lauantai 26. heinäkuuta 2008

Kesäillan kevyttä listausta

Anna-lehdessä on jo pitkään julkaistu tätä kivaa haastattelusarjaa, jossa julkisuuden henkilöiltä kysellään ihmissuhteista lyhyin, mutta syvällisin kysymyksin. Osiossa on aina mukana tämä keskellä lehteä julkaistava yhden sanan testi; eli ominaisuus ja siitä mieleen tuleva ihminen. Alla olevassa kuvassa on osa kirjailija Sofi Oksasen listaa, hän listasi sekaisin sekä naisia että miehiä.


Toisessa kuvassa on Serranos-näyttelijä Fran Perea, ja hänen mietteensä, ne ovat pelkästään naisista.
Tämä juttusarja on ehkä parasta koko Anna-lehdessä. On mielenkiintoista seurata kuka julkisuuden henkilö raottaa omaa yksityiselämäänsä kertomalla rakkauksistaan ja suhtautumisestaan rakkauteen.

Teen tässä nyt omaa listaa kuvien kera. Varmaan jonain toisena päivänä tehty lista näyttäisi erilaiselta, mutta tämän päivän pohdintani tuloksena tuli tällainen lista. Suurin osa listallani olevista on näyttelijöitä, yksi ohjaaja ja yksi näyttelevä laulaja. Jätin käsittelemättä poliitikot ja muut vaikuttajat. Esim. kirjailijoita ei ole lainkaan, vaikka heitä ihailenkin. Omasta listasta jätin pois myös pelottava-kohdan. Siihen ei tullut mieleen kuin George W. Bush, eikä hän nyt oikein kuulu tähän katergoriaan...


Ensin naiset:

1. Kaunis: Penèlope Cruz
2. Rohkea: Cate Blanchett

3. Lahjakas: Sofia Coppola

4. Älykäs: Isabella Rosselini
5. Tyttömäinen: Hilary Swank ja Katherine Moennig
6. Poikamainen: Katherine Moennig ja Hilary Swank
7. Seksikäs: Salma Hayek
8. Menestynyt: Jennifer Lopez
9. Hillitön: Cameron Diaz
10. Röyhkeä: Sienna Miller

Tätä listaa voisi jatkaa pitkäänkin. Aina keksisi jonkun 'tittelin' kohdalle henkilön..
Kaikki tässä esitetyt henkilöt eivät ole suosikkejani, mutta joukossa on kyllä suurestikin ihailemiani henkilöitä... (He, jotka minut tuntevat, tietävät kyllä ketkä ovat ne ihailemani ihmiset tästä joukosta..)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vierailusta blogissani. Olen ihaillut bloginappiasi monessa paikassa, mutta nyt tulin perille asti. En nyt tee koko listaa kuten sinä, mutta pongasin tuosta sivustasi Johnny Deppin, johon ihastuin jo Pienessä suklaapuodissa.

Hallatar kirjoitti...

Kauniita ihmisiä. =)

Sooloilija kirjoitti...

Jos näistä haluaisin olla joku, niin Isabella Rosselini. =)

Anonyymi kirjoitti...

Hauska postaus, aika hyviä valintoja. Sinulla on tuo pitämys noihin latino-naisiin, itse olisin niihin valinnut ehkä jotkut muut vaikka kyllä Penelopesta pidänkin paljon...

Sooloilija kirjoitti...

Mun listalta puuttui moni kuten Kate Winslet, Meryl Streep, Juliette Binoche ym. Eli listaa voisi jatkaa kunhan vain keksisi ominaisuuksia. Esin. Tyylikäs olisi just Binoche, Rento olisi Uma Thurman, Äidillinen olisi Meryl jne...

Jatkan joskus postausta miehistä. Olen nyt pari päivää heitä miettinyt mielessäni. Postausta tulossa..

Liivia kirjoitti...

Minustakin tuo sarja on Anna-lehden parasta.
Ja haluu tehdä kans tämän!

Sofia Coppolasta ja Isabella Rosselinista olen samaa mieltä. Ja onhan Penelope kaunis.