Javier Bardem & Julia Roberts Eat, Pray, Love-elokuvassa
*
Toimittaja/kirjailija Elizabeth Gilbertin omaan tarinaan pohjautuva kirja Omaa tietä etsimässä on poikinut suurella rahalla tuotetun elokuvan, jota on kuvattu autenttisilla paikoilla New Yorkissa, Roomassa ja Napolissa sekä Intian ja Balin eri paikoissa.
Odotin tätä elokuvaa kovasti. Onhan minullakin ainainen riuhtaisemisen tarve ja halu matkustaa tuntemattomiin kohteisiin. Mutta kun ei kykene - tavallinen suomalainen äiti-ihminen ei voi lähteä vuodeksi etsimään itseään ja jättää lapsensa ja lemmikkinsä oman onnensa nojaan. Elokuva kuitenkin antaa hetken helpotuksen kauniiden maisemien ja hyvän ruoan muodossa.
Mutta mitä siitä jää käteen?
*
Eat, Pray, Love - Omaa tietä etsimässä
on jonkinlainen tuhkimotarina. Nainen - lapseton, keski-ikää lähestyvä, avioliitostaan eronnut ja muissakin miessuhteissaan epäonnistunut menestyvä toimittaja haaveilee unelmaelämästä ja itsensä löytämisestä.
Aiheessa olisi kerrassaan aineksia hyvään, rosoiseen, koskettavaan kerrontaan,
mutta elokuvateatterin pimeydessä minä en koskettunut kuin yhden kerran,
ja sekin tapahtui Javier Bardemin eläytyvän roolisuorituksen johdosta.
Javier Bardem tekee aina tunnepitoista näyttelijätyötä,
hän on ihana ja karismaattinen, ja pelastaa Eat, Pray, Love-elokuvankin täysin!
Tarina on minun makuuni liian amerikkalaislähtöinen; kaikki vanhassa Euroopassa, Italiassa, on niin erikoista ja eksoottista. Ruoka on elokuvan Italia-osiossa hyvin tärkeällä sijalla; aivan kuin nainen ei olisi koskaan Amerikoissa saanut hyvää ruokaa!
Itse en innostu Intia-jaksosta lainkaan, sillä minusta koko itsensä etsiminen, meditointi intialaisessa yhteisössä on ihan hölynpölyä! Eikä siitä tunnu Julia Robertsin näyttelemä Lizkään saavan ihmeemmin sisältöä elämälleen, sillä loppujenlopuksi hän pyristelee vain mielessään pikkuasioiden perään: oliko avioero oikea ratkaisu, oliko nuoren rakastajan jättäminen sekään järkevää..
*
Odotan koko elokuvan ajan, että sen päähahmo, hurmaava ja herttainen Liz - Julia Roberts - lopettaisi sen kilttinä hymyilyn, ja polkisi välillä jalkaa tomerasti maahan, unohtaisi miehet hetkeksi, ja ajattelisi itseään ihan oikeasti.
Ehkä hän sen on oikeasti tehnytkin, mutta elokuva korostaa liikaa sitä, että naisen ja miehen välinen rakkaussuhde tekee ihmisen lopultakin vain ja ainoastaan onnelliseksi.
*
Kuvassa oikea Elizabeth Gilbert kirjansa kanssa.
*
Elokuva Eat, Pray, Love on minun makuuni ihan liian kaunis ulkokuoreltaan, hidastempoinen, särötön, ylipitkä ja siirappinen.
Ohjaaja Ryan Murphy (s.-66) on minulle tuntematon tekijä, mutta hän ei elokuvakerronnallaan onnistu vakuuttamaan minua.
Kauniit maisemat ovat kauniita maisemia - kauneuteen turtuu pian.
*
Elokuvan parasta antia ovat jälleen kerran kuitenkin nappiin valitut näyttelijät:
Julia Roberts on ihan itseoikeutettu Liz Gilbert; sensuelli ja hurmaava.
Javier Bardem hänen rakastettunaan on juuri niin lumoava ja henkeäsalpaavan karismaattinen kuin vain espanjalainen mies voi olla.
Sivuroolien näyttelijät jäävät liian sivuun. Kukaan ei tule aidosti lähelle tarinoillaan.
Jopa päähenkilöt jäävät etäälle - heidän elämäntarinansa jäävät yllättävänkin ulkokohtaiseksi. Samaistumisen tunnetta ei tule. Olisin kaivannut koskettavia hetkiä.
Nyt elokuvassa eniten tunnekuohuja aiheutti ruoka : minun oli kotiin mennessäni haettava pizza!
Kotioloissa pizzaa ja lasi punaviiniä, ja vilkaisu ympärilleen: tyttäret olivat tyhjentäneet ja täyttäneet tiskikoneen. Olivat vielä laittaneet minua odotellessaan kynttilöitäkin palamaan.
Mitäpä minä Balille, tai Roomaan.
Minullahan on kaikki täällä.
*
18 kommenttia:
Olin eilen ystäväni kanssa elokuvissa ja siinä teatterissa olisi mennyt tämäkin leffa, mutta se sai meidän lehdessä viideltä eri kriitikolta sen verran huonot arvostelut, että emme menneet sitä katsomaan.
Allu, vähän tylyjä tuomioita tämä on saanut.. Minulta tämmöiset 3 tähteä..
Mutta mitäs elokuvaa te menitte katsomaan? Se jäi kiinnostamaan.
Ilmeisesti (tai toivottavasti) kirja on parempi. Elokuvaa on luonnehdittu suorastaan tyhmäksi. Itse en pidä Julia Robertsin tähdittämistä leffoista, koska hän harvoin todella näyttelee. Yleensä tuntuu siltä, että hän vain hehkuu omana itsenään - mikä ei sekään ole huono asia, mutta noin kuuluisan ja hyvinpalkatun näyttelijän soisi panostavan enemmän ilmaisuun.
Helena, minä en nyt jaksa oikein siihen kirjaa syventyä, vaikka uskon, että se voisi olla erilainen kokemus. Kirjailija itse vaikuttaa mielenkiintoiselta tyypiltä..
Tyhmältä elokuva voikin vaikuttaa juuri sen vuoksi, että siinä on jopa hieman tahatonta komiikkaa ja lapsellisuuksia.
Julia on hehkuva, mutta syvyyttä kaipaan hänen näyttelemisessään, ainakin tässä roolissa.
Pliisu leffa, ei voi mitään! Samaa mieltä olen kanssasi kaikesta.
Se oli myös jännä, että kliseisesti nainen lähtee etsimään itseään ja....löytää onnen löytäessään miehen!!! Mitä h-ttiä!!
Hyvä' arvostelu leffasta.Minäkin pidin sitä ylipitkänä ja pinnallisena,mutta Julia ja Javierkin olivat ihania molemmat,ja maisemat kauniita.....Sellainen fantasialeffahan tämä on,vaikka onkin varakkaan naisen oikeasti toteuttama sellainen.
Elisa, no samaahan minäkin tässä ihmettelin - että ainako se onni pitää siitä miehestä löytyä!!!!!
Harmittaa niin, että tästä tuli tällainen saippuasarjaelokuva, kun aineksia olisi ollut kuitenkin..
Jael, fantasialeffa juu, mutta kenelle, sitä mietin.
Julia ja Javier näyttelivät kyllä hyvin yhteen, kemia pelasi, mutta enemmän ehkä kuitenkin sellaisessa ystävyyshengessä. Leffassa kun ei ollut kunnolla edes erotiikkaa!
Minulla on semmoinen tunne, että Julia on aina samanlainen, leffassa kuin leffassa..
Särmikkyys, rosoisuus, syvällisyys puuttuu..
En tiedä vielä katsonko tuon leffan ?
Waude! Soolis, mikä ylittämätön arvostelu♥ Näin tehdään elokuva-arvostelun kultaa.
Muistatko sen mun yhden lauseen koskien Robertsia...Se pohjautui täysin kaikkeen, mitä olin nähnyt/lukenut/kuullut juuri tämän filmin pohjalta ja mulle tuli ihan tyhjä olo.
Ja kun tätä kirjoitan, sivupalkissa Sylvia ja Ted...niin eritasoinen elokuva kuin vain voi olla.
Oli muuten hyvä huomio, tuo amerikkalainen fantisoituminen kaikesta Italiassa, jopa ruoasta. Siis niin...syvältä.
Luin juuri tänään viimeperjantaisen Nyt-liitteen ja mietin että kannattaako tätä mennäkkään katsomaan. Kesällä näkemäni traileri oli kyllä mielenkiintoinen, mutta tuo mainitsemasi amerikkalaiskiiltokuvamaisuus ei nyt jotenkin houkuttele.
Mahtaisikohan kirja olla kuitenkin parempi vaihtoehto?
Jos tilaisi suoraan kotiin tuon pizzan ja aloittaisi kirjan lukemisella ;-)
Hieno huomio, että tarpeellinen onkin läsnä elämässäsi =)
Hanne, joitakin elokuvia suosittelen lämpimästi. Tästä en ehkä julkisesti saa sanoa, että 'en suosittele', joten jokainen saa ratkaista meneekö tätä katsomaan ;D
Mutta kun elokuvasta puuttuu niin paljon, vaikka aineksia olisi. Se oikein harmittaa.
Leena, minä olen tosiaan jo pitkään ihmetellyt sitä amerikkalaisten Italiahurmiota, mitä esiintyy monissa elokuvissa. Mistähän se johtuu..
Julia Roberts juuri palkittiin, ja jotenkin suon hänelle palkitsemisen, mutta silti nyt jokin hiertää.. Siis tässä roolissa.
Birgitta, tilaa suoraan pizza kotiin! (Vai tuoko ne yhtä maksutta? Täällä pitää tilata 3 kpl ennenkuin tuovat kotiin asti maksutta).
Uskon, että Gilbert on kirjailijana kuitenkin ihan terävä tyyppi, joten kirja voisi olla parempi.
Nyt en vain itse enää jaksa syventyä siihen 'diipadaapaan', jumalien etsimiseen Intiasta, koska tämä nainen törmää aina miehiin, haluaisi hän tai ei.
Se saa ihokarvani nousemaan pystyyn!
Birgitalle piti vielä lisätä, että matkustusinto ja -kuume eivät ole mihinkään minusta hävinneet.
Roomassa ja Napolissakin olen käynyt, ja voisihan siellä käydä uudestaankin.
Mutta Intiaan en mene. Johtuu mm. sen maan järkyttävistä ihmisoikeuksista.
Olen lukenut kirjan, enkä oikein lämmennyt sillekään. Liian, hmm, amerikkalainen ;-) Liikaa yritystä. Aitoakin hieman, mutta kolme melko erilaista jaksoa ja loppu- aivan siirappia. Sillä meditaatiokokemuksella olisi luullut elämälle löytyvän muutakin sisältöä kuin hurmaava mies. Tai sitten olen vain kateellinen 8)
En taida mennä enää elokuviin kiusaantumaan. Samanalaiset tunnelmat oli muuten siinä yhdessä Toscana-elokuvassa, ihan lattea.
Totta virkat, kaikki hyvä on tässä jo läsnä :)
noeijoo
Noeijoo, juu päätin, etten lue nyt sitä kirjaakaan, siirapit ei nyt uppoa minuun ollenkaan.
Hetkessä oleminen ja siitä nauttiminen on yksi suuria oivalluksia, vaikka se matkakuume aina jyllääkin..
Kirjassa on kyllä ihan ituakin, vaikka oli välillä ehkä hiukan pitkäveteinen opus. Se on kertomus ihmiskohtaloista, äkkinäisistä, kenties tyhmistäkin päätöksistä, mielenrauhan etsimisestä, vaeltamisesta ja, no, siitä perimmäisestä liikuttavasta voimasta: rakkaudesta. Aiheet koskettavat varmasti aika montaakin meistä =)
Elisa, juu ajattelinkin, että kirjassa on ideaa, sillä kirjailija itse vaikuttaa hyvin tolkulta ja fiksulta ihmiseltä.
Mutta en saa nyt luetuksi sitä.
Myöhemmin joskus.
Tuo viimeinen lausahduksesi on aivan loistava ja vetää yhteen kaiken tärkeän :)
Olin samaa mieltä, että leffa oli todella pliisu, ja myös kaipasin sitä oikeaa oman itsen löytämistä, eikä pelkästään itsensä arvioimista miehen kautta. Kaunishan tuo leffa oli, vuoden paras matkailumainos ;-)
Päivi, kyllä minä silti kaipaan matkoillekin, ja nojatuolimatkailustahan tämä elokuva käy. Varsinkin Italia näyttäytyy kauniina kuvissa, sellaista rappioromantiikkaa joka kuvassa.
Mutta tunteiden paloa - sitä olisin kaivannut tähän elokuvaan.
Lähetä kommentti