Pimeimpään talviaikaan ei luonto ole niin tärkeä kuin mitä se on näin kirkkaana helmikuun päivänä. Kuvan raskaana roikkuvista pihlajanmarjoista olen ottanut marraskuussa. Nyt tilhet ovat jo aikaa sitten käyneet popsimassa kaikki marjat.
Tänään en kirjoita varsinaisesti elokuvista, vaikka ainahan ne siellä taustalla häilyvät. Mietin juuri äsken, käsi poskella istuessani, että missähän elokuvassa on hienointa maisemakuvausta. Ja niin monissa on, mutta Piano tuli mieleen ensimmäisenä. Sen jylhät ja pauhaavat merimaisemat Uudesta-Seelannista sekä lähes trooppinen ilmasto sadekausineen.(Oikeasti en kyllä tiedä mikä ilmasto Uudessa-Seelannissa vallitsee. Korjatkoon minua ken tietää...). Mietin miksi juuri Pianon maisemat tulivat mieleeni. Mikä synkässä, kosteassa ja periferiamaisessa maisemassa minua kiehtoo. Ehkä ne viestittävät yksinäisyydestä ja eristäytyneisyydestä, tummat värit yleensäkin. Mutta se on vain yksi puoli minussa. Toinen puoli on sitten ne kirkkaat ja selkeät, Frida Kahlomaiset värisävyt; keltaista, punaista, pinkkiä.. Ihania värejä!
Laitan joitain ottamiani luontokuvia tähän tälle päivälle. Ne piristävät. Ja jatkan vielä eilisestä juttua, että värit ovat tärkeitä! Värejä olen nyt miettinyt ehkä tavallista enemmän kun olen muuttamassa uuteen asuntoon, jonka kaikki seinät ovat valkoiset. Mitä värejä vien sinne mukanani, ja haluanko seinistä värilliset vai pidänkö ne valkoisina.. Ennenkaikkea olen miettinyt siltäkin kannalta, että missä väreissä viihdyn ja voin hyvin. Punaisen eri sävyt ovat minua lähellä.
Syksyssä on aina hienoja, maanläheisiä värejä. Pihlaja on lempipuuni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti