perjantai 31. heinäkuuta 2009

Yksi versio minusta ;D

Kiitos Krisulle tästä. Olen Mad Men-tv-sarjan lumoissa ja tällä Madmenyourself.com-sivulla voi käydä luomassa oman kuvansa. Tein itsestäni tämän näköisen. Hmm..

Tämä oli mukavaa piristystä tälle päivälle. Ulkona on suorastaan kamala helle ja uuni paistaa kakkupohjaa. Palaillaan..

torstai 30. heinäkuuta 2009

Pieni suklaapuoti - Chocolat tuli nyt kuviin

Lasse Hallström ohjasi tämän vuoden 2000 elokuvan Chocolat - Pieni suklaapuoti. Siinä oli kaikki kohdillaan; pääosissa Juliette Binoche, Johnny Depp, Judi Dench, Alfred Molina ja Lena Olin. Uskon, että suklaan suosio nousi tämän elokuvan myötä, niin herkullisesti se kuvaa suklaan valmistusta, ja syömistä..

Elokuva tavoitti ajoittain herkkiä rakkaustunnelmia pääparin kesken, mutta oli aika ajoin sähellystä komediamuodossa. Pieneen suklaapuotiin on ympätty hieman liikaa kaikkea, mutta silti se on jäänyt mieleen kelpo hyvänmielenelokuvana. Pääpari Binoche-Depp on kyllä aika namu pari, siksi he nyt elokuun kynnyksellä koristavat tuota yläkuvaa..

Anteeksi jos vaihtelen yläkuvaa liian usein, mutta maailmasta löytyy niin paljon hienoja kuvia. Saan usein ahaa-elämyksiä jostain kuvasta ja näen sen heti oman blogini yläpalkkina, siksi nämä nyt vaihtuvat aika usein..

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Pienoinen paussi..


Jos juttuja ei tule parina seuraavana päivänä eikä elokuvia katsota, on käsillä se aika vuodesta kun Leijonakuopukseni täyttää vuosia, tällä kertaa 10 vuotta. Valmistelen juhlia. Leivon ja laitan kotia kuntoon. Yritän nauttia viimeisistä päivistäni työttömänä, ja tunteeni ovat ristiriitaiset.

Synttäripostausta tulee viikonloppuna. Ja jonkun elokuvankin kyllä katson, sillä elokuvia katsoessani rentoudun, saan ajatukseni muualle. Sitten maanantaiaamuna kello pärähtää soimaan ihan liian aikaisin. Mutta eiköhän siitäkin selvitä..

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Jumalatar vuonna 1962

Ensi viikon keskiviikkona (5.8.) tulee kuluneeksi 47 vuotta siitä kun Marilyn Monroe löydettiin kuolleena kotoaan.

Tämä kuva on otettu kuolinvuonna 1962.
Kaunis. Luonnollinen. Sensuelli. Eloisa. Tyylikäs.

Vapaan naisen tunnustuksia

Tämä Jennifer Foxin Flying - Confessions of a Free Woman tulee tällä hetkellä tv:stä maanantai-iltaisin. Tunnin mittaisena jaksona aina kerrallaan, ja suomennoksena sen nimi on Vapaan naisen tunnustuksia. Jennifer Fox tekee dokumenttia omasta ja maailman naisten elämästä. Hän pohdiskelee koko ajan oman elämän kiemuroidensa kautta vapauden käsitettä, ja kuinka se ymmärretään eri maissa ja kulttuureissa.


Jennifer itse painiskelee erikoisessa tilanteessa: hän asuu New Yorkissa, hänellä on poikaystävä Sveitsissä ja naimisissa oleva rakastaja Etelä-Afrikassa. Tätä monituntista dokumenttia tehdessään hän kotona ollessaan koko ajan pakkaa matkalaukkujaan. Ja kamera kulkee mukana koko ajan. Hän kuvaa itseään istumassa lentokoneessa ja takseissa. Hän kuvaa jäähyväisiä ja tapaamisia. Katsoja ihmettelee miten hänellä voikin olla niin paljon ystäviä eri puolilla maailmaa! Itse ajattelen, että ei ihme, että itsekin elää suhdekiemuroissa jos koko ajan tapaa paljon ihmisiä maailmalla.

Joka jakson päätyttyä jään todellakin miettimään onko Jennifer Fox itse nykyajan vapaa nainen. Hän kun koko ajan pohdiskelee suhteitaan kahteen rakastettuunsa. Hän miettii lasten hankkimista ja nyt eilisessä, kolmannen jakson lopussa, hän kuvasi lääkärikäyntiään New Yorkissa. Ultraäänessä näky lähes 4 viikon ikäinen alkio. Nyt on odotettava taas ensi viikkoon, jotta kuulee ja näkee miten Jenniferin elämä jatkuu..

Voisin katsoa elokuvamaisesti useamman tunnin putkeen tätä Jenniferin hieman itsekeskeiseltäkin tuntuvaa pohdiskelua siitä kuka on oikeasti vapaa nainen tässä maailmassa. Sekö, joka ei ole naimisissa ja on lapseton, mutta joka koko ajan janoaa rakkautta ja parisuhdetta? Onko vapaa nainen kenties intialainen leski, joka on jäänyt nuorena leskeksi, koska on nuorena tyttönä naitettu vanhemmalle miehelle?

Itse ajattelen, että nainen voi olla jollain lailla vapaa niin kauan kuin hänellä ei ole lapsia. Minäkin olin. Olin vapaa sinkkuaikoinani, ennen avioliittoa ja lapsia. Nyt olen vapaa avioliitosta, mutta vapaa lapsistani en ole koskaan. Yllättäen dokumentissa intialainen naimaton nainen (joka on tietenkin suvun hieman hyljeksimä) sanoo, että hän ei halua mennä naimisiin, sillä useimmat miehet olisivat häntä niin paljon tyhmempiä. Intiassa miehellä on mm. oikeus pahoinpidellä vaimoaan. Nuoret lesket kertovat järkyttyneelle Jenniferille, että aviomies hakkaa vaimoaan ihan olemattomista syistä, esim. tuhlaavaisuudesta tai siitä, että astioita ei ole tiskattu tiettyyn aikaan. Ovatko nämä intialaiset lesket nyt kenties todella vapaita naisia, sitä jään miettimään. Jennifer Foxinkin pohdiskelut saavat uuden mittapuun miltä kantilta miettiä naisen vapautta..

Ensi viikon maanantaina taas lisää Jenniferin matkustelua maailmalla.

Tässä traileri, joka on hurmaava ja antaa hyvän kuvan ohjelma.
Tämän linkin takaa löytyy Yle Areena ja ne 3 jaksoa, jotka on jo näytetty.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Ampiainen pisti Selmaa


Selman kuulumiset jatkuvat tänään:
tämän päivän ulkoilu valjaissa nurmikolla oli kohtalokas: ampiainen pääsi pistämään Selman oikeaa etutassua (kuvassa Selma tyttären sylissä tarkkailussa), tassu paisui, soitin eläinlääkäriin ja sieltä käskettiin antaa yksi kyytabletti. Pyöräilin apteekkiin niitä ostamaan ja sitten ruvettiin tabletinantoprojektiin. Yllättävän hyvin se meni. Nyt tarkkaillaan tilannetta.

Nyt muistan pitää aina kyypakkausta lääkekaapissa. Ampiaiset ovat tänä kesänä ärhäköitä, lasten isoisääkin oli pistänyt jalkapohjaan hänen kävellessään nurmikolla.

Selman kuulumisia


Selma on nyt pian 3,5 kk:n ikäinen ja painaa 1,5 kg. Paljon tapahtumia on mahtunut tänä aikana Selman elämään. Ennenkaikkea se on saanut isosisko- ja äitihahmon 8-vuotiaasta Tikke-kissastamme.

On jännittävä seurata kuinka pikkuinen Selma haluaa tehdä kaiken samanlain kuin 'isosiskonsa'. Joskus Selma nukkuu kuvan tavalla yksin, hyvin syvässä unessa päivisin. Mutta jos 'isosisko' tekee jotain jännittävää, esim. syö muroja kovaäänisesti raksuttaen, on Selma usein salamana paikalla syömässä samoja muroja. Ne syövät kaikki ruokansa aina samalta lautaselta, yleensä yhtäaikaa.

Ja mistä tietää, että meillä on pikkukissa? Kaikkien meidän sääret ovat täynnä pikkunaarmuja! Minun kesäjalkani näyttävät kaikkein naarmuisimmilta, siksikin olen koko kesän pitänyt housuja..

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Harvey Milkin tärkeä sanoma


On hyvä, että amerikkalaisesta homoaktivistista ja poliitikosta Harvey Milkistä tehtiin elokuva. Tällä elokuvalla herätellään enemmän ihmisiä kuin monellakaan muulla keinolla.
Harvey Milk oli monessa asiassa edelläkävijä ja uranuurtaja: hän oli mm. ensimmäinen avoimesti homoseksuaali amerikkalaisessa politiikassa. Hänen kansansuosionsa oli kiistaton, sillä hän oli pätevä ja kiihkeä poliitikko sekä helpostilähestyttävä, hauska persoona.

Hän joutui elämään aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli vielä rikos. Harvey Milk syntyi vuonna 1930 New Yorkissa, mutta muutti Kaliforniaan, San Franciscoon vuonna 1972. Hän loi siellä lyhyessä ajassa yhteisön Castron kaupunginosaan, jossa toimi hänen kameraliikkeensä sekä kotinsa.


Sean Penn tekee inhimillisen ja koskettavan roolisuorituksen Harvey Milkinä. Oikeaan osoitteeseen meni pääosa-Oscar tänä vuonna, vaikka hänellä olikin vastassaan mm. aiemmin jo Kultaisella maapallolla palkittu, hienon paluun tehnyt Mickey Rourke.
Olen joskus vähän ihmetellytkin Sean Pennin suosiota, mutta tämän elokuvan nähtyäni ymmärrän sen. Penn on itsekin kiihkeä aktivisti monessa asiassa. Ja näyttelijänä ehdoton heittäytyjä!

Milk-elokuvan ohjasi Gus Van Sant, joka on kuvassa Sean Pennin kanssa Annie Leibovitzin kuvaamana.

Katsoin keväällä Harvey Milkistä tehdyn dokumentin. Elokuva noudattaa hyvin tarkasti kaikkia tapahtumia. Hänen tarinansa on tuttu, elokuvakin etenee koko ajan kohti traagista loppuaan. Harvey Milkin (ja pormestari George Mosconen) murhasi ampumalla hänen poliitikkotuttavansa Dan White, joka tuomittiin vain lyhyeksi ajaksi taposta. White teki myöhemmin itsemurhan.

Harvey Milk kuoli 27.11.1978, vain 48-vuotiaana. Hänen muistotilaisuuteensa San Franciscossa osallistui kymmeniä tuhansia ihmisiä kynttiläkulkueessa läpi kaupungin. Hänestä tuli koko maailman homoseksuaalien oikeuksien marttyyri.

Elämme nyt 2000-lukua. Olemme vähän viisaampia, oikeudenmukaisempia, inhimillisempiä. Vai olemmeko? Yhä tarvitsisimme Harvey Milkin kaltaisia ihmisiä levittämään tietoa ja tunnetta. Sitä, että kaikessa on vain kyse Rakkaudesta. Mustavalkokuvassa oikea Harvey Milk.

Elokuvan Milk traileri tässä.

Sunnuntaiklassikko - nykypäivän Holly Golightly


Kuulin ensi kerran brittiläistä v.66 syntynyttä Holly Golightlya Jim Jarmuschin ohjaamassa Broken Flowers-elokuvassa. Mietin mistä laulajan nimi on tuttu, ja unohdinkin jo asian, kunnes katsoin Audrey Hepburnin Aamiainen Tiffanylla-elokuvan ja siinähän se oli; Audreyn roolihahmon nimi.

Tämä laulaja Holly tekee nykypäivänä jännittävästi 60-luvun musiikilta kuullostavaa musiikkia. Hän ei vaikuta kovinkaan kaupalliselta, sillä youtubesta ei tahtonut löytyä videoitakaan, joten allaolevassakin on vain levyn kansi.

Lähemmin voi tutustua Hollyn omilla sivuilla: www.hollygolightly.com

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Siirtolapuutarhamaisemissa


Oulussa Äimärautiolla sijaitsee vuonna 1947 perustettu siirtolapuutarha, joka vietti tänään lauantaina Avoimien ovien päivää. Pyöräilin ihailemaan kauniita pikkumökkejä ja reheviä pihoja. Toisiin pihoihin ja mökkeihin sai astua sisään omistajien läsnäollessa. Aivan kuin olisin astunut satumaailmaan. Menin monien pihojen kohdalla ihan sanattomaksi, en osannut liikutukseltani edes oikein puhua omistajien kanssa, silmäni vain katselivat heinäkuisen runsaita ja värikkäitä pihoja.

Tähänkään en osaa sanoin kuvata sitä lämmintä ilmapiiriä, joka siirtolapuutarhalla vallitsi. Osa oli järjestänyt pihoillensa pienimuotoista kirpputoria ja kukkamyyntiä. Kerhotalolla oli tarjolla pullakahveja ja hanurimusiikkia.

Turha kai mainitakaan, että kaikki tämä olisi minun unelmaani, mutta niin tavoittamattomissa! Olen kuitenkin onnellinen siitä, että muutamalla sadalla oululaisella on tällainen unelmapaikka.
Laitan tähän muutaman kuvan, jossa ei näy ihmisiä eikä talojen numeroita. (Jos joku tunnistaa omansa tai tuttavansa mökin ja pihan niin olen iloinen, että sain tässä blogissani esitellä niitä. Lupaa en kuitenkaan ole erikseen keneltäkään kysynyt. Moni siellä näytti valokuvaavan..)

Kuvablogissani yksi kollaasi siirtolapuutarhan kuvista.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Johnny Depp säväyttää taas !

Harvoin odotan mitään lastenelokuvaa niin kuin nyt kuopuksen (pian 10v.) kanssa odottelemme uusinta Tim Burton-elokuvaa Liisa Ihmemaassa. Sen ensi-ilta on jossain vaiheessa maaliskuuta 2010. Pääosassa Hulluna Hatuntekijänä loistaa jälleen kerran muuntautumiskykyinen Johnny Depp, joka on maskeerattu Jali ja Suklaatehdas-elokuvan tapaan räväkästi, ja niin, että häntä tuskin tunnistaa. Elokuvan muissa rooleissa tullaan näkemään mm. Mia Wasikowska (In Treatment-sarjasta tuttu) Lisana sekä Anne Hathaway ja Helena Bonham Carter (kuvassa).

torstai 23. heinäkuuta 2009

Tämän päivän tunnelmat


Tämä kaunis kesäpäivä sujui näissä maisemissa. Tyttäret saivat mummolassa poimia mansikoita suoraan pellolta. Suomen kesä näyttäytyi kauneimmillaan.

Toinen kuva tältä päivältä löytyy kuvablogistani.

Hidasta mutta tärkeää asiaa alzheimerista


Katsoin tämän kanadalaista tuotantoa olevan Away From Her-elokuvan enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Ohjaajana ja käsikirjoittajana on 28-vuotias nuori ja valovoimainen kanadalaisnäyttelijä Sarah Polley (mm. Elämäni ilman minua pääosa). Tarina pohjautuu kanadalaisen kirjailijan Alice Munron novelliin. Pääosanäyttelijänä on tässä upea ja hehkeä v. 41 syntynyt Julie Christie, joka oli roolistaan Oscar-ehdokkaana.

Elokuva kertoo hienon tarinan vuosikymmeniä naimisissa olleesta pariskunnasta, jossa Fiona-vaimo yllättäen alkaa unohdella asioita. Elokuva on kuvattu Ontarion talvisissa maisemissa, ja erään hiihtoreissun jälkeen Fiona ei osaakaan enää tulla kotiin.

Fionan tila huononee koko ajan ja murheisin mielin puolison on vietävä vaimo hoitokotiin. Siellä Fiona elää omaa elämäänsä, eikä enää yhtäkkiä tunne päivittäin vierailevaa puolisoaan.

Koskettava elokuva alzheimerin taudista. Se muistuttaa mieliin, että tähän alati pahenevaan sairauteen eivät sairastu vain tosi vanhat ja raihnaiset vaan Julie Christienkin tapaiset elinvoimaiset ja eläväiset persoonat. Alzheimerin tauti on läheisille raskas sairaus. Tätä läheistä, puolisoa näyttelevä kanadalainen Gordon Pinsent on roolissaan vivahteikas, vaikka näyttääkin tunnetilojaan hillitysti. Puolison rooliksi jää lähinnä seurata vaimon tilan heikkenemistä kun mitään ei voi tehdä.

Elämänmakuinen elokuva, mutta kuin hidasta valssia, pysähtynyttä tunnelmaa, pakkasta, hiihtämistä ja lumenluontia. Hienot näyttelijät. Pieni suuri tarina.

Lopputekstien yhteydessä soi K.D. Langin Helpless, joka on niin kaunis, että se on kuunneltava loppuun, ja etsittävä netistä vielä uudelleenkuunteluunkin.. (Helpless on Neil Youngin sävellys, mutta tunnettu ehkä paremmin K.D. Langin esittämänä).

Elokuvan traileri tässä.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Päivän kesäkuva


Parille seuraavalle päivälle on luvattu muutakin kuin vesisadetta eli aurinkoa ja +25 astetta, joten pakko olla ulkona tyttärien kanssa. Käymme mummolamaisemissa lohikeitolla, pyöräilemme ympäri kaupunkia, vältämme keskustaa ja sen kauppoja.

Jake Gyllenhaalilla näyttää olevan mukavat tunnelmat kuvassa, joka on otettu jossain päin Kaliforniaa.

Kesäisiä tunnelmia teille kaikille!

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Nokkela murhamysteeri sadepäivän ratoksi


Olen viettänyt tätä sadepäivää (siis oikeasti rankkasade koko päivän) yksinäni kotona puolesta päivästä lähtien. Tähän päivään oli kyllä oikein hyvä valinta tämä Woody Allenin vuoden 2006 komediallinen murhatarina Lontoosta: Scoop-nimeä ei ole suomennettu, se viittaa vetävään lehtijuttuun, 'skuuppijuttuun'.

Woody Allen esiintyi tässä elokuvassa vielä itsekin (tämän jälkeen ei kai ole enää elokuvissaan näyttäytynyt?) höpsönä taikurina, joka yhdessä Scarlett Johanssonin esittämän opiskelijatytön kanssa yrittää selvittää onko Hugh Jackmanin esittämä aristokraatti sarjamurhaaja vai ei.

Tämä Scoop palaa tunnelmiltaan Allenin 80- ja 90-luvun elokuviin; eniten tulee mieleen Manhattanin murhamysteeri vuodelta -93. Ei ihan parhainta Allenia, mutta ihan nokkelaa. Allen on viehtynyt Scarlett Johanssoniin, mutta aivan kuin hänestä ei olisi saatu puristettua tarpeeksi karismaa vaadittavaan rooliin. Ehkä se on se ikä, Scarlett oli tämän elokuvan teon aikaan vasta 22-vuotias. Hänestä on yritetty tehdä 'nörtin' opiskelijan näköinen valitsemalla hänelle ihan hirveät silmälasit. Sellaiset, joita täällä käytettiin 80-luvun alussa; isoja ja pyöreitä.

Hugh Jackman puolestaan tunnetaan salskeana australialaisena. Ehkä häntä on hieman vaikea kuvitella umpibrittiläiseksi aristokraatiksi. Jackmanilla kuitenkin on karismaa(vaikka joskus onkin hieman yksi-ilmeinen rooleissaan), eikä häntä millään haluaisi murhaajaksi uskoa.

Ihan parasta sen sijaan tässä elokuvassa on kuollutta ja kummittelevaa rikostoimittajaa näyttelevä Ian McShane: juuri se ihana antiikkikauppias Lovejoy, jota tv:stä seurasin 80- ja 90-luvulla. Viime aikoina Ian McShane on nähty amerikkalaisessa Deadwood-sarjassa. Ian McShanea olisin katsonut tässä Scoop-elokuvassa enemmänkin, hänestä kun todellakin pursuaa karismaa, mutta hänelle oli kirjoitettu elokuvaan vain sivurooli.

Woody Allen teki tämän Scoop-elokuvan heti menestyksekkään Match Pointin jälkeen.

Elokuvan traileri tässä.

Mitä silmäni ovat nähneet


Tämä on sellainen haaste, joka saa miettimään elämäänsä ja kaikkea näkemäänsä. Kysymys kuuluu, että mitä kaikkea silmäni ovat nähneet. Listaan tähän kaikkea mitä tulee ensimmäisenä mieleen. Näin tämän haasteen ensin Unelmaelämää-blogissa ja sen jälkeen Haaveilijan blogissa. Innostuin aiheesta. Kerron nyt oman versioni.. Tästä saa napata haasteen mukaansa..

* olen nähnyt pariisilaisessa metrossa vanhan naisen, jonka käsivarteen oli tatuoitu numerosarja. Mietin mitä kaikkea hän olikaan kokenut keskitysleiriaikanaan..

* olen nähnyt visuaalisesti ja sisällykseltään hienoja elokuvia, jotka ovat muuttaneet minua.

* olen nähnyt auto-onnettomuuden

* olen nähnyt rakastavan ihmisen katseen

* olen nähnyt minuun pettyneen ihmisen katseen

* olen nähnyt oman lapsen ihailevan katseen, joka kertoo, että 'äiti on kaunein'

* olen nähnyt kissojen välistä huolenpitoa; kun kumpikin pesee toisiaan, se on harras hetki

* olen nähnyt jonkun ihmisen lämpimän auran. Vai olenko nähnyt?

* olen nähnyt kuolleen ihmisen, läheisen, josta näki, että paikalla oli enää vain ihmisen kuori.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Mistä tietää, että kesä-arki on niin erilainen kuin muu arki


Me kaikki nukumme pitkään, teini pisimään. Hän kömpii sängystä yhdeltätoista ja kävelee jääkaapille ottamaan aamupalaksi eilen tehtyä mansikkakakkua. Suunnittelen siihen aikaan jo lounasta, mutta kenelläkään ei ole nälkä. Kipaisen pyörällä kaupungille, se on turisteja täynnä ja kaikki kävelevät vierekkäin kapeallakin jalkakäytävällä. Yritän pyörällä ohittaa neljää rinnakkain kävelevää ihmistä, sillä en halua enkä voi ajaa pyörällä autotiellä. Tulen vihaiseksi ennenkuin pääsen edes ensimmäiseenkään kauppaan.

Täällä olisi nyt uusia perunoita ja prinssinakkeja, mutta kukaan ei ole niitä syömässä, joten lähden pihalle huutelemaan kuopusta. Esikoinen lähti jo uimarannalle, vatsansa pohjalla vain sitä mansikkakakkua.

Kahden viikon kuluttua olen jo töissä.

Ja ps. imuri on ollut keskellä lattiaa eilisillasta. Nyt jos tulisi yllätysvieraita, saisin varmaan jonkinlaisen kohtauksen..

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Kesästä löytyy kauniita asioita kun lähtee pois sisätiloista


Kesä on todellakin vehreimmillään. Lähdimme tyttären kanssa aamupäivästä pyöräilemään. Ei tarvitse kauas mennä kun ollaan melkein kuin maalaismaisemissa. Äidilläni on viljelypalsta Hietasaaren kasvimaalla, kävimme häntä tervehtimässä ja katsomassa millä mallilla perunat ja porkkanat ovat.. Joku oli tuonut palstalle pöydän ja tuolitkin.

Tämänkin talon ohitse ajelimme pyörällä pitkin hiekkatietä.. Kaikki on niin rehevää, onneksi aluetta ei ole 'parturoitu' liian siistiksi.


Ja lopuksi Selma pääsi valjaissa kotipihallemme ulkoilemaan. Se kyllä hyväksyy valjaat päälleen, mutta muuten se syöksyilee ulkona kaiken vähänkin liikkuvan perässä, joten talutushihna käy heti lyhyeksi. Aiemmin Selma ulkoili kantokopassa kurkkien sieltä ulkoilmaa, mutta nyt kun se on rokotettu, se saa jo syödä ruohoa ja ihastella tuulessa lepattavia orvokkeja. Ainoa vain, että se meinaa ihan seota kaikesta ihanasta. Ja sisälle tullessa se jää naukumaan ovelle kuin sanoen 'Haluan ulos, taas!'.

Changeling - Kun lapsi katoaa


Angelina Joliesta on draamanäyttelijäksi, olen nyt nähnyt muutaman hänen työnsä vakavamman draaman parissa ja tämä tänä vuonna ilmestynyt Changeling - Vaihdokas on ehkä Angelinan vahvinta draamanäyttelemistä: itkemistä, huutamista, äidin tuskan ilmentämistä kun oma lapsi katoaa, eikä löydy koskaan.

Clint Eastwood on vahvojen ja synkkienkin elokuvien ohjaaja. Eastwood tarttuu mielellään tosipohjaisiin aiheisiin, kuten myös tämä Changeling on, ja tekee niistä pikkutarkasti ajan hengen näköisen tarinan. Tämä Vaihdokas sijoittuu 20-luvun lopun Los Angelesiin, jossa yksinhuoltajaäidin poika katoaa mysteerisesti äidin oltua töissä. Läpeensä korruptoitunut kaupungin poliisilaitos haluaa säilyttää maineensa ja etsii kadonneen pojan mahdollisimman nopeasti eli löytää jonkun kadonneen pojan ja tarjoaa sitä äidille median läsnäollessa.

Jolien näyttelemä äiti ei hyväksy väärää poikaa omakseen. Alkaa taistelu oikeuden puolesta. Oikean pojan ja mahdollisen rikollisen todellinen etsintä. Siinä vaiheessa mennäänkin niin syviin vesiin, että herkempi katsoja lopettaa elokuvan katsomisen siihen. Itsekin ajattelin, että tämä on niin raskas elokuva, etten kovin nopeasti katso toista kertaa. Ohjaaja Eastwood on ennenkin elokuvissaan käsitellyt ihmisen pahuutta, ja jos tämä on täysin tosipohjainen tarinakin vielä, niin karmii todellakin. Hyvän miehen roolissa on takuuvarmaa työtä aina tekevä John Malcovich. Hänen pastori-roolinsa taistelee todella epätoivoisen äidin puolesta.

(Kuvassa Clint Eastwood ohjaa Angelina Jolieta. )
Angelina Jolie oli tänä vuonna tästä roolistaan parhaimman naispääosa-Oscarin ehdokkaana. Hieman yllättäen elokuvaa ei palkittu missään kategorioissa, vaikka se oli ehdolla monen palkinnon saajaksi. Tämä elokuva ei hurmaa katsojaa eikä se saa kansanjoukkoja liikkeelle, kuten kasapäin palkintoja saavat elokuvat yleensä tekevät. Mutta Clint Eastwoodilla on ollut vahva tarve kertoa tämä tarina, joka sopii niin hyvin myös tähän päivään ja tähän maailmaan, jossa lapsia katoaa, eikä kaikkien tarinaa ratkaista koskaan.

Elokuva kertoo, että kadonneiden lasten vanhemmat etsivät kadonnutta lastaan läpi elämänsä.
Mieleen tulee parin vuoden takainen Madeleine-tapaus.

Elokuvan traileri tässä.
Angelina Jolien haastattelu tässä.

Ps. Vielä karmivammaksi tämän elokuvan katsomisen teki se, että aiemmin päivällä pihastamme katosi pariksi tunniksi jäljettömiin 3-vuotias lapsi. Hätääntyneet vanhemmat etsivät sisarusten kanssa tätä pikkusiskoa, joka onneksi löytyikin ihan läheltä, vahingoitumattomana. Oma kuopukseni osallistui myös lapsen etsintään. Odotin täällä kotona sydän sykkyrällä (meillä oli vieraita) tietoja.. Vanhempien järkytys ja hätä tarttuivat minuunkin. Jo se, että lapsen vanhemmat joutuvat mielessään ajattelemaan pahinta, on karmiva ajatus. Onneksi mitään karmeaa ei ollut tapahtunut. 3-vuotias on vielä aika hölmö ja voi lähteä hetken mielijohteesta vaeltelemaan mihin vain..

Sunnuntaiklassikko - Pianon tunnelmaa


Tänään Sunnuntaiklassikoissa soi soljuvasti Michael Nymanin säveltämä musiikki elokuvaan Piano. Kun ensi kertaa näin Pianon, lumouduin juuri sen musiikista ja ohjaaja Jane Campionin hienosta kuvakerronnasta. Piano on täydellinen elokuva, ja sen musiikki on unohtumatonta! Tässä näytteessä elokuva ja musiikki on hienosti yhdistetty musiikkivideoksi.

Kuvassa pääosan Holly Hunter ja Harvey Keitel.




lauantai 18. heinäkuuta 2009

Julianne tuli kuvaan

Yksi elokuvataivaan kauneimmista - Julianne Moore tuli tänään yläkuvaani. Se vain tupsahti siihen.. Tuhansista kuvista valikoitui juuri tuo haaveileva, jo loppukesän tunnelmia väreiltään enteilevä kuva. Huomasin, että eilen oli hämärä yö. Mihin katosivat keskikesän valoisat yöt? Ne menivät jo!

Julianne Moore on syntynyt 3.12.1960. Erikoisten roolien näyttelijä on erityisen hyvä rooleissa, joissa rauhallisen pinnan alla kytee voimakastahtoinen nainen. Tunnit-elokuvan Laura Brown teki lähes anteeksiantamattomia ratkaisuja elämässään, mutta hänen oli pakko. Juuri tällaisissa rooleissa Julianne Moore loistaa ja säteilee!

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Gia-elokuvan traagisuus koskettaa


Angelina Jolie on yhdessä elämänsä rooleista näytellessään raivokkaan herkästi 80-luvulla vaikuttanutta huippumallia Gia Carangia. Elokuva on nimetty pelkästään nimellä GIA ja sen käsikirjoitus perustuu täysin hänen elämäänsä ja päiväkirjamerkintöihinsä.

Gia oli philadelphialaistyttö, joka löydettiin lähes kadulta, ja josta tuli maailman kuuluisin huippumalli. Häntä ihailtiin, sillä hän oli luonnonkaunis ja hyväsydäminen tyttö, joka oli myös kapinallinen ja rohkea. Gian ura oli lyhyt, sillä hän sortui koviin huumeisiin, pyristeli niistä eroon monta kertaa, mutta kuoli lopulta aidsiin vuonna 1986. Hän oli kuollessaan vain 26-vuotias.


(Kuvassa yllä Gia eli Angelina Jolie, vasemmalla Lindaa näytellyt Elizabeth Mitchell sekä Gian äitiä näytellyt Mercedes Ruehl).
Gia oli avoimesti lesbo, ja hän rakasti päiväkirjansa mukaan vain yhtä naista; Lindaa, johon hän tutustui ensimmäisen mallintyönsä yhteydessä 18-vuotiaana. Linda ei hyväksynyt Gian huumeiden käyttöä, ja suhde olikin koko ajan yhtä vuoristorataa. Rakkaus kuitenkin säilyi, vaikka Gia monta kertaa valitsi huumeet ennen Lindaa.

(Yllä kuvassa oikea Gia kuvattuna Voguen kanteen noin v.1980)

Gia on elokuvana välillä ronski, sen seksuaalisuus on aika rohkeaa, johtuen Angelina Jolien valovoimaisuudesta ja rohkeudesta: Angelina on tehnyt roolista lihaa ja verta. Elokuva näyttää kaiken sen julkeuden ja raadollisuuden, jolla mallimaailma ja huumemaailma toimivat. Toimiiko vieläkin, isossa maailmassa siis? Enpä tämän elokuvan perusteella päästäisi tyttäriäni huippumallimaailmaan..Siksi hieman ihmettelenkin miksi esim. sekä Suomen että Amerikan Huippumalli haussa-ohjelmat ovat niin suosittuja. Onko huippumallin ammatti todella tavoittelemisen arvoinen? No, ehkä rahan vuoksi.
Gia oli maailman parhaiten palkattu malli, mutta kuollessaan hänellä ei ollut rahaa lainkaan.

Gian muisto elää vieläkin: hänen nimeään kantava aids-säätiö perustettiin 90-luvun alussa. Säätiö haluaa jakaa aids-tietoisuutta ja levittää tietoa huumeiden käytön vaaroista. Tässä löytyy siitä tietoa enemmän. Kuvassa yllä oikea Gia Carangi säätiön etusivun kuvassa. Jäin miettimään miksi juuri tuo kuva on valittu aids-säätiön kuvaksi; siinähän Gia ei ole enää hehkeän ja iloisen näköinen vaan luultavasti elämänsä loppupuolella, jo luovuttaneena, ja sairaana. Oikeastaan aika järkyttävä kuva.

Mietin myös sitä, että elokuva toimisi ehkä hyvänä varoitus- ja opetuselokuvana esim. lukioikäisille (jotka osaavat jo käsitellä seksuaalisuutta) huumeiden käytön vaarasta.

Elokuva on vuodelta 1998 ja se toi Angelina Jolielle mm. Kultaisen maapallopalkinnon v. 1999.

Traileri elokuvasta tässä.
Ja tässä näkökulma Giaan.

torstai 16. heinäkuuta 2009

Diane Lane ja hänelle sopiva rooli


Diane Lane (synt. -65) näyttelee usein aikuista eronnutta naista, joka on kaunis ja vahva, mutta hieman hukassa elämänsä suunnan kanssa. Niinpä v.2005 valmistunut Vain koiraihmisille - Must Love Dogs on tuttua ja turvallista, mutta niin hurmaavaa amerikkalaista kerrontaa eronneesta sinkkunaisesta, jolle rakkaus astuu kuvioihin koirien ja muutaman deittiyritelmän jälkeen. Kuvioissa on vahvasti internet, jonka avulla 'sitä oikeaa' etsitään.


Tämä elokuva oli miellyttävää katsottavaa kesäisenä iltana, kun olin yksin kotona, mozzarellapizzaa seuranani ja kissat myöhemmin kainalossa. Minäkin olin vähän kuin elokuvan Sarah - muiden mielestä kotiin hautautuva sinkkunainen, nainen parhaassa iässä.. No jaa, mutta elokuvasta oli saatu elävä sen terävän käsikirjoituksen ja aikuisia ihmisiä selvästi ymmärtävän otteen vuoksi. (Ei siis mikään teinihömppäromanttinen tarina).

Pääpari - hurmaava, mutta myös aika tavallisen oloinen Diane Lane, ja ihan nuorelta Dustin Hoffmannilta vaikuttava John Cusack (s.-66) - ovat sen oloinen pari, joka voisi olla oikeastikin olemassa. Koiria näkyi koirapuistossa ja ihmisten elämässä perheenjäseninä.

Rakkausko saattaisi olla vain yhden hiiren klikkauksen päässä? En ihan usko, mutta uskon kuitenkin vähän. Tällaiseen elokuvaan kuuluu ehdottomasti onnellinen loppu.
Parasta tässä elokuvassa on kuitenkin naisen ote elämään: hän ei tarvitse epätoivoisesti miestä elämäänsä, mutta on silti positiivisen avoin rakkaudelle. Hän ei ole katkera, mutta kriittinen kyllä: kuka tahansa ei pääse hänen maailmaansa.

Minä fanitan pienimuotoisia romanttisia elokuvia, jotka luokitellaan romanttisiksi komedioiksi, mutta joissa ei kovinkaan paljoa tarvitse nauraa (!) Niiden ei ole tarkoitus naurattaa ihmisiä vaan ne kertovat ihmisten välisistä suhteista, ja komediaa on lähinnä elokuvan kevyempi ote. Usein kyyneleitä pienen naurun tai hymyn läpi. Ei liian suuria tunteita eikä raskasta tummasävyisyyttä. Sellaisia tummasävyisiä elokuvia pystyn katsomaan vain muutaman vuodessa..

Traileri tässä.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Doubt jättää epäileväisen mielen


Katsoinpa kesäisenä yönä kriitikkojen kovasti suitsuttaman Doubt - Epäilys-elokuvan. Ikävä kyllä se jätti omaan mieleeni keskivertotunnelmat. Aivan kuin sen tarina ei olisi lähtenyt lentoon. Näyttelijäkaarti oli ensiluokkaista: Meryl Streep tiukkana, lähes fasistisena nunnarehtorina 60-luvun new yorkilaisessa katolilaisessa koulussa, Philip Seymour Hofmann uudistusmielisenä pappina ja Amy Adams nuorena nunnaopettajana. Mutta edes näyttelijät eivät pysty pelastamaan ohjaajan aikaansaamia puutteellisuuksia.

Ei huono elokuva, mutta ei kyllä erinomainenkaan. Koskettava aihe ja sivurooleissa parhaat, tuntemattomat näyttelijät. Kertaakaan en pyyhkinyt kyyneleitä, enkä kertaakaan tuntenut mitään suurta kuohuntaa. Tunnelataukset olivat latteat. Miksi näin? Harmittaa.


Sitten on vielä se elokuvan tärkein kysymys: onko pappi syyllinen? Se jää kuitenkin epäselväksi ja hieman pimentoon, sillä elokuva loppuu liian pian sen jälkeen kun asia on jollain tavalla paljastunut.


Traileri tässä.



tiistai 14. heinäkuuta 2009

Selma kävi rokotuksessa


Selma on nyt reilun 12 viikon ikäinen, ja sai tänään ensimmäisen rokotuksensa. Kuukauden päästä käymme eläinlääkärillä uudestaan saamassa vahvistusrokotuksen.

Uni on kisulle maistunut sen jälkeen kun lääkäristä tultiin.
Tässä parin päivän takainen otos kun löysin Selman pehmeän peiton mutkasta..

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Uma Aaltonen oli kaikkien eläinten ystävä

Luin juuri nettiuutisista, että toimittaja/kirjailija Uma Aaltonen on kuollut tänään maanantaina. Pitkään MS-tautia sairastanut Uma oli aktiivinen ja positiivinen ihminen, keskustelija, joka puhui asioista niiden oikeilla nimillä. Sain periaatteessa seksivalistukseni 1980-luvulla juuri Uma Aaltosen sanoja kuuntelemalla. Hänhän kirjoitti nuorille muutaman kirjankin aiheesta. Tuottelias Uma Aaltonen kirjoitti myös hevos-ja koirakirjoja.

Uma Aaltonen kuoli 68-vuotiaana. Häntä ympäröivät aina eläimet; koirat, kissat, hevoset sekä lapset ja nuoret. Hän kirjoitti vuonna 2004: 'Luonto on suuri ystävä kaikille maailman lapsille.'

Ja muistattehan moni millainen puheääni Umalla oli. Hän puhui lempeästi, eläimille ja ihmisille samalla tavalla..