perjantai 6. kesäkuuta 2008

Punainen lanka - viimeinen jakso


Maarit Tastulan Punaisen langan viimeisen jakson vieraana oli tällä viikolla Samuli Edelmann.
(Kuva ohjelmasta, Ylen Punaisen langan sivulta)

Hienon keskustelun aiheena oli Pitkä pakomatka. Edelmann ei ole tarinankertoja, hän päinvastoin harkitsee ja punnitsee tarkkaan kaikki sanansa ja lauseensa. Puhe on verkkaista, ja vaatii kuuntelijalta aika paljon. Myös haastattelijalta. Tastula hallitsi tilanteen hyvin, ja heidän välillään säteili lämmintä keskustelua, vaikka aluksi tuntuikin, ettei Edelmann tahdo saada sanotuksi asioitaan..

Samuli Edelmann on kulkenut vaikean tien kohti raitistumista ja aikuisuutta. Vapaan kasvatuksen saaneesta taiteilijaperheen lapsesta tuli koulupinnaaja ja nelosen oppilas. Päihteet tulivat kuvioihin aikaisessa vaiheessa (11-vuotiaana!). Nyt hän on ollut täysin raittiina 8 vuotta, tasapainoisessa parisuhteessa ja kahden lapsen isä.

Samuli Edelmann on nyt nelikymppisenä ehkä sinut itsensä kanssa; hänen ei tarvitse olla mitään mitä hän ei ole; hänen ei tarvitse flirttailla eikä hurmata yksityiselämässään. Vaikka hän on vakavamielinen pohdiskelija niin jotain hurmaavaa hänessä on, piilossa. Omien sanojensa mukaan hän ei juokse enää pakoon itseään. Silloin kai sitä ihminen on aikuistunut..

4 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Minä satuin tv:n ääreen ohjelman loppuvaiheessa ja näin siitä viimeiset 15 minuuttia. Haastattelu eteni tosiaan aika verkkaisesti - toimittajalla pitää olla pitkä pinna. Hyvä haastattelu (ainakin loppuosa siis) kuitenkin oli, hitaudesta huolimatta. Ja Edelmann osaa kyllä laulaa!

tuike kirjoitti...

Voikohan tämän ohjelman katsoa vielä jostain? Netistä?

Sooloilija kirjoitti...

Kannattaa katsoa tuo Punaisen langan linkki jonka laitoin juttuun. Ehkä tämä viimeinen lähetys siirtyy jossain vaiheessa arkistoon ja sieltä voi sitten katsoa sen lähetyksen. Vielä sitä ei oltu siirretty arkistomateriaaliin.

Ja ehkä Ylen sivuilta muutenkin.
En ole netistä paljon koskaan katsonut mitään ohjelmaa, kun meidän tietokone ei jaksa 'pyörittää' mitään pitkää materiaalia. Just ja just saa youtube-materiaalit katsottua. niitäkään ei kovin montaa peräkkäin..

Koitappa you tubesta näkyiskö tästä haastattelusta pätkiä..

Taru kirjoitti...

Katsoin myös tuon ohjelmaa. Minua kosketti jotenkin se rauhallisuus, harmonisuus joka Samulista huokui. Ja mikä tie hänen on pitänyt käydä läpi, ennen kuin sen on saavuttanut.

Ja näin 2 lapsen äitinä mietin Samulin sanoja rajoista, kuinka tärkeitä ne ovat. Jos ei ole rajoja, se luo turvattomuutta.