sunnuntai 30. marraskuuta 2008

S U N N U N T A I K L A S S I K K O

Ei voi mitään, Sting oli vaan niin ihana ja The Police niin hyvä bändi. Nyt on ajat toiset, Sting tekee soolouraa, mutta enää hän ei minua säväytä niin paljon, vaikka taitava kaikinpuolin onkin..

Tämän sunnuntain muita klassikoita soi mm. täällä : Tuima, Lepis, Susupetal, Papinblogi, Ruohonjuuritaso, Takapiha, Viides rooli, Muualla, Itkupilli

lauantai 29. marraskuuta 2008

Ärsytyshaaste kodin tilasta

Sain jo viikolla Arleenalta haasteen, joka on vähän erikoisempi. Minun pitää nimetä paikka kodissani, joka ärsyttää tai mistä en pidä.

Laitan tähän nyt sen kuvan eli olohuoneen nurkkauksen, jossa minulla on maailman pienin tietokonepöytä. Tässä minä vietän kovalla koivutuolilla kököttäen monta tuntia päivässä. Kalenteri seinässä, Ikean dvd-hylly vieressä, ystävän tanssiteoksen mainos edessäni ovat ihan ok, mutta en mahdu kirjoittamaan pöydän ääressä paljon mitään, koska pöytätilaa ei ole nimeksikään. Istuma-asento tämän pöydän ääressä on tosi huono. Tämä tietokonepöytäni on oikeasti tarjoilupöytä/taso, ihan laadukas sellainen, mutta sen käyttötarkoitus olisi kyllä ihan muualle tarkoitettu kuin tietokonepöydäksi...


Joka kerta kun istahdan tämän pöydän ääreen, mietin mihin jalkani laittaisin, tason alla kun on hylly, joka osuu polviin. (anteeksi kun kuva on niin huonosti räpsäisty, ettei pöydän koko näy kuvassa. Pöytä loppuu siihen mihin läppärikin..). Tällä hetkellä minulla ei ole varaa ostaa sellaista pöytää, josta haaveilen..

En kehtaa nyt haastaa ketään mukaan. Osallistua voi kuka haluaa esitellä kodistaan ärsyttävimmän paikan mikä häiritsee.
Meillä niitä paikkoja löytyisi kyllä lisääkin; kylpyhuone on sisustamatta, samoin tuulikaappi, mattoja pitäisi hankkia, seiniä maalata.. En ole viime aikoina oikein keskittynyt sisustamiseen, vimma on kadonnut. Jonkinlainen väsymys on tuonut tullessaan tunteen, että kunhan nyt selviytyisi normaaleista tiskeistä ja pyykkivuorista..

Kynttilät palavat kuitenkin joka ilta kodissamme.

Mikä sinua ärsyttää kodissasi eniten, laita kommenttia.. Mielenkiintoista kuulla onko muillakin olemattoman pieniä työskentelytasoja..

perjantai 28. marraskuuta 2008

Perjantain kunniaksi karkkihaaste


Sain Pink Pionies-blogin Sarilta tämän kivan karkkihaasteen, jossa pitää mainita ja kuvata 5 suosikki-irtokarkkiansa. Varta vasten kävin suosikkejani hakemassa ja kuvasin ne nopsasti ennen syömistä..

Olen varsinainen karkkihiiri, yritän rajoittaa karkkien syömistä viikonlopulle. Mutta suklaahimo iskee usein jo alkuviikosta. Suklaata en aina laske edes karkiksi. Se kuuluu vähän raskaampaan sarjaan, niinsanotusti.

Kuvassa on viittä eri lajia lempimakeisiani: vaahtomansikka, rommisuklaapallo, suklaarusinoita, täytelakuja ja kirpeitä kruunuja.

Haasteen ohjeet kuuluvat:

1. Valitse vähintään 5 irtokarkkilaatua, jotka valitsisit oikeastikin karkkipussiisi.
2. Ota karkeista kuva joko itse tai hae netistä ja laita ne blogiisi.
3. Haasta vähintään 3 ihmistä tekemään tämä meemi ja linkkaa heidät blogeihinsa.
4. Halutessasi voit selvittää sanallisesti karkkivalintojasi

Toiset ihmiset pitävät irtokarkeista, toiset eivät ollenkaan, joten mietin ketkä uskaltaisin haastaa mukaan. Tällä kertaa haastan karkkimeemiin tarttumaan ne ihmiset, joista luulen tietäväni, että he pitävät karkeista, ja suklaasta eli Katrilli, Hallatar ja Pupu Lihavisto.

Muutkin kiinnostuneet saavat osallistua ja esitellä sitten lempinamujaan blogeissaan.

Ja eikun suut makeaksi!!

torstai 27. marraskuuta 2008

Olen tonttu - uudessa tukassa

Olen saanut tehtävän: Olen kuopuksen huoneessa öisin vieraileva Tellu-tonttu, jolle lapsi jättää illalla nukkumaan mennessään kirjeitä, syötävää ja pahvilaatikkoon tehdyn pehmeän pedin. Jätän pienen kirjeen vierailustani joka kerta, lähinnä kiitokset syötävästä. Joskus yöksi ripotellaan pöydän päälle tomusokeria, jotta tontun jalanjäljet jäävät siihen näkyviin.. Tämä vaatii kekseliäisyyttä, sillä jouluaattoon on vielä aikaa, ja Tellulla on vielä monta kivaa pikku yllätystä jäljellä.. Olen iloinen siitä, että 9-vuotias suhtautuu joulun odotukseen vielä näin innolla! Lahjaluetteloiden selaamisen ja lahjoista haaveilemisen lisäksi joulu on myös tällaista kutkuttavaa odotusta.

Tämän leikin kuopus keksi itse, ja tietää, että minä olen se tonttu, mutta emme ole kertaakaan vielä puhuneet asiasta, siis siitä, että minähän se kaikki jutut teen. Illuusio ei saa särkyä! Niinpä lapsi tulee joka aamu näyttämään millaisen kirjeenpoikasen Tellu-tonttu on edellisenä yönä pöydälle jättänyt. Viime yönä se oli jättänyt pöydälle pienen kulkusen, joka löysi oitis paikkansa nukkekodin jouluhuoneessa.

****

Pitkästä aikaa kävin kampaajalla. Puolipitkän tukan omaavana minun ei tarvitse käydä kovinkaan usein leikkauttamassa hiuksiani. Nyt lyhennettiin kerralla noin 10 cm ja leikattiin mukavaa, lievästi kerroksittaista mallia. Hiukset roikkuvat silti vielä noin olkapäillä.. Ja nyt lähden värjäämään eli kirkastamaan tummanruskeita hiuksiani tummanruskealla kestovärillä. Siis tuohon kylppäriin. Haluttaisi laittaa esim. punaisia raitoja, mutta olen ehkä vähän tylsä, ja tasaväriin tottunut.


Nyt ei ole kuvaa Tellu-tontusta eikä sen uusista hiuksista, mutta juuripestystä kissastamme olisi kuva. Kissa joutui/pääsi eilen jokavuotiseen suihkuun, jossa se pestään hilseshampoolla puhtaaksi. Tämä on myös meidän 9-vuotiaamme homma; hän menee kissan kanssa yhdessä suihkuun ja pitää kissaa sylissä koko suihkussa olon ajan. Reippaita tyttöjä ovat molemmat. Mutta suihkun jälkeen kissalla on hyvin selvästi nolo olo, sitä masentaa märkä turkki. Ei kuvaakaan varten nostanut katsetta. Raasu.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Tekniikan ihmelapsi toimii


Perustin tätä blogia varten uuden sähköpostiosoitteen gmailiin. Siinä ei näy nimeäni vaan sen nimi on: sooloilijakirjoittaa@gmail.com.

Eli tähän osoitteeseen voi lähettää sähköpostia jos haluaa jutella lisää jostain aiheesta, antaa vinkkiä tai puhella syvällisemmin asioista, esim. jos jutuistani on virinnyt jotain laajempaa pohdiskeltavaa tai haluaa laittaa kommentin niin, ettei sitä muut näe, niin silloin postia tähän gmailiin.

En minä nimeäni mitenkään salaa eli jos lähetät tähän gmailiin sähköpostia ja jos asia vaatii niin voin ilmoittaa nimeni ja osoitteeni, jos esim. lähetämme postia tms.

Tekniikan ihmelapseksi nimitän itseäni siksi, että kun perustin tämän Sooloilijan sähköpostiosoitteen minun piti kirjautua ulos siitä osoitteesta, jolla olen luonut blogini. Loin aikoinaan blogini omalla Soneran sähköpostiosoitteella, ja siinä on etunimi.sukunimi eli en halunnut sitä kuitenkaan tähän blogin yhteyteen julkisuuteen.

Eli nyt minulla on periaatteessa kaksi bloggerosoitetta eli se jolla kirjaudun itse blogiin ja sitten tämä juuri luomani. Gmailin mielestä minulla on olemassa blogi vain sillä osoitteella, jolla sen aikoinaan loin. Eli sen mielestä minulla ei ole olemassa blogia tällä sooloilijakirjoittaa@gmail.comilla.. Hmm.. Mietin tuleeko tässä nyt jotain ongelmaa.

Käyn kuitenkin katsomassa kerran päivässä tästä lähtien myös Sooloilijan sähköpostin, omien muiden sähköpostien lisäksi (joita on kaksi eli nyt on sitten kolme!).

Kuullostaako tämä järkevältä vai olisiko jollain vinkkejä miten voisin vielä muutoksia tehdä ? Mutta toisaalta, onhan olemassa erikseen blogiminä ja se toinen minä. Lapseni kyllä joskus nimittävät minua huvikseen Sooloilijaksi.. Se kuullostaa kummalliselta.. Joskus täällä blogistaniassa olen törmännyt kivaan lyhennykseen, joka nimimerkistäni on tehty eli Soolis. Kaikki käy.. Sooliskin on ihan kiva.

Nyt lähden harjan ostoon. Valitsen jonkun noista kuvan aittamyymälän harjoista, hinnat vaihtelivat alle kympistä kahteen kymppiin silloin kun niiden hintoja kuvatessa kysyin..

tiistai 25. marraskuuta 2008

Siis mitä?? Puolesta vai vastaan ??


Tämän päivän lehdessä oli erään kaupan mainoslause Pampers-vaipoista muotoiltu näin. En yleensä edes lue tällaisia mainoksia, mutta tämä sai hieraisemaan silmiä ja lukemaan vielä kerran. Siis vastustetaanko tällä vastasyntyneiden jäykkäkouristusrokotuksia vai mitä? Juu, kyllä minä ymmärrän, ettei vastusteta, vaan sitä jäykkäkouristusta vastaan taistellaan. Mainoksessahan sanotaan, että ostamalla yhden pakkauksen vaippoja, saa yhden rokotteen. Tässä puhutaan nyt kehitysmaihin suunnatusta rokotuskamppanjasta, jossa Unicef on mukana.

Mutta hirveän sekava ja harhaanjohtava teksti! (Vai onko pääni puuroutumassa.. Onko tämä kenenkään muun mielestä kummallinen mainos, jonka sanavalintoja pitää miettiä?)

Lumentulo ei ole aina hyvä asia..


Otsikolla viittaan siihen, että kun lapsella putoaa puhelin taskusta lumihankeen, niin sitäpä ei enää vähän ajan kuluttua löydäkään.. Vaikka kuinka kävelisi reittiä uudelleen läpi ja haravoisi katseellaan maata. Mutta kun joka paikka on täynnä pehmeää, joissain kohdissa märkää lunta, ihmislapsen pieni puhelin hukkuu sinne kuin pieru Saharaan (vai miten se sanonta menikään).

Eilisen maanantain elimme suruaikaa siitä, että esikoisen puhelinta ei sitten löytynyt, vaikka kuinka etsittiin. Liittymä piti sulkea, mutta jos joku löytää sen puhelimen niin se on varmaan niin läpikotaisin kastunut, ettei sillä kukaan pystyisikään soittamaan. Harmitti ja masensi eilinen päivä. Meitä kaikkia. Puhelin on yllättävän tärkeä kapistus, sen huomaa kun sitä ei voi käyttää, tai siis kun sitä ei ole..

Eilen kävin lisäksi lääkärissä, neljättä kertaa tälle syksylle, samasta asiasta. Nyt vihdoin pääsin lääkärille, joka itse ehdotti lähetteen laittamista kurkku-nenä-korvapolille. Itse toivoin jo kuukausi sitten samaa asiaa, mutta puhelimessa en saanut nuorelta lääkäriltä lähetettä. Se on niin lääkäristä kiinni millaista palvelua saa terveyskeskuksessa. Nyt sain olla tekemisissä mukavan ja empaattisen lääkärin kanssa, joka oli sitä mieltä, että ei ole normaalia, että toinen korva on tukossa 9 viikkoa ja että jos huimaa ja jos korvan kuulo huononee koko ajan niin tutkimuksiahan se vaatii.. Edellinen lääkäri sanoi, että joillain ihmisillä vain yksinkertaisesti on korvat tukossa poskiontelotulehduksen jälkeen, ja että 'odotetaan muutama kuukausi'. Päätin, että en odota. En yhtään liioittele kun sanon, että toinen korvani on lähes kuuro. Olen jo alkanut katsoa ihmisten kasvoja tarkkaan eli lukemaan huulilta kun en kertakaikkiaan kuule kunnolla. Se on hirveätä, ja on aiheuttanut pieniä paniikkihäiriötunteitakin ajoittain.

Mutta nyt odotan sitä lähetettä sairaalan poliklinikalle. Pidän sitä pelastuksena, sillä siellä on asiaan perehtyneitä lääkäreitä. Ja uskon, että siellä vaivaani ei vähätellä..

Tällainen terveyskatsaus tälle aamulle. Kirjoitan varmasti asiasta sitten myöhemminkin.

Nyt tiistaiaamuna nautin vain siitä, ettei tarvitse lähteä mihinkään terveyskeskuksiin istumaan köhivien ihmisten keskelle.. Kahvikupissa höyryää kuuma kahvi..

(Kuvassa kissamme tasan vuosi sitten kun asuimme vielä asunnossa, jossa oli parveke. Nythän meillä on pikkupiha ja asumme siis maantasalla, kerrostalossa kylläkin..)

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Pyhäilta Lauri Tähkän & Elonkerjuun kanssa !


Lauri Tähkä bändinsä kanssa konserttisalikiertueella!
Saimme kiertoteitse ystäväni kanssa loppuunmyytyyn konserttiin liput. Oi, kannatti mennä. Riviltä 10 oli niin mukava hurmioitua valovoimaisesta Lauri Tähkästä.
Jonkin verran on keikkoja tullut elämän aikana nähtyä, mutta tämä keikka meni nyt suoraan top vitosen ehkä kakkoseksi. Robbie Williams pitää tiukasti ja voittamattomasti sitä ykkössijaa.


Mistä ihmeestä Lauri Tähkä saa itseensä ladattua semmoisen määrän energiaa, jolla hän sytyttää elämään ison konserttisalillisen porukkaa. Kaamosväsy katosi kokonaan, eikä lumipyrykään kotiin lähtiessä haitannut yhtään. Ja suupielet on ylöspäin täällä kotonakin. Kissa oli sillä aikaa oksentanut nojatuoliin, mutta ei haittaa, pyyhitään pois..


Lauri oli huippukunnossa, notkea ja kujeilevan poikamainen, jutteli ja kertoi tarinoita. Me rakastimme häntä! Oih ja voih, vähän piti huokaillakin.. Kämmenet on kipeänä taputtamisesta. Eikä siellä salissa penkeissä koko aikaa istuttu, seistiin välillä, hoilattiin ja huudettiin.

Oi mikä ihana ilta! (J.Karjalaista lainatakseni).
Keikkaa ei saanut kuvata. Mutta nimikirjoitusten jakoa kylläkin. Tässä Lauri ja nimmari, jonka sain:


Tämäkin kuultiin ja seisaaltaan sitä laulettiin!

S U N N U N T A I K L A S S I K K O

Tämän laulun alussa lauletaan mieleenpainuvasti, että 'Long, long time ago..'. Kuuntelin tätä levyä 80-luvun alussa, luultavasti paljon ennen kuin tämä laulu oli edes pilkkeenä Madonnan silmäkulmassa (tai mistä minä voin tietää tuotakaan asiaa). Video ei valitettavasti ole kummoinen tässä, mutta laulu on suoraan levyltä, siksi paras versio, jonka youtubesta löysin. Muut versiot olivat vähän köykäisiä livetaltiointeja.

Tämä Don McLeanin American Pie on henkilökohtainen laulu minulle, ja siksi klassikko.



Madonnan versio ei ole kyllä paljonkaan huonompi. Pidin tästä Madonnan videosta ja itse Madonnastakin tässä videolla. Hän oli tämän tekemisen aikaan juuri synnyttänyt Rocco-pojan eli vuonna 2000. Madonna on videolla hyvin onnellisen oloinen..

Ja muita ihania klassikoita soi tänään mm. näissä: Itkupilli, Tuumailua,Preivi, Lepis, Papi, Susupetal, Muualla,



Eli tällä viikolla poikkeuksellisesti KAKSI sunnuntaiklassikkoa, samasta laulusta. Vaikka voihan se olla, että Madonna ja vuosi 2000 ei ihan kuuluisi vielä klassikkokategoriaan, mutta jos tämän kerran?

lauantai 22. marraskuuta 2008

Joulunavajaiset


Tämä poro on nimeltään Kalle ja se oli tänään iltapäivällä Oulun torilla. Näimme myös Joulupukin kaupungilla. Omalle kuopukselle (9v) ei pukin näkeminen ja kätteleminen enää ollut niin iso asia. Sen sijaan oli ihana seurata vanhempiensa sylissä olevia 1-3-vuotiaita, joille isokokoisen Joulupukin näkeminen oli suuri asia, heidän silmänsä loistivat, ihan kirjaimellisesti.


Tiernatähdet valaisevat kaupunkiamme. Kauniin yksinkertaisia ovat, niiden materiaali on jotain kangasta..


Mutta kaikkein ihanin on jokavuotinen Stockan jouluikkuna, siinä riittää katseltavaa pienille ja isoille. Tänä vuonna jouluikkunan sävy on valkoinen, nämä herkkupuodin puput olivat ihastuttavia, etualalla hiiri valvoi touhuja.. (Kuvat on otettu ilman salamaa porokuvaa lukuunottamatta ja ovat hieman 'sumuisia', joten anteeksi kuvien ei-ihan-täydellinen-laatu, mutta ehkä tunnelma korvaa laadun.)

Tälle päivälle ei sitten paljon muuta ole tapahtunutkaan. Myöhemmin taas ajatuksia.. Huomennakin tapahtuu jotain kivaa, josta kerron sitten illalla, tai viimeistään maanantaina..

perjantai 21. marraskuuta 2008

Kuva ja ajatus perjantai-illalle


Viime viikolla kirjoitin kahdesta uudesta amerikkalaissarjasta, kuvan Mad Menistä ja Lost Roomista. Pidemmän korren veti tämä 60-luvun New Yorkin mainosmaailmaan sijoittuva Mad Men. Toinen jakso tällä viikolla oli niin hyvä, että toivon jo, että saisin katsoa tätä ihan dvd-putkena. Sarjassa on paljon maneereja, joita korostetaan, mm. tupakointi, joka välillä tuntuu ihan liioitellulta. Tupakoitiinko 60-luvulla joka paikassa ja niin paljon? Ehkä.

Sarja kuvaa myös hyvin naisen asemaa, joka 60-luvun alun aikaan oli vielä aika lapsenkengissä ; työssä käyvät naiset olivat harvinaisuus. En tiedä olisinko sittenkään halunnut elää 50- tai 60-luvulla. Nuorempana ihailin sen ajan huippunaisellista pukeutumistyyliä à la Grace Kelly tai Audrey Hepburn, siksi ne vuosikymmenet kiinnostivat, esim. kuvan naisen kengät ovat mielestäni huippuihanat!!

Mutta sittenkin, tässä ajassa on ehkä ihan hyvä elää.. kai..

Toripolliisin valvovan silmän alla



Tämähän se taitaa olla kaupunkimme tunnetuin hahmo, toripolliisi, kahdella l:llä. Se seisoo kauppahallin vieressä ja katselee torille päin. Milloin tahansa tästä ohi kuljen, on lähes aina joku ottamassa siitä kuvaa. Sen vieressä on mukava poseerata. Polliisin luo sovitaan treffejä ja lähdetään siitä etenemään kohti kaupungin kauppoja ja kahviloita. Näin meillä Oulussa.


Tälle aamupäivälle aion leipoa vadelmamarmeladitäytteisiä muffineja, tytärten toivomuksesta.
Pitäisi siivotakin. Eilen haimme varastosta joulukoristelaatikon. Se on joka kerta yhtä suuri ilo lapsille; kuopus leikki joulua koko illan. Nyt laatikko on siivottu kaappiin piiloon pariksi viikoksi.

Kirjastoon laitoin varauksen Rajattoman Joululevystä, joka tuli mieleeni kun näin heidät tänä aamuna tv:ssä. Toivottavasti levy tulee pian, jotta pääsee virittäytymään joulun odotuksen tunnelmaan. Yksi tunnelmapala tässä.

torstai 20. marraskuuta 2008

Lapsen oikeuksien päivänä


En oikein edes tiedä milloin Lapsen oikeuksien päivää on alettu viettää, mutta hyvähän se on olla olemassa. Oma lapseni totesi kerran, että kun äideillä on äitienpäivä ja isillä isänpäivä niin milloin on lapsen päivä. Otin silloin kalenterin käteen ja huomasin, että 20.11. se näyttää olevan. Lapsi kyllä esitti sitten jatkokysymyksiä, että saako lapset sinä päivänä leluja ja karkkia..

Aamutv:n kokki Sami Garam valmisti tämän lasten päivän kunniaksi uunilenkkiä ja perunamuusia. En ole muuten koskaan tehnyt lapsilleni uunissa lenkkiä, jossa olisi juustoa välissä jne. Perunamuusia sen sijaan lapset usein toivovat jos kysyn mitä ruokaa laitettaisiin. Mutta muusiin ei saa ehdottomasti sekoittaa mitään vihreää eikä sipulia. Muusin pitää olla sileää, valkoista ja kuohkeaa.

Unicef on hyvä järjestö, sitä kannatan mielelläni, mm. joulukorttien muodossa. En tiedä liittyykö Unicef tähän Lasten oikeuksien päivään, uskoisin..

Muutama vuosi sitten näin 'livenä' tämän Helene Schjerfbeckin Toipilas-maalauksen, ja se teki kyllä syvän vaikutuksen. Ihailimme tyttärien kanssa sen herkkyyttä ja värejä. Kuopus totesi, että 'onpa suuri taulu'. Meillä kun oli vuosikausia ollut tämä Toipilas postikorttina esillä.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Keskiviikon tunnelmia


Tänään on väsyttänyt enemmän kuin kertaakaan tälle syksylle. Uskon, että kaamos alkaa tehdä tehtävänsä. Ja vaikka kuinka yrittää taistella vastaan, niin silti se pääsee niskan päälle..


Olen tutustunut perinpohjaisesti toimitettuun James Dean-opukseen, joka sisältää hyviä ja isoja kuvia, harvinaisiakin, sekä paljon tarinoita legendaarisesta ja erikoislaatuisesta Deanista.
Olen lukenut tarkkaa selostusta hänen kuolemastaan ja järkyttynyt, jälleen kerran.

Marlon Brando toteaa, että 'James Deanissa oli hienovaraista energiaa ja epämääräistä haavoittuvuutta'.




Joku muukin on tänään ottanut rennosti meillä; kissa löysi tyttären petaamattomasta sängystä ihan parhaimman pesän, peittoa vielä vähän kierrettin kissan ympärille, se kelli siellä tiiviissä paketissa, niin tyytyväisenä.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Patonkia ja elokuvaa


Tänään: olen käynyt aamuvarhaisella (siis klo 8) puolen tunnin kävelyllä saattamassa lapsen kouluun. Leiponut patonkeja; laitoin taikinaan porkkanaraastetta, kaurahiutaleita ja siirappia. Samalla kun taikina kohosi, katsoin elokuvaa L'amore di Marja. Sain katsottua koskettavan, omaelämänkerrallisen elokuvan loppuun kun patongit olivat uunissa. Elokuvan viime minuuteilla jo söin patonkia jouluteen kera.

Laura Malmivaara oli tässä ehkä elämänsä roolissa! Hyvä Laura! Viime aikoina olen nähnyt häntä vain vilaukselta Kotikadun pappina, joten tämä oli harvinaista herkkua, hän oli pitkän elokuvan ajan kuvassa lähes koko ajan. Raikkaana, maanisena, iloisena ja tuskan murtamana. Suosittelen elokuvaa kaikille ihmissuhdedraamojen ystäville.

Elokuva käsittelee hienosti yksinäisyyttä vieraassa kulttuurissa. Miltä tuntuu olla koko ajan silmätikkuna, miltä tuntuu koko ajan haluta lähteä ja miltä tuntuu se kuin ei oikein tunnu kuuluvan mihinkään. Äidin ja tyttärien läheiset suhteet koskettavat erityisesti. Lapsista kasvaa italialaisia, mutta he sanovat aina 'äiti'. Kuvioissa ovat myös isoäidit sekä Suomessa että Italiassa, miehet jäävät sivuosiin.
Lainasin elokuvan kirjastosta, videovuokraamosta sitä ei löytynyt. Youtubesta en löytänyt traileriakaan..

maanantai 17. marraskuuta 2008

Koulutie


Kuulas marraskuinen pakkasaamu, kuopuksen koulutie, välillä pitää pysähtyä ihailemaan jäätynyttä veden pintaa ja katsella lumisen ruohon pinnalla olevia lintujen jälkiä.. Aurinkokin nousee vähäksi aikaa kirkkaalle taivaalle paistamaan.

Ruotsalaisten näyttelijöiden karismaa


Tänä aamuna olin tiiviisti tv:n ääressä kahdeksan jälkeen kun kolmosen aamutv haastatteli ruotsalaista näyttelijää Peter Stormarea. Stormare on saanut oppinsa näyttelemiseen Ingmar Bergmanilta ja Tukholman teatterilavoilta. Sieltä on ollut hyvä ponnistaa Hollywoodiin. Nyt ymmärrän miksi hänet sinne on avosylin otettu vastaan: karismaa on roppakaupalla, kiiltokuvamaisuutta komeutta ei Peterissä ole, mutta juuri sen vuoksi hän on hurmaava, hurmaava!


Nauravainen ja kohtelias mies on saanut paljon pahisrooleja näyteltäväkseen. Pako-sarjaa viitsii aina silloin tällöin katsoa juuri Peterin vuoksi. Ihan ensimmäisen kerran olen nähnyt Stormaren Fargo-elokuvassa ja sen jälkeen Pieni suklaapuoti-elokuvassa. Hän osaa olla hyytävän paha, alkoholisoitunut ja tappaja, mutta myös ihastuttava eläinten, naisten ja lasten kanssa. Oikeastaan melkein täydellinen, erilainen mieshahmo.

(Yläkuvassa Peter Stormare Pako-sarjassa ja alemmassa kuvassa omana itsenään.)



Katsoin dvd:ltä viikonloppuna yhden ruotsalaisen elokuvan; Seksi, toivo & rakkaus, joka sai miettimään myös tätä otsikoimaani aihetta - ruotsalaisten näytteljöiden karismaa. Tämäkin ihmissuhdedraama on täynnä huippunäyttelijöitä: sekä keski-ikäisiä että nuoria: heidän ongelmansa ovat inhimillisiä. Juuri niitä ongelmia mitä elämässämme ympärillä näkee; alkoholismia, avioliiton väljähtymistä, sydänkohtauksia, haikailua nuoruuden rakkauden perään jne. Nostan ihan todella hattua ruotsalaiselle elokuvalle, joka tavoittaa kaikkia näitä tuntemuksia aidosti. Katsojan ei tarvitse vääntelehtiä myötähäpeästä eikä päivitellä teennäistä artikulointia, ruotsalaiset näyttelijät osaavat olla luontevia, eikä kaikki ole stailattu viimeisen päälle; nukkavieruisuus on kodikasta ja realistista..
(Hyvin voimakasta myötähäpeää sen sijaan sai tuntea eilen sunnuntaina kun vilkaisi kotimaista Levottomat 3-elokuvaa, hui ihan puistatti. En halunnut katsoa muutamaa minuuttia pitempään.. No, tämä elokuva taisi edustaa suomalaista elokuvaa pahimmillaan. Onhan meillä paljon hyviäkin elokuvia..)

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

S U N N U N T A I K L A S S I K K O

Tämä Stevie Wonderin Superstition vuodelta 1973 kuullostaa siltä kuin se olisi ihan äskettäin tehty.



Muita sunnuntaiklassikoita tänä sunnuntaina: Tuimalla, Lepiksen blogissa, Preivillä, Mariar:n blogissa, Papin blogissa, Itkupillin Kyynelkaasua-blogissa,

lauantai 15. marraskuuta 2008

Lauantaina juustoa ja alakuloa..


Kävelen lähialueella, katson rakennuksia, ikkunoita, ovia, puita.. Tuo kauppahallin julkisivu on yllättävän persoonallinen. Eihän sitä aina huomaakaan. Samoin katukiveyksestä puskeva puu (lehmusko?), joka tuntuu kuuluvan yhteen hallin rakennuksen kanssa.


Mutustelen uutta lempijuustoani; Välimeren Goudaa, joka maistuu aika voimakkaasti oliiveilta, valkosipulilta ja aurinkokuivatuilta tomaateilta. Maku on silti pehmeä, rasvaprosentti on 32. (Jos nyt joku oululainen haluaa lähteä juuri tätä juustoa ostamaan niin hallin juustokaupasta löytyy).

Päivä näyttää kirkastuvan, mieli on alakuloinen aina jonkin aikaa sen jälkeen kun lapset lähtevät isälleen.. Pitää ruveta hommailemaan ja lähteä kauppaan, saanhan taas aikaa itselleni;voin laittaa levyn soimaan ja kuulenkin sitä.. Voin katsoa elokuvan, mutta juuri nyt en jaksa aloittaa mitään..

Viikolla satuin lainaamaan kirjastosta kanadalaisen K.D. Langin kaksi levyä. Samaan aikaan kun tulin levyjen kanssa kotiin, satuin katsomaan Tuumailua-blogin Tuiman ja Preivi-blogin Hirliin 'Keskiviikko-K.D.:t' eli olivat kumpikin päättäneet keskiviikon kunniaksi kirjoittaa K.D. Langista ja hänen klassikkobiiseistään. Kannattaa katsoa molempien linkit, niissä on paljon youtube-videoita.
K.D. (= Katherine Dawn) Lang on soinut täälläkin, olen viehättynyt hänen teksteistään..

Juuri tänään, kun on suunnitelmissa siivota kaappejakin, soi astetta räväkämpää musiikkia eli tuossa ylempänä linkittämäni entisen The Cranberries-yhtyeen solistin Dolores O'Riordanin soololevy Are You Listening? Doloresin lauluääni on niin tuttu ja tunnistettava..

perjantai 14. marraskuuta 2008

Pienen budjetin ostoksia ja haaveilua isommista ostoksista


Aamusta on kiva olla liikenteessä, ei ole ruuhkaa missään. Ihailin pakkasaamussa torilla näitä pajuhäkkyröitä (mitä ne ovat nimeltään?), niitä oli myynnissä montaa eri kokoa. (Hinta jäi epäselväksi, myyjä kun puheli aittaputiikissaan puhelimeen jotain tilausta, en jäänyt odottelemaan..). No, käyn tänään vielä uudestaan näitä katsomassa ja hintoja kysymässä. Haluaisin pikkupihalleni tai oven viereen tuollaisen, ei tarvisi ostaa kuin yksi ulkovalosarja siihen köynnökseksi..
Edit. iltapäivällä: noiden tötteröiden materiaali on koivunvarpua. Pienempi maksaa 29 ja isompi 39 euroa.


Tämän päivän väri on turkoosi - ostin hurmaavalta tuoksuvan ja maistuvan turkoosin huulirasvan, sen pin-up-henkinen rasia on nyt ihan omani. Ostin viime viikollakin huulirasvan, mutta se katosi jo 12-vuotiaani taskuihin.. Tätä uutta joudun nyt varjelemaan ja piilottelemaan, ettei sekin päädy tyttären käyttöön.. (Anttilassa myydään näitä huulirasvoja).
Läppärini päivän kuvana on turkoosia taustaa vasten kuva Penélope Cruzista tämän vuoden Cannesin elokuvajuhlilla. Penélopella on erittäin kaunis turkoosinsininen kapea mekko, jonka olkaimet ja reunus ovat tummanpunaista samettia. Kaunis!


Kahvit ja jouluteet nautittiin ystävän kanssa omenaisten leivonnaisten kera. Nyt kun on saanut käydä ystävän kanssa herkuttelemassa ja sydäntään keventämässä, on hyvä tulla kotiin siivoamaan. Ajattelin kantaa matotkin ulos.. Parkettilattia on likaisia tahroja täynnä. Minulla ei ole parketinpesuainetta, voinkohan käyttää muita, vahvempia aineita laimennettuna ?

torstai 13. marraskuuta 2008

Lost Roomia seuraamaan


No nyt pääsee pitkästä aikaa näkemään ihanaa Peter Krausea. Mullan alla-sarjasta on jo pitkä aika, mutta nyt Krause tulee huolestuneen näköisenä miehenä draamaa ja scifiä yhdistävässä 6-osaisessa minisarjassa. Parin tunnin kuluttua on oltava taas tv:n ääressä..

Iltakävelylle oli aikomus, mutta en lähtenyt. On niin vahva halu vain käpertyä kodin lämpöön, kynttilöiden valoon. Pieni kevyt lumikerros satoi alkuillasta ja ulkona on pakkasta -2 astetta. Huomenna aamusta lähden kävelylle, tapaan kaupungilla ystävän, ja mietimme mihin kahvilaan menisimme..

Herätys viideltä - missä vika?

Tänä aamuna heräsin viideltä, se on epätavallista. Kuuteen mennessä sain jo pannarin uuniin, sytytin kynttilän ja tuikun palamaan, avasin tv:n ja tietokoneen, jatkoin illalla aloittamaani K.D. Langin Watershed-levyn kuuntelua.. (josta lisää myöhemmin)


Haaveilin aamuviideltä myös aloittavani jonkin kirjastosta lainaamani elokuvan katsomisen, mutta en silti jaksanut. (Lainasin; Orlandon, L'amore di Marjan ja Ihon alla-elokuvan). Mutta elokuvan katsominen vaatii aina keskittymistä lähes kahdeksi tunniksi. Aamut ovat yleensäkin enemmän yhtä palapeliä: vähän sieltä ja täältä hommaamista.

Miksi en useammin herää aikaisin, paljon ennen lasten herättämistä. Tämähän on hyvää, omaa, hiljaista aikaa. Kaikkea kun voi kuunnella korvakuulokkeilla.

Nyt kahville ja pannarille. Uutisten silmäilyä..

tiistai 11. marraskuuta 2008

Kirpputoripäivä ja elokuvatarjontaa


Pitkästä aikaa kävin kirpparikierroksella, keskustan itsepalvelupaikassa vietin reilun tunnin syventyneenä mm. dvd-elokuviin ja kaikkeen muuhun tavaraan. Ostin tämän Moonlight Milen, koska olen sen kerran nähnyt ja se on hyvä elokuva. Toinen syy on se, että ostan kaikki Jake Gyllenhaalin elokuvat. Nyt ei taida puuttua kuin viimeisimmät; Zodiac ja Rendition.

Saisi Gyllis tehdä enemmän elokuvia, nyt on odotusaika aina hänen seuraavaan elokuvaansa liian pitkä..


Kirjastoon tein varauksen seuraavista elokuvista: Juno (jota en ole nähnyt, mutta tyttäreni on nähnyt. Pääroolissa mainioksi kehuttu Ellen Paige), Nyt tai ei koskaan - The Buckett List (Jack Nicholsonin ja Morgan Freemanin ilotulitusta vakavalla aiheella) sekä Ladies in Lavender (brittidraamaa Judi Denchin kera).

Katsoin Katriinan suosittelemana mm. italialaisen elokuvan Leipää ja tulppaaneja (kirjastosta siis). Se oli mukava tarina italialaisesta kotirouvasta, joka jää bussimatkailijoiden kyydistä jossain päin Italiaa ja päättää nähdä vihdoinkin Venetsian. Hyvä tarina naisesta, joka huomaa olevansa kaikille läheisilleen itsestäänselvyys. Sivujuoneen oli ympätty vähän turhaan koomisuutta, joka italialaiseen tapaan oli hieman yliampuvaa. Muuten pisti miettimään tämä elokuva..


Tähän loppuun vielä suloinen vauvakuva, jota Nicole Kidman oli esitellyt Oprah Showssa.. Eli Nicole Kidman ja Sunday-vauva. Teksasin taivaan alla-blogin Sarilla oli tänään ihastuttava kuva Gwen Stefanista ja hänen poikavauvastaan, joten minäkin intouduin laittamaan tämän iltapäivälehdestä löytyneen vauvakuvan. Meillä kävi eilen kylässä pikkuvieras, 3-vuotias sukulaistyttönen, jonka kanssa omat jo isot tyttäreni kilvan halusivat leikkiä..

maanantai 10. marraskuuta 2008

Miten voikin hammaslääkärissä käynti olla niin ahdistavaa


Kaiholla muistelen aikoja (ei niin kovin kauaa sitten) kun kävin reilun kymmenen vuoden ajan yksityisellä, ihanalla hammaslääkärillä. Ei jännittänyt eikä pelottanut, hän jutteli mukavia ja oli niin helläkätinen. Tänään kävin aamusta kunnallisessa hammaslääkärissä, ihan vain siksi, että se on niin paljon edullisempaa. Sain kahden hampaan paikkaukset ja puudutukset siihen hintaan mitä yksityisellä maksaisi pelkkä puudutus.. Mutta silti olisin ehkä valmis raapimaan sen yksityiselle maksettavan rahan vaikka selkänahastani, seuraavalla kerralla.


Terveyskeskushammaslääkäri oli kovakourainen täti, ei jutellut minulle mitään, painoi leukaa ahdistavasti koko ajan ja sanoi melkein pahantuulisesti, että voisin rentoutua hieman, samalla rentoutuisi kielenikin, joka koko ajan pyrki poran tielle...

Koskaan en omalla ihanalla yksityisellä lääkärilläni tuntenut sydämentykytyksiä ja lähestyviä paniikkihäiriökohtauksia, mutta nyt tunsin. Harmittaa, ettei minulla työttömyyden ja yksinhuoltajuuden vuoksi ole kertakaikkiaan enää varaa käydä yksityisellä, jossa saisin ystävällistä ja tuttavallista palvelua helläkätisesti..

(Kuvat ovat sunnuntaiselta, sumuiselta, yksinäiseltä kävelyltäni lähimaisemissa. Samaa veden päällä olevaa taloa kuvasin muutama viikko sittenkin, nyt hieman eri kulmasta, eri kelillä.)

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Isän kanssa kävelyllä, äiti otti kuvan

Isänpäivä on vietetty, isä kotonaan, minä kotonani. Soitin hänelle. (Välimatkaa on noin 130 km). Aiemmin viikolla lähetimme lasten kanssa papalle ISON Elvis-kortin.
Muistelimme puhelimessa isän kanssa hieman menneitäkin.. Mitä vanhemmaksi molemmat tulemme, sen enemmän puhumme menneistä ajoista. Esimerkiksi kuvan -70-luvun alun etelä-Ruotsin ajoista. Kuva on otettu Uudenvuodenpäivänä ja joululahjaksi saamani uudet nukenvaunut ovat varmaan ensi kertaa ulkona, vaunuissa nukkuu Ulla-Tiina-nukkeni. Muistan vieläkin kuinka hienot jouset vaunuissa oli, ne keinuivat pukatessakin. Olen kuvassa 5 1/2 v.

Isäni on kuvassa noin 28-vuotias ja aikas tyylikäs. Olen perinyt hänen hiustensa värin ja vahvuuden.

S U N N U N T A I K L A S S I K K O

Tämän sunnuntain lauluksi valitsin Mick Jaggerin sydänverellä säveltämän ja sanoittaman Angien, 1970-luvun alusta. Laulussa on niin omakohtaisesti eletyt sanat, että ne jo itsessään riipaisevat. (Sanat löytyvät tästä). Sanotaan, että tämä laulu kertoo Jaggerin rakastumisesta David Bowien silloiseen Angela-vaimoon.

Rakkaus raastaa, sen tuntee tässä laulussa. Tämänkin tapahtuman jälkeen elämä on jatkunut, on tullut uusia puolisoita, uusia rakkauksia elämään. Sellaista se elämä on. Esittääköhän Rolling Stones vielä tänä päivänäkin tätä laulua? Vai onko se kuopattu historiaan? Olisi mielenkiintoista tietää..

Sunnuntaiklassikoita on tänään nähtävissä mm. näissä blogeissa: Parallel Lines, Tuumailua, Susupetal, Preivi, Papin blogi.

lauantai 8. marraskuuta 2008

Vicky Cristina Barcelona keltaisen hehkussa


Ensimmäinen varsinainen tekoni eilisten 'pikkujoulujen' jälkeen oli ehtiä elokuviin, jonka näytös alkoi 12.45. Ehdin jopa kahvikupposelle Finnkinon kahvilaan ennen uppoutumista espanjalaiseen elämänmenoon, aika tyhjää oli..kahvilassa siis..


Woody Allenin viimeisin ohjaustyö Vicky Cristina Barcelona on ihastuttava tarina Vickystä ja Cristinasta, amerikkalaisneidoista, jotka saapuvat Barcelonaan kesäksi. Kuvioihin hyppää melkein heti Javier Bardemin esittämä taiteilijamies ja hänen exänsä, itsetuhoinen taiteilija, jota Penélope Cruz intohimolla esittää..

Allenmaista on tuttu sanailutyyli, puhutaan paljon, väitellään ja kiistellään sanallisesti. Kahteen aiempaan Lontoo-kuvaukseen verrattuna Woody Allen on saanut Espanjan Barcelonan hehkumaan keltaisessa valossa. Lontoota hän kuvasi mielestäni puhtaasti kaupunkina.


Huomasin ajattelevani, että tämä elokuva kulki soljuvasti eteenpäin kuin itse elämäkin. Välillä ihmisten pitää tehdä vaikeita valintoja. Vaikeimman valinnan tekee elokuvassa Rebecca Hallin näyttelemä Vicky (kuvassa yllä). Häneen on elokuvassa myös helpoin samaistua. Etäisimmäksi itselleni jäi Scarlett Johanssonin hahmo. En oikein mieltänyt häntä elokuvien tekijäksi ja luovaksi ihmiseksi. Mielestäni hän ripustautui liikaa mieheen, mutta niinhän hän oli tehnyt aiemminkin..


Pidän yleensä elokuvien sivuhenkilöistä, tässäkin hienon roolin Espanjassa miehensä kanssa asuvana tyytymättömänä rouvana näytteli kerrassaan ihastuttava aikuinen nainen Patricia Clarkson. (kuvassa yllä Woody Allenin kanssa elokuvan kuvauksissa).
Odotan nimittäin aina Scarlett Johanssonin nähdessäni, että kunpa hän olisi vanhempi (23 v. on aika vähän, vaikka hän on saavuttanut jo niin paljon). Hänen kasvoissaan ei ole uurrettakaan, hänen kasvonsa eivät aukea minulle oikein koskaan, ne ovat jotenkin ilmeettömät, vaikkakin kauniin söpöt.


Penélope sen sijaan oli tässä elokuvassa lähes ruman kaunis ja karismaattinen. Ja Javier Bardem oli sulaa vahaa kaikkien näiden naisten kanssa.. Taisi mies olla unelmaroolissaan, vaikka seurusteleekin Penélopen kanssa.. :D

Traileri tässä.

Milloinkahan minä pääsisin Barcelonaan??
Aika hyvää mainosta elokuva antoi tälle kaupungille. Salin ulkopuolella osallistuin vielä kilpailuun ,jossa on mahdollisuus voittaa kahden hengen matka Barceloonaan. Palautuslaatikon vieressä oli pino kaupungin matkailuoppaita, otin kotiin yhden sellaisenkin. Selailen sitä kotona, ja haaveilen hiukan..

perjantai 7. marraskuuta 2008

Illan valmistelua


Näitä leivoksia tein tänään, aamulla ennen klo 8. Lapset kömpivät sängyistään ja ihmettelivät kun äiti keittelee kattilassa kermaa ja suklaata. Kokeilin reseptiä nyt ensi kertaa, vaikka luin näistä ihanaisista suklaaherkuista jo kesäkussa Piilomajan Violetin blogista, ohje hänen blogissaan tässä. Kiitos Violetille vinkistä..

Ylläoleva kuva on otettu nyt iltapäivällä, koska piipahdin alkoon ja ostin sherryä. Frasier ja Niles juovat aina pienet hömpsyt sherryä. Se oikeasti lämmittää, ei ole ihan niin makeaa kuin liköörit, mutta ei ole väkevääkään. Oikein tykkään. Tarjoan sitä näiden leivosten kanssa illalla jälkiruoaksi.

Niin, vietän ns. pikkujouluiltaa kahden ystäväni kanssa. Lapsia ei ole kuvioissa, eli naistenilta on tiedossa luonani; salaattia, viiniä, juustoja, juttelua rauhassa jne..

Ja huomenna menen sitten elokuviin. Siitä sitten huomenna juttua..

torstai 6. marraskuuta 2008

Top5 tv-hahmot

Mikaela listasi tänään mielenkiintoisesti kaikkien aikojen viisi omaa tv-hahmosuosikkiaan. Lupasin laittaa omani myös. Nämä eivät tulleet ihan 'lonkalta', tarjokkaita oli liikaa, ja heitä piti miettiä, mutta viisi mieluisinta tv-hahmoa löytyi kuitenkin.

Huomaan, että listassani naiset ovat vähemmistönä. Ehkä se on niin, että vieläkin miehille luodaan mielenkiintoisempia, hauskempia ja koskettavampia rooleja. Hienoja naisrooleja on monissa brittisarjoissa, historiallisissa ja nykyajan sarjoissa. Mikaelan ehdoton suosikki oli Todella upeeta-sarjan naiset. Olen samaa mieltä, että ovat tv:n ehkä räväkimmät mimmit, siis Patsy ja Edina. Mutta en laita heitä nyt tälle listalle..


1. Frasier Crane & Niles Crane:
Tv-historian hauskimmat ja neuroottisimmat psykologit! Veljekset, jotka aikuisenakin kinastelevat koko ajan, mutta ovat silti kuin paita ja peppu. Frasier on taas uusintakierroksella nelosen myöhäisilloissa ja se on sarja, jota usein nauran ääneen. Niin mainio käsikirjoitus ja roolit sarjassa on. Ehdoton suosikkini kaikkien aikojen komediasarjana. Eddie-koira on myös mainio!


2. Teho-osaston Luka:
90-luvun ihastukseni. Teho-osasto on jo aikoja sitten menettänyt parhaimman hohtonsa, mutta Luka on yhä kuvioissa mukana. Hän tuli sarjaan synkkänä hahmona; Kroatiasta kotoisin oleva mies oli menettänyt perheensä ja paennut Yhdysvaltoihin. Luka edustaa yksinäistä selviytyjämiestä, joka hakee lohtua rakkaudesta. Naiset kaatuvat hänen syliinsä juuri sen vuoksi, että hän vaikuttaa syvälliseltä ja surulliselta. Kuinka monesti on nähty Lukan nauravan?


3. L-Koodin Shane:
Erittäin mielenkiintoinen hahmo sarjassa, joka pikkuisen liikaa korostaa seksuaalisuutta ihmissuhteissa..Mutta Shane ei korosta itseään, pysyttelee taustalla, vaikka on pääosassa. Shanekaan ei naura kovin usein. Hänen tiensä Los Angelesin kuuluisaksi kampaamoyrittäjäksi on ollut kivinen ja rikkinäinen. Aiemmin Shane ei puhunut eikä pukahtanut, kukaan ei tuntenut häntä. Mutta nyt kun hän on rakastunut, on se niin totaalista, että katsojakin ihan liikuttuu. Shanen ilo tarttuu, mutta myös suru tarttuu.
Shanen rooli kehittyy koko ajan, siksi se on niin mielenkiintoinen.


4. Mullan alla-sarjan veljekset Nate ja David Fisher:
Kun tämä sarja alkoi, se vastasi monen toiveisiin; olihan se vähän kuin Twin Peaks, mutta kesympi, vähän kuin Villi Pohjola, mutta eri maailmaan sijoittuva. Koko Fisherin hautausurakoitsijaperhe oli jännä ja erikoinen: perheen kuollut isä 'kummitteli' ja ruumiita valmisteltiin hautajaisia varten. Samalla ratkottiin ihmissuhteita. Nämä veljekset olivat hyvin erilaisia ja heillä oli ristiriitansa. Kumpikin koki elämässään sekä onnea että surua. Hienot hahmot.


5. Dr. House:
Kyllä House on ehdottomasti tämän hetken kiinnostavin tv-tohtori. Äkäinen ja ontuva. Hän on epäsosiaalinen eikä puhu mielellään potilaille. Katsoja miettii, että miksi House on ruvennut lääkäriksi, mutta sarjan edetessä on saanut nähdä monta inhimillisyyden pilkahdusta, joka saa uskomaan, että House haluaa auttaa ihmisiä. Hän omien kipujensa vuoksi ymmärtää ehkä paremmin potilaan kipuja. Lisäksi lapset lähestyvät häntä aina ennakkoluulottomasti. Usein House saavuttaakin hyvän yhteyden lapsipotilaiden kanssa. Särmikäs tyyppi, jota ensin vihaa, mutta sitten rakastaa.

*****************

Koska tämä oli top5-lista niin tästä listasta jäivät pois esim. Frendien Phoebe ja Sinkkuelämää-sarjan puuseppä-Aidan sekä Rimakauhua ja rakkautta-sarjan David. Kaikki koskettavia ja hyviä tv-sarjahahmoja, joihin on ollut helppo ihastua.