lauantai 31. lokakuuta 2009

Yksi illan tv-elokuvista: Ihanasti rakastetut


Kerroin viime vuonna Ruotsin karismaattisimmasta näyttelijästä Michael Nyqvistista, ja hänen elokuvastaan Ihanasti rakastetut (Underbara älskade), jonka dvd:ltä katsoin. Viime vuoden kirjoitukseni löytyy täältä.

Tänä iltana tämä elokuva tulee FST5:llä. Se on katsomisen arvoinen. Elokuvan tarinassa on paljon yhtäläisyyksiä Kieslowskin Siniseen. Tässä tarinassa mies menettää auto-onnettomuudessa osan perheestään. Tarina on sijoitettu kauniille ja idylliselle ruotsalaiselle pikkusaarelle, johon Michael Nyqvistin näyttelemä surullinen leski lähtee kesäpaikalle surutyön tekoon. Mukaan lähtee myös onnettomuudesta selvinnyt perheen poika, joka ei oikein kohtaa isäänsä. Kumpikin surevat tahoillaan ja omalla tavallaan.

On kaunis kesä, juhla ja juhannus, ihmisiä ympärillä, orastavaa rakkautta. Vahva elokuva, jonka henki ja sielu on Michael Nyqvist, karun komea ruotsalainen, kerrassaan ihana mies. Kaikki muutkin näyttelijät on erittäin huolella valittu: nuorta Jonasta näyttelevä Anastasios Soulis omaa jännät sukujuuret: isä on kreikkalainen ja äiti suomalainen. Nuori mies on syntynyt, ja asuu, Tukholmassa.

Elokuvan koskettava traileri tässä.
Tänään lauantaina siis FST5:llä klo 21.15 alkaen.

Meillä juhlittiin eilen

Minun ei tarvinnut kuin kattaa pöytä ja koristella lapseni kanssa hieman kotia, lopusta hauskasta vastasi kuusi iloista tyttölasta, jotka pitivät tanssikisan, maalasivat kasvojaan, heiluivat pimeässä huoneessa vilkkuvan taskulampun kanssa (juu se uusi edellisestä postauksesta), ja ahtoivat itseensä monennäköistä herkkua.

Sain todistaa lapsuuden riemua. Sain vähän kyyneleitäkin silmiini. Halloweenhan onkin ihan huippu juttu, oikein hauska juhla tänne täydelliseen lokakuiseen pimeyteen.

torstai 29. lokakuuta 2009

Tärkeimmät asiat tänään

Torstaissa ollaan, ja bloggailu vähissä. Olen töihin menossa. Edellisen jutun kommenttiin laitoin, että käsidesiä kuluu töissä, joka mutkassa. On pahin flunssa-aika menossa. Ollaan jo tilanteessa, että saan sukulaisilta puheluita, että nyt on sukulaisillakin jo sikainfluessaa. Eräällä sukulaisperheellä on kaikilla. Asuvat kauempana, enkä nyt tapaa heitä.

Me pikkuperheenä olemme vielä terveenä. Nyt olisi kiva ollakin. On tulossa häitä, ristiäisiä, uintikisamatkoja, halloweenbileitä, illanviettoja.. Kaikkea kivaa on suunnitelmissa. Tapahtumia, joissa on paljon ihmisiä. Ja nyt käyn vihdoin ostamassa sen käsidesipullon kotiinkin..



Välillä toivoisin olevani mies. Varsinkin kun ostan yksinkertaisen pattereilla toimivan pyöränlampun ja yritän avata sen yläkorkkia laittaakseni siihen kolme patteria. Ohjeet ovat selkeät ja korkkimainen kansikin aukeaa suht helposti, mutta... siihen se helppous loppuukin. Jos laitat patterit vääriin paikkoihin ei korkkimainen kansi enää aukeakaan kun sen on ensin voimalla väkisin laittanut kiinni. Peukalon väli ruvella olen nyt yrittänyt vääntää korkkia uudestaan auki, jotta saisin patterit järjesteltyä eri järjestykseen, mutta eihän se aukea. Otan lampun työmatkalle mukaan, ja jos poliisit pysäyttävät minut kotimatkalla pimeällä tiellä, käsken heidän laittaa lampun toimintakuntoon. Olen turhautunut kun en ole miehisillä voimilla ja aivoilla toimiva ihminen, vaan heikoilla käsivoimilla varustettu naisihminen.. Noniin, sainpas jollekin avautua. Ei tarvinnut ottaa puhelua exälle! Kiitos ihmiset. ;D

maanantai 26. lokakuuta 2009

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Sunnuntaiklassikko - Dido laulaa kuin enkeli

Sunnuntaiklassikossani soi pitkästä aikaa naislaulaja. Kuulasääninen Britannian lahja maailmalle, Dido, on ollut suosikkini jo vuosia. Nytkin istuin pitkän tovin miettimässä minkä hänen runsaasta tarjonnastaan valitsisin. Ja kaksihan niitä sitten piti laittaa.

Didoa sanotaan aina Didoksi, mutta hänen oikea nimensä on Florian Cloud de Bounevialle Armstrong ja hän on syntynyt Lontoossa 25.12.1971. Hänet tunnetaan myös Dido Armstrongina. Ujonoloinen, naapurintytön näköinen, mutta räväkkä persoona, joka on parhaimmillaan liveyleisön edessä.



Dvd-hyllystäni löytyy hänen Brixton Academyssa Lontoossa nauhoitettu konserttidvd muutaman vuoden takaa, ja juuri se live-esiintyminen paljastaa hänen hauskan ja räväkän luonteensa. Yllä video sieltä.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Selma on nyt 1/2-vuotias

Selmamme täytti pari päivää sitten puoli vuotta. Selmasta on tullut jo aika iso tyttö, mutta unet maistuvat vielä usein (kuten kaikille kissoille), ja ruokaa kuluu paljon. Robbie Williamskin on tänään otsikoissa eilisen paluukeikan johdosta.

Selman puolivuotispaino on 2,8 kg.

Mukava ja rento vapaapäivä meillä täällä..

Rento ja rakastunut Robbie Lontoon lavalla

Kyllä oli sähköä ilmassa oululaisessakin elokuvateatterissa, sen suurimmassa salissa, ennenkuin Robbie Williams aloitti paluukeikkansa Lontoosta tiistai-iltana klo 22.00. Satelliitin välityksellä lähetetty esitys toimi moitteettomasti, mitä nyt pari kertaa pätki alkumetreillä..

Oli ilo nähdä Robbie taas ! Melkein kuin ihan oikeasti, suurelta kankaalta, komeana, hyväkuntoisena, sinisissä farkuissa, vihreine kuulaine silmineen. Ja se lauluääni - se vain paranee koko ajan. Robbie on nyt 35-vuotias.

Robbie esitti puolentoista tunnin keikallaan muutaman uuden biisin uusimmalta levyltään Reality Killed the Video Star. Ja sitten kuultiin niitä tuttujakin - Supreme, Feel, No Regrets - jotka kaikki soivat tuttuun Robbie-tyyliin, siihen niin tunnistettavaan ja tunnelmalliseen.

Paluukeikaksi nimetty illan konsertti oli komea esitys kokonaisuudessaan: 38-miehinen orkesteri, joka sisälsi mm. jouset, harpun ja sellot sekä yhden oopperalaulajattaren mahdollisti tuhdit ja hienot saundit.

Hellyttävin hetki koettiin kun Robbie omisti yhden uusista lauluistaan vip-katsomossa istuvalle tyttöystävälleen, turkkilaisamerikkalaiselle Ayda Fieldille, joka istui suloisen rakastuneen näköisenä Robbien äidin vieressä. Oioi. Robbie lähetteli Aydalle suukkoja ja kutsui häntä monilla lempinimillä.. Tätä olemme oikeastaan odottaneet vuosikausia (vai olemmeko?), että Robbie löytäisi rinnalleen vahvan naisen, ja että kyseessä olisi tosirakkaus. Jokohan nyt.. Ayda esiintyy myös Robbien Bodies-biisin videolla, kuva alla.


Robbie tuntuu nyt olevan elämänsä vedossa; hyväntuulinen, kaikki katkeruus ja ivallisuus on tiessään, hän laulaa vapautuneesti, on terveen oloinen. Tämän toivomme jatkuvan, toivomme, että loppuunpalamista ei enää tapahtuisi. Jospa rakkaus siivittää hänen laulu-uransakin taas uuteen kukoistukseen. Ai että on ihana mies! Kuvissa joskus niin vakava, mutta lavalla silkkaa pehmoa ja lämmintä huumoria.

Pulloon kun saisi.. ;D

Vielä en löytänyt livemateriaalia youtubesta. Elokuvateatterissahan ei saanut kuvata, se ankarasti kiellettiin. Tunnelma Lontoossa näytti olevan huipussaan. Oululaisessa elokuvateatterissa oli vähän jähmeämpää. Kukaan ei intoutunut tanssimaan. Minä ainakin taputin, ja ehkä muutama muukin. Mutta hurmoshenkisyyttä ei Oulussa tavattu, vaikka lähes 400 ihmistä halusikin nähdä hänet. Eli lähes täysi salillinen.

Kiitos Finnkinolle tästä mahdollisuudesta nähdä Robbie Williams, melkein kuin oikealla keikalla.
Joku oli Saksassa kuvannut elokuvateatterissa materiaalia keikasta, joten tässä Robbien uusi laulu You Know Me.

Ja tältä se vähän näytti. Samat kengätkin oli Robbiella jalassa:

maanantai 19. lokakuuta 2009

Poika raidallisessa pyjamassa vei sanat

Katsoin yötä vasten tämän elokuvan. Ja nyt olen täällä hereillä. Jos käytän sanoja koskettava, riipaiseva ja surullinen, olen oikeilla jäljillä, mutta en kuitenkaan lähelläkään. En ehkä tule katsomaan tätä elokuvaa enää koskaan uudestaan. Sen verran paljon pikkupoikien tarina vei mukanaan.
(Pieni miinus on englanninkielisyys, vaikka ollaan Saksassa. Elokuvan on ohjannut britti Mark Herman.)

Tärkeä kertomus, koko ihmiskunnalle.
Lisätietoja täällä.
Ja traileri tässä.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Pinkki viritelmä

Olohuoneeni ja keittiöni välissä on lasinen vitriinikaappi, sinne lasiovien sisään laitoin tämän asetelman valaisemaan koko tilaa.. Harrastan aina näitä sisustuskokeiluja. Tämä on voimassa vähän aikaa, kunnes pinkit valot siirtyvät johonkin muualle..
(ps. jostain syystä valot ovat luonnossa ihan pinkit, mutta tässä lähinnä punaiset).

Kristin Scott Thomasin vahva rooli

Pidän englantilaisen Kristin Scott Thomasin eteerisestä kauneudesta ja vahvoista naisrooleista. Tässä ranskalaisessa, Philip Claudelin ohjaamassa elokuvassa hän on jälleen kerran lähes hyytävän vakuuttava yksi-ilmeisenä kovia kokeneena naisena, josta kukaan ei oikein tiedä mitään. Kristin esiintyy elokuvassa lähes täysin meikittömänä, ja muutenkin hyvin paljaana.

Elokuvalla on pitkä nimi: alkuperäinen on Il y a longtemps que je t'aime, englanniksi se on muotoutunut muotoon I've Loved You So Long ja suomeksi Olen aina rakastanut sinua. Elokuvan nimi on hankalin osa siinä, se ei jää mieliin. Muuten elokuva jää erikoislaatuisuudessaan mieliin juuri Kristin Scott Thomasin vuoksi.

Ohjaaja on valinnut viisaan tien lähestyä merkillistä aihetta: oikein kukaan ei tiedä miksi Kristinin esittämä Juliette on istunut vankilassa 15 vuotta. Elokuva alkaa hänen vapautumisestaan, ja kauan kadoksissa olleen pikkusiskon tapaamisesta. Elokuva kertookin näiden naisten kipeästä suhteesta. Perhe on sulkenut isosiskon täysin ulos perheestä hänen kauhean tekonsa vuoksi. Hän on vieras kaikille.

Elokuva etenee ehkä tyypillisen ranskalaisen elokuvan tavoin ulkoisesti: puhutaan paljon, syödään paljon, juodaa punaviiniä ja tupakoidaan.. Kaikki mikä tapahtuu, kuohuu pinnan alla, kuvan takana, Julietten mielessä. Jos on tehnyt hirveän teon, kulkee se mukana koko ajan. Elämästä on tullut eloonjäämistaistelua, jatkaako elämistä vai ei. Kuinka sopeutua yhteiskuntaan ja kuinka solmia uusia ihmissuhteita.

Vähitellen Juliette sulaa hymyynkin ajoittain. Hän avautuu. Sisaren lapset pitävät hänestä. Hän saa anteeksi ja synninpäästön. Lopussa katsojakin hyväksyy ehkä hänen tekonsa. Kuten nainen itsekin kysyy: 'mitä itse olisit tehnyt?'.

Elokuva Olen aina rakastanut sinua kertoo armomurhasta, omankäden oikeudesta ja siskosten välisestä suhteesta. Englanninkielinen nimi I've Loved You So Long kertoo ehkä enemmän siitä ikävästä ja surusta mitä Kristin Scott Thomasin Juliette on kaikki vuodet tuntenut.


Elokuvan loppu on lohdullinen. Se on katsojalle suuri helpotus. Pidin elokuvasta.
Traileri sivupalkissa.

Tässä linkissä lumoavan Kristinin haastattelua elokuvan teosta.

Sunnuntaiklassikko - mies, kitara ja ääni

Teistä aika moni tietääkin viehtymykseni herkkiin ja rosoisiin brittimiehiin, joita tämä Richard Ashcroftkin edustaa. (Hän on lähtöisin Manchesterista).
Ensin kuuntelin 90-luvun alusta vuosikausia The Verve-yhtyettä, jota Richard solistina luotsasi. Yhtye ei ole koskaan hajonnut, mutta Richard on jo vuosia tehnyt soolouraa.
Tässä pelkistetty versio alunperin The Verven huippusuositusta The Drugs Don't Work-biisistä, jonka Richard Ashcroft on kirjoittanut ja säveltänyt.
Richard Ashcroft ON hyvä laulaja, se tulee erityisesti esille tässä intiimissä tulkinnassa. Pidän myös laulun sanoituksesta.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Kuvan fiilikset

Greta Garbo oli kaunis nainen, mutta häntä ei välttämättä tunnettu kovin hilpeänä tai iloisena ihmisenä. Halusin kuvastaa tunteitani, mutta kun en löydä sanoja, löysin tämän kuvan.

Mitään erityistä syytä syksyiseen alakuloon ei ole, on vain juuri nyt tunne, että elämä menee eteenpäin kuin hidastetussa filmissä. Sohva kutsuu torkkupeiton alle, tiskivuori kasvaa ja tv-ohjelmat iskostuvat mieliin. Pieni jatkuva päänsärky ja silmien särky ei innosta lukemaankaan.

Mutta nyt valitukset saavat kuitenkin loppua tämän jutun osalta. Alkuviikosta on tiedossa jotain kivaakin, josta sitten tulee juttua..

Mutta nyt on oikeasti sellainen olo, ettei ole sanoja. Käperryn tuikkujen palaessa omaan rauhaani. Kissat valtasivat nojatuolin, joten sohvasänky kutsuu makuuasentoon.. Lapsetkin ovat pitkästä aikaa pois kotoa, totaalinen rauha on erittäin tervetullutta.

On lokakuu. Kunhan joulun odotus alkaa, piristyn minäkin taas eri tasoille..

tiistai 13. lokakuuta 2009

Kirjahaaste - minä ja kirjahyllyni

Tämä facebookissakin kirtänyt kirjahaaste on ihan hauska ja kertoo ehkä paljonkin vastaajastaan, joten tässä nyt lisää paljastuksia minusta ja kirjahyllystäni.. Eli vastaan kysymyksiin kirjahyllyistäni löytyvien kirjojen nimillä.

Oletko mies vai nainen? Voimanaiset (Pirjo Hassinen)

Kuvaile itseäsi: Kultasuu (Anja Kauranen)


Mitä elämä sinulle merkitsee? Elämäni, kuolemani ja kohtaloni (Edith Södergran)

Kuinka voit? Kun vielä muistan (André Brink)


Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi: Maailmankartasto (Gummerus)

Mihin haluaisit matkustaa? Paikallisjuna Milanoon (Lisa St Aubin de Teràn)

Kuvaile parasta ystävääsi: Lukija (Bernhard Schlink)

Mikä on lempivärisi? Punainen atsalea (Anchee Min)


Millainen sää on nyt? Arkipäivän mitättömyys (Zoé Valdés)

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Ennen unta (Linn Ullmann)

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi? Elokuvamuisti (Katja Kallio)


Millainen parisuhteesi? Syysprinssi (Anja Kauranen)

Mitä pelkäät? Äidin pikku pyöveli (Claire Castillon)

Päivän mietelause? Kuinka lähestyä puuta (Eva Dahlgren)

Minkä neuvon haluaisit antaa? Sju sorters kakor (ICA provkök) :D

Miten haluaisit kuolla? Mama Granden hautajaiset (Gabriel Garcia Márquez)

********************************

Tähän oli mukava tarttua, piti oikein hakea kirjapino hyllystä tähän viereeni. Suosittelen muillekin. Nyt pitäisi viedä ne kirjat takaisin hyllyyn. Ellen sitten tartu johonkin näistä kirjoista ja lue muutamaa riviä. Ennen unta.
Kuvassa Edith Södergran kissansa kanssa.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Tunnustus ja 7 asiaa

Kiitos Päiville tästä luovan blogin tunnustuksesta. Suloisesti lämmittää mieltä.

Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:
Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

Mutta voi hyvät ihmiset, en osaa jakaa tätä seitsemälle lukemalleni blogille. Voin kyllä paljastaa itsestäni 7 asiaa, vaikka olenhan tässä reilun puolentoista vuoden aikana ehtinyt paljastaa jo monenlaisia asioita itsestäni. Mitähän ette vielä tiedä.. Eihän haittaa jos tuon esille asioita, joita olen jo aiemminkin kertonut..

1. Olen aamu-uninen, virkistyn aina klo 21 jälkeen
2. Rakastan fetajuustoa
3. Vaatekaappini ovat aina sekaisin
4. Ärsyynnyn melusta
5. Olen muuttanut liian usein elämäni aikana
6. Muuttaisin silti vieläkin melkein mihin tahansa
7. Olen feministi viimeiseen hengenvetoon !

Kiitos vielä The Hangmans Joke-blogin Päiville (joka myös paljastuksissaan feministiksi tunnustautuu) tästä palkinnosta. Tästä saa periaatteessa ottaa mukaansa tunnustuksen te kaikki lukijat, jotka blogissani enemmän tai vähemmän säännöllisesti käytte..( Käytännössä sillä tavalla kukaan ei kuitenkaan kai ota palkintoa itselleen mukaansa, olen huomannut.. Mutta periaatteessa..)

Kaksi julistetta samasta elokuvasta


Odotan erityisesti tätä elokuvaa: Sherlock Holmes, jossa nimiroolin näyttelee yksi suosikkinäyttelijöistäni, Robert Downey jr. Toinen suosikkini, Jude Law näyttelee tohtori Watsonin roolin. Pieni epäilyksen siemen minussa itää, sillä elokuvan on ohjannut Guy Ritchie, jolta en ole nähnyt yhtään minua kiinnostavaa elokuvaa. Hänen tyylinsä ohjata ns. äijäelokuvia on lähinnä ärsyttänyt, mutta ainahan hyvä ohjaaja kykenee monenlaiseen tuotantoon.

Traileri lupaa kyllä tavanomaista brittisarjaa tuhdimpaa menoa. Mutta ne näyttelijät. Heidän vuokseen.. Toivotaan, että vanhanajan tummasävyistä Sherlock Holmes-henkeä on jäljellä. Elokuvaversioita ja tv-sarjoja kun tarinasta on tehty monia. Mielessä ainakin yksi brittiläinen tv-sarjaversio 80-luvulta..

Elokuva saa ensi-iltansa maailmalla jouluna, meillä Suomessa vasta 22.1.2010.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Iloinen löytö sunnuntaina - MELKEIN klassikko

En osallistu tänään Sunnuntaiklassikkoon. Mutta kuulin ja näin tänään ensi kertaa tämän The Baseballs-yhtyeen Umbrellan, ja olin samantien ihan myyty! Pojat ovat tehneet hienon version puuduttavasta Rihannan Umbrella-biisistä. Videosta on tehty autenttisen 50-luvun oloinen, se muuntuu pikkuhiljaa osittain väriversioksi.
Kaikki on siis vuodelta 2009, vaikka alkuun voisi muuta luulla.
Ihania Baseball-poikia, mikä ilo ! Tämä sai minut oikeasti tänään innostumaan, nuutunut olo on tipotiessään! Näitä poikia pitää saada lisää!

lauantai 10. lokakuuta 2009

Woodstockin alkumetrit

Ang Lee teki sen taas: ohjasi lämminhenkisen elokuvan vuodesta 1969. Taking Woodstock etenee alussa rauhallisen draaman tahtiin. Siinä on paljon hyviä näyttelijöitä, jotka eivät ole liian tunnettuja. Pääosan nuorta juutalaisperheen poikaa esittää täysin uusi tuttavuus Demetri Martin. Hän on kuin nuori Dustin Hoffman, hiljaista karismaa omaava nuori mies.. Naiseksi pukeutuvana turvamiehenä on Liev Schreiber. Ehdottomasti paras rooli koko elokuvassa. Schreiberin Rooli Vilmana on humaani ja lämmin: Vilma saa isän ja pojan lähentymään toisiaan.

Yksi elokuvan harvoja naisrooleja on tämä tutun näköinen nainen: Mamie Gummer. Tutun näköinen siksi, että hän näyttää niin paljon äidiltään Meryl Streepiltä.

Taking Woodstock ei ole musiikkielokuva, eikä komedia, mutta siinä on omat hauskat hetkensä. Se on omaelämäkerrallinen kertomus siitä kuinka Woodstock-festivaali sai alkunsa. Enpä ollut monia asioita tiennytkään: ajatus lähti pienestä, Elliot Tiberin ja hänen vanhempiensa pitämästä motellista. Koko kaksinaismoralistinen pieni kylä oli festivaalia vastaan. Loppujenlopuksi rahaa tuli kaikille ovista ja ikkunoista kun kansa alkoi vaeltaa kohti pientä Catskillsin kaupunkipahasta..

Taking Woodstockissa ei nähdä yhtään musiikkiesitystä, vaikka musiikki soikin koko ajan taustalla. Elokuvan tunnelma on odottava, sillä koko elokuvan alkupuoliskon ajan tapahtumaa suunnitellaan ja tehdään..

Tunnistan Ang Leen ohjausjäljen jo alkumetreiltä: musiikki soi samantapaisena kuin Brokeback Mountainissa, kamera kulkee läpi pikkukaupungin ahdingon.. Käsikirjoituksen Elliot Tiberin omaelämäkerrasta on tehnyt sama James Schamus, joka käsikirjoitti Brokebackinkin. Elokuvassa Woodstockfestarin rinnalle nousee tärkeäksi teemaksi vanhempien ja aikuisen lapsen etääntynyt suhde. Poika kysyy loppumetreillä isältään, että 'miten olet kestänyt äitiä yli 40 vuoden ajan' ja isä vastaa, että 'koska rakastan häntä'. Kuvassa yllä elokuvan perhe: dominoivana äitinä irlantilainen Imelda Staunton, poikana Demetri Martin ja isänä hellyttävä ja ihana brittinäyttelijä Henry Goodman.

Kuvassa ohjaaja Ang Lee elokuvan kuvauksissa Emile Hirschin kanssa.

Hieman hämmentyneen mielen elokuva Taking Woodstock silti jättää: se on hieman haikea kuvaus menneestä viattomasta ajasta. Paikoin Ang Lee kuvaa niin Woodstockin hengessä, että se tuntuu ihan dokumentilta. Kesällä katsoin oikean Woodstock-dokumentin, enkä näe elokuvan ja dokumentin välillä paljonkaan eroa. Ohjaaja on siis täydellisesti tavoittanut tunnelman ja ajankuvan. Mutta se musiikki - sehän ei sitten ollutkaan pääosassa. Ja se oli pienoinen pettymys.

Tämä oli pieni suuri elokuva, nuoren miehen kasvukertomus, josta ei varmaankaan Suomessa tule suuren yleisön suosikkia. Minun lisäkseni elokuvaa oli katsomassa kuusi muuta ihmistä.

Traileri tässä.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Jake ja Anne näyttelevät taas yhdessä!

Ensi vuonna saamme nauttia valkokankaalla uudelleen Jake Gyllenhaalin ja Anne Hathawayn yhteisnäyttelemisestä. Viimeksi heitä nähtiin yhdessä Brokeback Mountainissa. Elokuvan nimi tulee olemaan Love and Other Drugs ja sen ohjaa Edward Zwick, joka on aiemmin ohjannut mm. menestyksekkäät tv-sarjat Kolkyt ja risat, Kerran vielä (Once and around) ja Niinsanottu elämäni (My So-Called Life)..

Tositarinaan pohjautuva elokuva (nykyään melkein kaikki elokuvat ovat!) kertoo tarinan lääkefirman myyntimiehestä (Gyllenhaal), joka rakastuu Parkinsonin tautia sairastavaan naiseen (Hathaway). Ja mitä siitä sitten seuraakaan..

Yläkuvassa Jake kuvattuna juuri tämän elokuvan filmauksissa rooliasussaan..

maanantai 5. lokakuuta 2009

Tunnelmia kohtaamisista

Junalla kun harvakseltaan matkustaa niin se on lapsen kanssa ihan jännääkin: eväitä syöden katselimme tyttären kanssa aamuelämää junan ikkunasta matkalla pohjoiseen. Hän näki vilauksen mm. joessa uivasta majavasta. Näimme punaisiin pukeutuneita hirvimiehiä, ihmisiä lehdenhaussa postilaatikoilla..

************
Jälleennäkeminen lapsuuden- ja nuoruudenystävän kanssa oli lämmin ja muisteloita täynnä. Tapasimme hänen vanhempiensa luona, joten saimme havaintoja kuten: hänen äitinsä mielestä minä muistutan nyt aikuisena omaa äitiäni. Ja oma kuopustyttäreni taas kuulemma muistuttaa minua lapsena. Ilmaan lenteleviä lauseita: 'lapsenakin sinä puhuit samalla tyylillä' tai 'lapsenakin istuit samassa asennossa'.. Tietenkin puhuttiin nykyisyydestäkin. Joku kaunis päivä minä matkustan hänen ja hänen puolisonsa luokse kylään. Se onkin sitten hiukan pitemmän matkan päässä kuin tämä viikonloppuinen vierailuni pohjois-Suomessa, se on Espanjassa.. Viikonlopun aikanahan sielläkin piipahtaisi..

Mieleen jäivät pitkät lämpimät halaukset, espanjalaiset poskisuudelmat (joita tytär jännitti etukäteen, että 'kuinka monta niitä tulee' ) ja iloisessa jälleennäkemisen tunnelmissa. Kävelimme ruskamaisemassa tuulisen koleassa pohjois-suomalaisessa pikkukaupungissa.
Nyt ei anneta mennä kahtakymmentäneljää vuotta tapaamisten välissä. Ehkä jo ensi vuoden puolella..
Veimme tuliaisiksi ystäville Espanjaan vietäväksi Pentikin pikkuporon. (Kuva Pentikin sivuilta). Ihan siitä syystä, että monesta vaihtoehdosta tämä kaikkein pienin hopeanvärinen poro oli niin hurmaava ja suloinen. Ja ollaanhan me pohjoisesta lähdetty maailmalle..Toinen meistä lähti kauemmas, toinen matkasi vain lyhyemmän matkan. Mutta koskaanhan ei tiedä mihin elämä heittää..

Heräsimme lumeen

Maanantaiaamu valkeni kirkkaana: maa ja taivas on valkoisenaan raskasta lunta. Selma(5½ kk) pääsi heti aamusta katsomaan lunta elämänsä ensimmäistä kertaa. Jännää. Mutta että lunta lokakuun alussa! Kyllä se siitä pian sulaa..

perjantai 2. lokakuuta 2009

Nyt viikonloppuna teen pienen reissun, kilometreinä en matkaa kovin kauas, mutta ajassa matkaan hyvinkin kauas: tapaan kauan unohduksissa, mutta silti hyvin muistissa olleen ystävän lapsuudestani ja nuoruudestani. Tapaaminen hieman jännittää, emme ole tavanneet 24 vuoteen !
Joten tulen yhtä kokemusta rikkaampana kotiin sitten sunnuntai-iltana.

Voikaa hyvin.