Olen viime aikoina katsonut muutamia elokuvia, joista tämä Perhonen lasikuvussa kosketti ja kolahti todella. Onhan se tositapahtumiin perustuva elokuva. Aion ensi tilassa hankkia myös samannimisen kirjan.
Elokuva onnistui ravistelemaan ilman kyyneleitä, sen toteutustapa oli potilaan, halvaantuneen ihmisen näkökulmasta toteutettu. Ohjaaja Julian Schnabel oli löytänyt hienon tavan käsitellä sitä epätoivoa (ja myös onnistumisen iloa), jota Jean-Dominique Bauby tunsi sanellessaan tämän tarinan vasenta silmäänsä räpyttelemällä, kirjain kerrallaan.
Perhonen lasikuvussa toi esille myös potilaan kohtelun ja omaisten kyvyttömyyden ja tuskan kun läheinen sairastuu eli tässä tapauksessa halvaantuu, yhtäkkiä, suorilta jaloilta, vauhdikkaasta elämästä.
Elokuva saa miettimään omaltakin kohdalta: mitä tekisin jos en pystyisi tekemään mitään muuta kuin räpyttämään yhtä silmää, mutta järki, äly, tunteet ja ajattelu toimisivat ihan täysin.
Ahdistava ajatus. Pakokauhu; miten murtautua ulos 'vankilasta', pään sisällä olisi koko maailma, mutta ulkomaailma näkee vain liikkuvan silmän. Bauby saneli tuntojaan mm. näin:
" Olen ruumiini vanki, ajatukset ja mielikuvat liitävät kuin perhonen sukelluspuvun lasikuvun sisässä ".
Elokuvassa esiintyy liuta hyviä ranskalaisia näyttelijöitä, joiden nimet eivät ole kovin tuttuja, paitsi Emmanuelle Seigner, Baubyn entisenä vaimona ja läheisenä ystävänä. Ja ruotsalainen Max von Sydow tekee hienon roolityön Baubyn vanhana isänä. Ingmar Bergmaninkin elokuvissa paljon esiintynyt 79-vuotias von Sydow on pitkän linjan näyttelijäkonkari, persoonallinen ja koskettaviin suorituksiin yltävä näyttelijä.
7 kommenttia:
Kiva kuulla millainen leffa oli. Pitää vuokrata ensi tilassa!
Oliko muuten leffa kovin ahdistava tai surullinen tunnelmaltaan? Aihe vaan kuullostaa siltä, tietenkin leffan katsominen on aina subjektiivinen kokemus.
Ei ollut mielestäni liian sentimentaalinen eikä ahdistava. Enemmänkin sellainen toteava, että 'näin asiat nyt on ja näillä mennään'. Elämän hiipuminen, loppuminen ja luopumisen tunnelma tietenkin oli läsnä koko ajan..
Ostin tuon kirjan muutamia kuukausia sitten divarista. Uskon, että elokuva on parempi, kirjan kerronta on hieman puuduttavaa. Aihe traaginen.
Arleena, elokuva ei ollut puuduttava; lähinnä maalaileva, kaunis. Oisko kerrankin niin, että elokuva on laajempi kuin kirja.
Hidasta se oli se silmää räpäyttämällä-sanelu. Ihmettelin välillä miten ihmeessä se on toiminut ja miten kirjaajalla on ollut hermoja tähän vaativaan työhön..
Minulla on ollut myös suunnitelmissa hankkia/katsoa tuo leffa, mutta olen ollut kahden vaiheilla, hankinko omaksi vai vuokraisinko joskus.. Tykkään nimittäin usein ostaa ainakin sellaisia elokuvia omaan hyllyyn, joita voin ajatella katsovani useammankin kerran.
Ehkä rohkenen ostaa!
Elena, minulla tuo elokuva kuuluu ostettavien listaan, mutta ensin vuokrasin sen. Ostettavien listaan kuuluu myös Sinkkuelämää ja Mamma Mia näistä uusisSta elokuvista sekä Atonement - Sovitus. Muutto vie lähitulevaisuudessa taas kaikki rahavarani, joten dvd:t ostetaan sitten joskus..
Tuo elokuva täytyy ehdottomasti nähdä! Pidän juuri tuollaisista koskettavista ja ravistelevista elokuvista. Kiitos vinkistä!
Lähetä kommentti