sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Tunnelmia sunnuntain synttärikemuista







Kylläpä on tullut kakkupohjia paistettua. Ja jotta kakut sopisivat kaikille kylään tuleville vieraille, teen ne gluteenittomana. Olen tehnyt jo yli 10 vuoden ajan. (Joukossa kun on aina mukana ainakin yksi keliaakikko).

Esikoistyttäreni täytti siis 12 vuotta. Mielen aina herkistää näin syntymäpäivien aikaan muistella hänen alkutaivaltaan. Kahden kilon keskosena syntyneestä kääröstä on nyt tullut vahva ja pitkä uimarityttö! Hänellä oli koko viikonlopun kestävät uintikisat ja sieltä suoraan hiukset märkinä hän tuli kotiin juhlimaan kummien ja suvun kanssa synttäreitään.




Mummo muistaa aina tuoda itse tekemänsä kukkakimpun. Mielestäni on hieno idea, että lapsillekin tuodaan oma kukkakimppu!


Pienelle sivupöydällekin kerääntyi kortteja, lahjoja ja herkkuja. Kynttilät paloivat, vaikka olikin kirkas päivä.

Seuraavat eli kuopuksen juhlat ovat sitten loppukesästä, siihen asti saa hengähtää kakkujen teosta ja muusta synttärihulinasta. Hyvä mieli jäi näistä juhlista.

Nyt synttärisankari nukkuu ansaitusti uusien tyynyjensä keskellä, uusi huppari päällään, ja uintikisoista saadut kaksi pronssimitalia roikkuvat hyllyn reunalla. Nyt on äidillä lupa olla hempeällä mielellä ja tirauttaa vaikka pieni kyynelkin lasta katsoessaan.

Jo iso, mutta vielä kuitenkin niin pieni.

7 kommenttia:

tuike kirjoitti...

Voi että kuulostaa tutulta! Minun esikoinen syntyi hiukan yli kiloisena keskosena niin että tämä sinun ostaus nostaa kyyneleet silmiin niinkuin aina nämä keskosasiat. Esikoinen kirjoitti tänä vuonna ja taitaa rimaa hipoen päästä ylioppilaaksi. Ilo meille kaikille, sillä hänellä koulutaival ei ole ollut pelkkiä onnistumisia. Ja lasten synttärit on meillä ohi. Nostalgisi muistoja (ja taas kyyneleitä!) tuovat mieleen nuo sinun kuvat. Koskettava postaus ja onnea päivän sankarille!

tuike kirjoitti...

Voi näitä minun kirjoitusvirheitä! Pitää varmaan vielä mennä kirjoituskurssille!

Sooloilija kirjoitti...

No aina kun tunteella kirjoittaa niin näppäilyvirheitäkin saatta tulla.

Kiitos kauniista kommentista. Ja löytyipä yllättävä yhtäläisyys tämä keskoslapsisuus. Siitä riittäisi kirjoitettavaa, mutta onhan se aika henkilökohtainenkin asia.

Nuorimmaisenikin syntyi ennenaikaisesti, mutta jo hieman yli kaksikiloisena ja muutaman viikon "vanhempana".

Ehkä palaa tähän keskosasiaan joskus vielä blogissani.

(Kyyneleitä pyyhkien..)

Sooloilija kirjoitti...

Ja kirjoitusvirheet näköjään tarttuvat.. siis palaaN joskus asiaan.

Hallatar kirjoitti...

Oi. =)

Onnittelut sisukkaalle esikoiselle näin jälkikäteen!

Ihana olet kun teet gluteenittomia tarjottavia. =)

Sooloilija kirjoitti...

Kiitokset, onnittelut välitetty. Ja se OIKEA syntymäpäivä on juuri tänään 7.4. !

Hallatar kirjoitti...

Sittenhän se sattuikin kohdilleen. ;D