torstai 26. maaliskuuta 2009

Suku ja nimi mielessä


Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sen enemmän alkaa oman suvun historia kiinnostaa. Näin on ainakin käynyt minulle. Olen pitkään miettinyt sukunimeni vaihtamista, olenhan 'esiintynyt' ex-mieheni sukunimellä jo vuodesta 1994. Nyt kun avioerosta on kulunut virallisestikin jo yli vuosi, aion muuttaa sukunimeni. En halua enää tulevaisuudessa tulla tunnetuksi entisen mieheni nimellä (vaikkei nimessä mitään vikaa olekaan). Lapseni jäävät isänsä nimelle.

Mutta minun on aika mennä eteenpäin. Aika on sellainen, että voin ottaa nimekseni periaatteessa minkä nimen haluan, ellei nimi ole suojattu tmv. Niinpä en otakaan takaisin tyttönimeäni, siis isäni nimeä. En myöskään halua ottaa äitini tyttönimeä. Vaan hyppään sukupolvessa isäni äidin sukuun. Ja otan nimekseni sen pienen suvun nimen, joka on hieman erikoisempi. Ei kuulu Suomen 10 suosituimman sukunimen listalle. Nimi viittaa luontoon, jossa puut suhisevat ja vesi on elementtinä läsnä.. (Anteeksi kun en voi tässä julkisesti enempää kertoa).

Isäni ei ollut yhtään loukkaantunut siitä, etten palaakaan hänen nimelleen. Itseasiassa hän oli tosi innostunut siitä, että haluan ottaa hänen äitinsä nimen. Isäni lähetti heti nuo ylläolevat kuvat äidistään ja mummostaan. Kun avasin kirjekuoren, jokin kummallinen tunne tulvahti minuun. Sellainen, että nämähän ovat 'minun väkeäni', omaa sukuani. Ikävä tuli omaa mummoani, joka kuoli 15 vuotta sitten. Mummo oli minulle läheinen ja oikeastaan näytänkin vähän häneltä.

Vasemman puoleisessa kuvassa ovat siis isoäitini vanhemmat noin vuonna 1910-12. Se on heidän hääkuvansa. He saivat vain yhden tyttären eli mummoni, joka on kuvassa oikealla aikuisiän kynnyksellä äitinsä kanssa. Mummoni isä kuoli vuonna 1918 tekstin mukaan: 'vapaustaistelussa köyhälistön puolesta Tervolassa, talvella 1918'. Mummoni jäi siis isättömäksi 4-vuotiaana ja hänen äitinsä eli koko loppuelämän leskenä ja yksinhuoltajana tyttärelleen eli mummolleni.


Oikeanpuoleinen kuva on mummoni ja hänen äitinsä pienen pienestä kodista, joka sijaitsi saaressa pohjois-Suomessa. Juuri sellaisessa paikassa kuin on se heidän sukunimensäkin, ja joka on pian myös minunkin sukunimeni. Mummoni äiti näyttää kuvassa jo lähes vanhukselta, vaikka on noin nelikymppinen (kenties vähän allekin). Elämä on ollut kovaa silloin; sota oli vienyt puolison, lapsen kasvatus ja talouden ylläpitäminen on ollut yhden aikuisen harteilla. Toinen maailmansota oli ovella; saksalaiset pommittivatkin sitten koko saaren, jossa he asuivat. Pakeneminen sodan jaloista ja uuden kodin hankkiminen. Niiden asioiden ajatteleminen saavat minut purskahtamaan itkuun, varsinkin kun katson noita valokuvia.


Tiesitkö, että voit hakea Väestörekisterin Nimipalvelusta tietoja kaikista mahdollisista nimistä ja niiden esiintyvyydestä. Tarkistin, että tätä nimeä, jonka itselleni olen ottamassa, on Suomessa reilusti alle tuhannella ihmisellä. Sen sijaan etunimeni on tyypillinen 60-luvun puolivälin jälkeen syntyneen nimi ja sitä esiintyykin sitten lähes 37.000 muullakin suomalaisnaisella.. Olisi ollut kiva vaihtaa etunimensäkin esim. omaan toiseen nimeen (joka on kauniimpi ja harvinaisempi), mutta uskon, että uuteen etunimeen voisi olla vaikea tottua, sekä itsellä, että varsinkin muilla.. Joten etunimeni jää ennalleen.. Niin, ja tämä uuden sukunimen muuttaminen maksaa 91 euroa. Kun olen sen maksanut, lähtee asia vasta eteenpäin käsittelyyn. Eli ihan sataprosenttisen varma ei asia siis vielä maksamallakaan ole, mutta pidetään peukkuja!

Linkki nimipalveluun tässä.

12 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Onhan se aikamoinen touhu vaihtaa nimeä, kun pitää kaikki kortitkin uusia. Toivottavasti saat toiveesi läpi ja on kiva että myös vanhempasi hyväksyvät sen.

En itsekään ehkä ottaisi erotessa enää tyttönimeä takaisin, sehän tarkoittaisi kuin paluuta takaisin vanhempien helmaan. Voisin hyvin kuvitella ottavani jonkun nimen sukulinjassa taaksepäin.

ii kirjoitti...

Mielestäni kiva idea. Itse harkitsin myös suvun vanhaa sukunimeä koska olen aina inhonnut isältäni saamaa (enkä ole isän kanssa juuri tekemisissäkään) mutta sitten menin naimisiin ja nimi muuttui sen myötä.

Jos joskus eroan niin toteutan kyllä aiemmat aikeeni :D

Anonyymi kirjoitti...

Hei, kiva linkki! Tarkastin heti oman oikean etunimeni (Mikaela on 2. nimeni) ja niinkuin arvelinkin, se on todella harvinainen, vain n. 1600 saman etunimistä vuodesta 1899 lähtien. Sukunimeä löytyy nykyään vain 700 kpl joten on hyvä etten esiinny omalla nimelläni netissä ;O)

Sooloilija kirjoitti...

Katriina, muistettavaa tosiaan on paljon sitten.. Missähän vaiheessa esim. bloggeriin täytyy vaihtaa nimi ja uusi sähköpostiosoite.. Töppään varmaan siinäkin hommassa ja sitten en pääse päiväkausiin bloggeriin.

Ii, mulle kävin samoin, inhosin aina tyttönimeäni (vaikka olinkin/olenkin isän kanssa hyvissä väleissä) ja otin naimisiinmennessäni oikein mielellään mieheni nimen. Mutta eron tullessa ajatukset nimestä muuttuvat.. Haluaa 'olla oma itsensä, eikä kenenkään jatke'.

Mikaela, kiva sieltä linkistä on tarkistaa monien nimiä. Lapsillani on molemmilla vanhat nimet ja heistä oli jännää, että esim. sata vuotta sittenkin oli kastettu parisataa samannimistä lasta..

Leena Lumi kirjoitti...

Hei Soolo;-)! Minäkin aion muutaa nimeni vielä kerran. Oli suuri virhe vaihtaa harvinainen tyttönimeni, joita on maailmassa nyt kaksi ja sen jälkeen ottaa uusiin (kahteen) avioliittoon mennessä miesten nimet. Siitä on jopa haittaa, kun tekee taiteelllista työtä. En halua enä tyttönimeäni, vaan jonkun luontonimen. Ottaisin sukunimen Meri, mutta tyttäreni on Meri, joten taidan ottaa nykyisen luontoon viittavan taiteilijanimen uudeksi sukunimekseni. Tunnustelen ja makustelen nimeä nyt vuoteen 2011, jolloin passi pitää uusia. Ja sen jälkeen en ikinä enää vaihda nimeä! Ihan kuulen kuinka bestikseni kuiskaa: "Never say never!"

Mikä filmi on talo Dublinissa? Onko se myynnissä? Onko se tulossa leffateatteriin? Milloin?

Haluan muuttaa Irlantiin muutaman vuoden päästä!

Odotan jännityksellä uutta, luontoon viittavaa, mutta ehkä arktista sukunimeäsi.

Taru kirjoitti...

Olisiko tuo luontoon viittaava uusi nimesi myös symbolinen merkki siitä, että elämässäsi on uusi sivu kääntymässä?

Hieno idea, vaikka aiheuttaa vaivaa! On kuitenkin varmasti kaiken sen vaivan arvoinen!!

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Noin paljonko se maksaa, etunimen saa muistaakseni yhden kerran vaihtaa ilmatteks täällä. Tosi, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sen enemmän alkaa oman suvun historia kiinnostaa.

_Ystävänielää entisen miehensä nimellä vielä 30 v eron jälkeen, parikymmentä vuotta avoliitossa toisen miehen kanssa. Mielestäni päätöksesi viisas. Minun äitini muutti nimensä uusiin naimisiin mentyään.

Jael kirjoitti...

Koskettava postaus! Ja onnea uudelle alulle ja uudelle nimelle, toivottavasti se menee todellakin läpi.
Todellakin alkaa vanhetessaan kiinnostua enemmän juuristaan.Joku kaukainen sukulainen on netissä tehnyt todella kattavan sukututkimuksen,josta näen monta sukupolvea taaksepäin.Kiehtovaa!

Pupu kirjoitti...

Oma sukuhistoria alkaa tosiaan kiinnostaa vanhemmiten. Pappani isä kuoli myös vuoden 1918 sisällisodassa punaisena valkoisten vankileirillä ja pappa plus hänen sisarensa joutuivat huutolaisiksi, sillä myös heidän äitinsä kuoli pian tuon jälkeen.

Itse en aio luopua omasta sukunimestäni vaikka naimisiin menisinkin, sillä sukunimeni on erittäin harvinainen. Nykyään sukunimeni on vain 15 henkilöllä.

Sooloilija kirjoitti...

Leena, Talo Dublinissa on vain dvd:llä, itse lainasin kirjastosta, en ole varma onko vuokrattavana.

Jännityksellä odotan minäkin nimenmuutosta, tuntuu, että silloin alkaa vähän kuin uusi aikakausi. Arktinen se nimi ei kyllä yhtään ole, kesä siitä tulee lähinnä mieleen.

Elisa, on tämä kaiken vaivan arvoinen.Tosiaan tuntuu, että uusi sivu kääntyy elämässä. Tarvitsen juuri nyt tätä juttua..

Hannele, yllättävän paljon maksaa. Se maksaa nyt 91 euroa, mutta jos nimi pitäisi hyväksyttää vielä jollain lautakunnalla niin silloin nimenmuutos maksaisi 163 euroa..
En ole edes kysynyt, että onko etunimen muutos täällä ilmaista. Luultavasti on, ainakin sen yhden kerran.

Yaelian, sellaiset sukututkimukset olisivat kiinnostavia. Niitä varten pitäisi varmaan ihan kurssi käydä. En tiedä sitten netin puolella, onko siellä jotkut sivustot sitä varten.

PupuL., oma historian tuntemukseni tältä 'kansalaissodan' osalta on aika olematon. Mietin miksi Suomessakin on ollut sisällissota.. Ja onko näistä koulussa kerrottu. Sinä tiedät, että kerrotaanko ainakin nykyisin. Varmaan minunkin aikana, mutta taisin istua käsi poskella takarivissä koulussa niihin aikoihin..

Oho, onpas sinun sukunimeäsi tosi vähän, ei kannata luopua..

katrilli kirjoitti...

Hei!

Olipa mukava lukea, että olet vienyt sukunimen vaihtamisasiaa jo eteenpäin. Omat juuret ja suku alkaa kiinnostamaan tosiaankin enemmän kun ikää tulee lisää. Sukututkimus olisi varmasti mukavaa. Minun äitini ja isäni sukujen juuria on tutkittu aikas pitkälle ja molemmista on kirjoitettu sukukirjatkin. Mummolassa joulun aikana luin tyttärelleni ja veljeni tyttärelle iltasaduksi äidin äidin ja äidin isän tarinaa.Tytöt olivat kiinnostuneita ja kuuntelivat hiljaa. Iltasadun jälkeen heillä oli paljon kysymyksiä ja juttelimme pitkään vanhoista asioista.
Vanhat valokuvat ovat ihastuttavia.

T. Katrilli

-Anne- kirjoitti...

Onnea valinnallesi, kuulostaa viisaalta.
Minä olen toisinaan miettinyt sukunimen vaihtoa, kun minulla on tusinanimi joka vielä aiheuttaa sekaannuksiakin. Sitä vaan en tiedä mitä valitsisin.
Sen verran jäärä olen kuitenkin, että JOS koskaan naimisiin menisin, niin en ottaisi miehen nimeä, kaksoisnimeen voisin myöntyä...

Ihanat kuvat.