tiistai 8. heinäkuuta 2008

Sain tunnustusta


Sain tällaisen Briljantin tunnustuksen Ketään kotona? -blogin Noeijoo:lta. Kiitos sinulle. On ihana kuulla, että omat kirjoitukset ilostuttavat jonkun toisen ihmisen päivää. Tämä on kyllä vuorovaikutusta parhaimmillaan!

Ihan kuin ystävyyttä, mutta erona on se, ettei 'oikeasti' tunne ihmistä, ei tiedä ulkonäköä (välttämättä) eikä ole hänen kanssaan arjessa tekemisissä, vaikka jakaakin arkeansa ja juhlaansa hänelle näin blogin välityksellä..

Laskin, että olen laittanut tähän sivupalkkiini 26 blogia, joita kaikkia luen lähes päivittäin. Joitain sellaisiakin blogeja luen, joita en ole laittanut luettelooni.

Tätä Briljantti-tunnustusta pitäisi jakaa SEITSEMÄLLE ihailemalleni blogille. Mutta ne 7 eivät riitä! Ja moni, jolle ensin suunnittelin antavani Briljantin, olikin sen jo äskettäin saanut. Tämä blogistania on kuitenkin aika pieni, vaikka Suomessakin on blogikirjoittajia jo kai kymmeniätuhansia (?).

Joten sinä, joka kuulut noihin 26:een lukemaani blogiin, kiitos sinulle olemassaolosta, saat tämän tunnustuksen, tämän 'timantin'. Voit laittaa sen blogiisi, ja jakaa eteenpäin. (Rikonkohan nyt tämän tunnustuksen sääntöjä, mutta en halua nyt erotella 7:ää tärkeintä blogia. Kun keväällä se tuli tehtyä edellisen tunnustuksen jaon yhteydessä..)

Kiitos vielä kukkasen kera:

Nämä on kukat on kuvattu Ainolanpuistossa..Unikkojako ovat?

8 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Minustakin on vaikea valita ne seitsemän ja on vieläkin mietinnässä.
Täällä olen nykyisin vakioasiakas ja odotan jokaista postaustasi! Tuirassa syntyneenä pohjoisen ihmiset ovat niin tutun oloisia, suurin osa suosikeistani on itse asiassa jostakin sieltä kotoisin.

Puisto kirjoitti...

Hei oikein paljon kiitoksia kuulumisesta listallesi. Ja täällä sinun blogissasi on kivaa käydä aina fiilistemässä :) Ja kiitos itsellesi. Tämä blogimaailma on kyllä ihan mahtava löytö.

Minä olen niin kamalan huono päivittämään omaani, se on vähän - USEIN - sellaista satunnaista. Ja joskus tuntuu, että kirjoittelen ihan hömpänpömppää ja kommentoinkin liian kärkkäästi.

Sooloilija kirjoitti...

Katriina ja Papi, lämmin kiitos.
Ihana tunne kun joku käy täällä vakituisesti..
Uskon intuitioon näissä kirjoitusjutuissa eli vaikka aihe tuntuisi vähän höppänältäkin niin silti kirjoitan siitä. Moniin juttuihin tulee usein kommentteja.

Usein kommentointi jatkaa itse juttua, se on hauskaa.

Anne kirjoitti...

Kiitos, että pidät tätä blogia! Minäkin kuulun vakilukijoihisi. Minusta blogisi on tosi kiva, koska kirjoitat sekä arkipäivän asiaa että elokuva- ja kulttuuripostauksia. Jatka siis samaan malliin! :)

Ja kiitos tunnustuksesta!

Sooloilija kirjoitti...

Kiitos Anne, jatkan postauksia, arjesta ja elokuvasta. Musiikki on viime aikoina ollut tosi läheistä minulle, samoin kirjallisuus. Joten kaikesta tasapuolisesti..

Hallatar kirjoitti...

Kiitoksia ihqu Sooloilija! =DDD

Anteeksi kun en ole päässyt pahemmin kommentoimaan siun sivujasi
mutta meillä netti ei pelitä vieläkään
vaan käytämme vippaskonsteja päästäksemme nettiin.
Hetkeksi.

Tänäänkin turhaan odotimme liittymänasentajaa... =(

Sooloilija kirjoitti...

Voi Hallatar, kunpa saisitte kunnolla nettinne toimimaan. Muistan kuinka omallakin kohdalla tökki tänä keväänä kun muutin uuteen kotiin.. Päiväkin tuntuu pitkältä, ja kaikenlaiset katkokset ovat ärsyttäviä. Koittakaahan jaksaa odotella..

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, että minäkin kuulun listallesi. Timantit ovat tytön parhaita ystäviä! :D