lauantai 30. huhtikuuta 2011

Ylpeyttä ja ennakkoluuloa vappuaaton illassa

Matthew Macfadyen, Mr. Darcy
*
Vappuaattoillan tv-elokuvana tuli jälleen Joe Wrightin ohjaama Ylpeys ja ennakkoluulo vuodelta 2005.  Joe Wright ohjasi kaksi vuotta myöhemmin Atonementin, jolle ominaista on tarkka ajankuvan piirtäminen ja muutaman henkilöhahmon korostaminen elokuvassa. Myös tässä Ylpeys ja ennakkoluulossa hänen ohjaajajälkensä on tarkkaa, hieman ulkopuolelta havainnoivaa. Wrightin luottonäyttelijöihin kuuluu mm. Keira Knightley, joka säteilee tässä vuoden 2005 elokuvassa, kuten myös Atonementissa vuodelta 2007..

Keira Elizabeth Bennettinä
*
Tämän linkin alla kohtaus, joka lumoaa minut, aina. 

Mielestäni Matthew Macfadyen (s. -74) oli erittäin hyvä valinta Mr. Darcyksi, vaikka olimmekin jo saaneet oman Darcymme Colin Firthistä samannimisestä tv-sarjasta.
Macfadyen on Darcyna vakava, vähäsanainen, mutta pehmeä. Silloin kun hän loppujenlopuksi puhuu, tulee hänen suustaan kauniita lauseita. Sellaisia, jotka on tarkoitettu vain rakastetulle. Juuri sellaisia sanoja voi kuulla linkin alla olevasta kohtauksesta.
Miehellä on kaunis ääni. Minä lumoudun aina kun kuulen kaunista englanninkieltä puhuttavan äänellä, jollainen Matthew Macfadyenilla on.

Iloista ja ihanaa vappua teille kaikille !

***

15 kommenttia:

Tiinanen kirjoitti...

Elokuva on yksi munkin suurista suosikeista. Ja Macfadyenilla tosiaan ON kaunis ääni, muistaakseni elokuvan ohjaajakin mainitsi tästä jossain making of -videossa. :)

Taru kirjoitti...

Mulle elokuva oli hienoinen pettymys, jotenkin jäi lattea maku suuhun. Keirasta en ole koskaan kauheasti tykännyt, kun sillä on vain yksi mutrusuinen ilme päällä koko ajan. Ja kun Mr Darcy nyt vaan on Colin Firth, siitä faktasta en pääse yli enkä ympäri, enkä ilmeisesti anna uusille yrittäjille armoa =)

Iloista vappua!!

Päiväkävelyllä kirjoitti...

Tämä elokuva on yksi lempielokuvistani. Elizabethin ja Mr. Darcyn kohtaamiset ovat herkkiä, ihmetteleviä (kuka sinä olet? sinäkö se olet?) ja aitoja. Linkkisi takana oleva kohtaus on upea enkä ikinä väsy sen katsomiseen ja kuuntelemiseen.

Hauskaa vappua myös sinulle, Sooloilija!

Virpi P. kirjoitti...

Katsoin tämän yhtenä iltana viime viikolla, taas kerran. Pidän hirveästi tästä versioista, ehkä eniten sen maanläheisyyden ja perheen aitojen keskinäisten välien vuoksi. Tässä ei ole liioileltu karaktäärejä, kuten sarjassa, vaan he ovat kaikki aitoja ja lämpimiä.

Mr Darcy tosiaan hurmaa katsojan äänellään ja sitä voisi kuunnella loputtomiin;)

Tuo linkissä oleva ihana kohtaus sen sijaan latistuu, kun Elisabeth sanoo "well then", mikä melkein tarkoitaa, että "mikäpä siinä sitten". Eikö olisi voitu keksiä mitään nerokkaampaa siihen? Kasvot kuitenkin kertovat enemmän.

Sooloilija kirjoitti...

Tiinanen, ihan en muistanutkan tuota Macfadyenin ihanaa ääntä, mutta nyt se palautui mieleen kun elokuvaa katsoin. Eli aina löytää jotain uutta.

Elisa, elokuvan loppu tuli yllättäen, siitäkö jäi lattea mieli? Minä olisin odottanut hieman enemmän suudelmia, mutta kaikki jäi vähän ilmaan leijumaan, ja teki hetkistä hyvinkin eroottisia.

Päivi, hyvä huomio tuo kohtaamiset. ne ovat tosiaankin ihmetteleviä ja herkkiä. Olen nyt katsonut tuon linkin alla olevan kohtauksen aika monta kertaa ;D

Katriina, tämä on sellainen elokuva, jonka voi aina tietyssä mielentilassa katsoa uudelleen. Tuokin on tosi hyvä pointti tuo maanläheisyys. Perheestä jää lämmin tunnelma. Äidin hahmo on huvittava, mutta sellaisiahan monet äidit ovat: sanoo muille, että 'älkää nyt hössöttäkö', ja sitten itse hössöttävät ihan hirveästi..

Mitähän se Elizabeth siinä miettii kun sanoo, että 'Well then..', mutta toisaalta hän jatkaa, että 'kätesi ovat kylmät'..

Sooloilija kirjoitti...

Mukavaa vappupäivää teille kaikille !

Maria kirjoitti...

Tää on mun lempielokuvani ja varsinkin itse viiden tyttären äitinä innoitun aina MRS Bennetistä:D...

sekä Mr Darcysta ♥

Sooloilija kirjoitti...

Maria, minäkin pidän tämän elokuvan perheen äidistä, Mrs Bennetistä. Myös isä-Bennet on hyvä, onhan hän karismaattinen Donald Sutherland.

Mutt ah! Mr. Darcy !

Birgitta kirjoitti...

Katsoin joskus vuoden sisällä kun teemalta tuli se tv-sarja yhdessä aamupäivässä. Siinä tunnit kuluivat ja romantiikkaa riitti.

Tämä elokuvakohtaus josta laitoit linkin on todella kaunis kohtaus. Ihana.

Vappupäivä menossa jo, ihanaa vappupäivää siis sinulle =)

Sooloilija kirjoitti...

Birgitta, juu pidän myös siitä sarjasta. Elokuva on tiivistetympi.

Ihanaa vappupäivää sinullekin!

Leena Lumi kirjoitti...

Soolis, tästä oli Hesarissa aika paljon, mutta päätimme katsoa juuri ostamani filmin. En löytänyt lehdestä tähän muuta arvostelua kuin, että ehkä Keira liiankin kaunis/tällätty tähän rooliin. Well...sehän on niin amerikkalaista, että pitää olla aina kaunis/hoikka/laitettu, jos sallit minun näin sanoa. Britit tekevät enemmän 'rough'.

Atonementissa Keira on UNFORGETTABLE!

(Lumoava kuva Marilynista tuossa jumpperissa...)

Rauhaisaa vappupäivän iltaa ja lumoavaa toukokuuta!

Sooloilija kirjoitti...

Leena, kyllä tämä tietääkseni oli brittituotantoa. Ohjaaja ja näyttelijät ainakin, paitsi tuo aiemmin mainitsemani Donald Sutherland, hän on amerikkalainen.

Keira vain yksinkertaisesti taitaa olla niin kaunis ja nätti. Ei hänellä tässäkään ole paljon yhtään meikkiä. Ja laihahan hän on luonnostaan..

Pidän kyllä kovasti tästä elokuvasta, sillä siinä on paljon yhtäläisyyksiä Atonementiin.

*
Ja Marilyn tuossa villatakissaan on todellakin aivan ihana!

Toivotaan oikein ihanan lumovaa toukokuuta!!! ;D

Virpi P. kirjoitti...

Muistatko Michael Yorkin äänen? Hänen puheensa on kuin musiikkia korville:)

Leena Lumi kirjoitti...

Soolis, niinpä tietenkin. Ja Donald Sutherlandissa taas on niin paljon karismaa, että ylittää kansalliset tyylikliseet.

Sain kiinnostavan etiäisen: Sinulle on tulossa aivan uskomaton toukokuu ja koko suvi!

Sooloilija kirjoitti...

Katriina, juu Michael Yorkilla on ihana ääni!

Leena, Sutherland on todella karismaattinen, oikeastan ihana, pappaiässä.

Mahtava etiäinen. Kunpa toteutuisi!