keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Keltaista luonnossa ja kadulla


Lokakuisen syyspäivän ollessa kauneimmillaan ajelin ensin puistoon kuvaamaan sitä kaikkea kaunista mitä syksy meille tarjoaa. Sieltä kun polki Stokkan Hulluille päiville, niin putosi kuin toiseen maailmaan. Sisällä kaupassa oli kuuma, ihmiset pyörivät vimmatusti, myyjät olivat kiireisiä ja tavara kävi kaupaksi. En kehdannut kaivaa kameraa esille, mutta olisipa haluttanut kuvata sitä länsimaisen kulutuskulttuurin kehtoa; karkkiakin oli niin paljon tarjolla, että oli melkein ihan pakko ostaa edullista suklaata ym. Mutta en viitsinyt jonottaa..


Laitan kuvitukseksi tähän nyt kuitenkin sitä kauniinpaa keltasävyä eli puiston luontoa ja aurinkoa. En Stokkan kassien keltaista; niitähän oli koko kaupunki täynnä. Myyjät laittavat pienenkin suklaapatukkaostoksen valtavaan kassiin, mainosmielessä, jotta kaupungin kadulla näyttää siltä kuin ihan kaikki ihmiset olisivat käyneet Hulluilla päivillä. En minä ole sen kummempi, olen ostoksia sieltä tehnyt, mutta huomannut, että juuri ne suklaasuukot ym. mitä olen ostanut, ovat periaatteessa olleet ihan turhia ostoksia. Vähän samanlain kuin Ruotsin laivalta on pakko ostaa karkkia ja hajuvesiä, vaikkei tarvisikaan.


Ystävä kävi ilostuttamassa aamuani aamukahvittelun merkeissä, oikein kivaa. Hän tuli uuteen kotiimme ensimmäistä kertaa, ja tiesi, että nyt on pinkki kausi menossa, tässä kuva tupaantuliaislahjoista. Kiitos ystävälle! Nämä tulivat tarpeeseen. Keittiöpyyhkeitä ei ole koskaan liikaa, eikä kauhoja!

3 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Samoja fiiliksiä oli mullakin. Jotakin pientä tarttui käteen, mutta nekin olisi voinut jättää väliin.

Onneksi sitä oli vain "maltillisesti hullu".

Sari kirjoitti...

Olipa tosi kauniin syksyisiä puistokuvia. Jotenkin pidän aina kuvista, joissa pitkä varjo lankeaa puista maahan... Kaunista!

Huh, en uskalla edes ajatella Stockmannin hulluja päiviä. Voin vain kuvitella ihmispaljouden ja tarjousten perässä juoksevat ihmiset kasseineen ja pussukoineen...

Sooloilija kirjoitti...

Elisa, on jännä kun Hullujen päivien rinnalle on nyt viime aikoina tullut näitä varjohulinoita: juuri nythän on Makuunin hintaralli, Halosella oli omat hintahulinat, Anttilalla samoin. Myöskin Suomalainen kirjakauppa myy juuri tällä viikolla alennushulinoita.. Pistää miettimään..

Sari, jäin oikein katsomaan tarkkaan niitä maahan lankeavia varjoja. Aurinko paistoi niin kuulaasti ja lehdet maassa olivat jo vähän kovia, joten kun niiden päälle käveli, kuului jännä haviseva ääni..