan vielä valkoihoisista ja mm. Ku-Klux-Klanin järkyttävät teot ovat yleisiä. Elokuvassa tapahtuu paljon, mutta niille, joille tarina ei ole tuttu, en halua kertoa enempää murhasta, murhatutkimuksesta tai elokuvan eri henkilöiden kohtalosta. Elokuvan tämä historiallinen ajankuva, 1920-1930-luku, on hienosti ja yksityiskohtaisesti kuvattu.
*
Koskettava, välillä melkein siirapissa kasteltu, mutta silti realistisen uskottava tarina rakkaudesta, ja sen kaikenvoittavasta voimasta. Elokuva kertoo myös rohkeudesta ja uskosta omaan itseen, se nostaa esille tärkeitä teemoja ja on varmasti ollut innoittajana monelle oman elämän hallintaan liittyvissä pohdiskeluissa. Näyttelijät tekevät niin upeaa näyttelijätyötä, että heidän työtään seuraa jännityksellä eläytyen koko elokuvan ajan. Erityisesti Mary Stuart Masterson rehtinä ja reippaana, poikamaisena Idgienä hurmaa. Naisellinen ja kaunis Mary Louise Parker on itseoikeutetusti Ruth, johon kaikki ihastuvat, sekä miehet että naiset.

Masterson ja Parker olivat elokuvan teon aikaan molemmat reilukaksikymppisiä, uransa alussa olevia näyttelijättäriä. Nyt he ovat ihania nelikymppisiä: Mary Louise Parker näyttelee, Mary Stuart Masterson sekä näyttelee että ohjaa elokuvia. Kuvat nykypäivän naisista alla:


Elokuva löytyy kirjastoista, mutta myös joistakin videovuokraamoista.
Traileri tässä.


13 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Voi, toi on ihana, olen varmaan nähnyt ainakin kolme kertaa ja katsoisin taas.

Jael kirjoitti...

Minäkin olen tuon leffan nähnyt muutamia kertoja,ihana elokuva.Siitä onkin pitkä aika kun sen viimeksi näin...

Leena Lumi kirjoitti...

Siis onko tämä raaka, julma? En halua katsoa viikonloppuna väkivaltaa.

Linkitän tämän taas kerran otin tämän siihen Allen-postaukseen mukaan, vaikka ei häneen liitykkään.

Luulin, että tämä vähän hupsu, mutta myös syvällinen ja sellainen hyväntuulen leffa. Ärsyttää tuo USAn tekomoralismi, kun aina siellä vältellään homo- ja lesboaiheita, mutta väkivaltaa saa olla vaikka kuinka.

Eilisessa Hesarissa oli järkyttävä uutisointi Amerikan homokesksutelu sai miljoonayleisön. Siinä kerrotaan, miten neljä nuorta poikaa teki itsemurhan, koska olivat rankasti koulukiusattuja ´homoutensa takia. Ohjelmassa Joel Burns, joka on itsekin homo, nosti poikien kuvat esille ja sanoi hyvin liikuttuneena: Haluan sanoa kaikille teini-ikäisille: "Antakaa itselelnne mahdollisuss nähdä, miten paljon paremmaksi elämä muuttuu." (Juu, sivuaa heikosti aihetta, on liian pitkä kommentti ja ei saa olla kahta peräkkäistä kaksoispistettä samassa virkkeessä.)

maria kirjoitti...

Tämä on siis vain niin ihana leffa. Täytyy taas joskus katsoa. Tosin tämän kuuluisi ehdottomasti olla dvd-hyllyssäni.
Kiitti muistutuksesta!

Sooloilija kirjoitti...

Leena, en nyt sanoisi, että raaka tai julma, mutta ainakin jos paljastan niin paha saa palkkansa.

Ehkä tämä on myös kannanotto homo-ja lesbosuhteiden puolesta, mutta pehmeällä, kesyllä tavalla. Seksiä ei ole lainkaan.

Tämä on vähän hupsu ja romanttinen, mutta onneksi asiaa ja syvällisyyttäkin löytyy, vieläpä roppakaupalla.

Maria, minultakaan ei tätä hyllystäni löydy, kirjastoon juuri äskettäin pitkin hampain palautin. Ostan joskus kun se sattuu kohdalle.
Ihanahan tämä elokuva on. Niin tunnelmallinen.

Virpi P. kirjoitti...

Tämä oli ihana, väkevä eeppinen tarina syvästä etelästä. Olen nähnyt monta kertaa, kun mulla oli se VHS-nauhana.
-Sääli niitä kaikkia vanhoja nauhoja, roskiin lopulta menivät.

Leena Lumi kirjoitti...

Soolis, no katson sitten. Ostin tämän jo vuosi sitten jostain alesta. Onneksi! Vähän hupsuutta saa ollakin;-)

Sooloilija kirjoitti...

Katriina, totta, väkevä eeppinen tarina.

Minäkin olen harmitellut vhs-nauhojani. Hyviä elokuvia ostelin, mutta vaikka olisi laitekin niin eihän niitä enää tulisi katsottua. Olen myynyt kirpputorilla aina pikkuhiljaa niitä pois.. Vieläkin näen kirppareilla paljon vhs-kasetteja myynnissä, yleensä noin 50 sentin hintaan, korkeintaan eurolla.

Leena, kannattaa tosiaan katsoa. Ja oikein hyvä elokuva viikolopulle.

Taru kirjoitti...

Kiitos tästä, pitää laittaa korvan taakke, viimeisestä katsomiskerrasta n 15 vuotta!

Sooloilija kirjoitti...

Elisa, minunkin katsomiskerrasta oli tosi kauan aikaa. Jotkut kohtaukset olivat säilyneet mielessä, mutta nyt katsoin elokuvan vähän uusinkin silmin.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Minä katsoin tämän uusiksi jokin aika sitten, ja olin yllättynyt siitä miten vähän muistinkaan elokuvasta, kuin olisin katsonut sen nyt uusin silmin. Ihana elokuvahan tämä on. Tällaisia naisten kasvutarinoita kuitenkaan ei kovin usein näe. Pidin todella paljon Kathy Batesin hahmon kasvusta ja itsensä löytämisestä :)

Sooloilija kirjoitti...

Päivi, totta: kirjoitin vähän vähemmän Kathy Batesista tämän elokuvan kohdalla, mutta hyvän kasvutarinan hän tässä tekee. Aina laatutyötä ja erikoisiakin rooleja häneltä on nähty.

Kallion kirjasto kirjoitti...

Jos olette Hesassa, niin keskiviikkona: http://www.lib.hel.fi/Tapahtumat/Tapahtuma.aspx?ID=5d7ed8eb-ce99-431f-a3bf-7a69e0e1e196