Paranemisen merkkejä

Piipahdus Tiimarissa, ja heti piti ruveta askartelemaan kranssia. No, tämä on sellainen viiden minuutin pikainen tekele. Valmista kun pitää tulla aina mahdollisimman pian. Meillä on viehättävä punainen ulko-ovi, siksi nämä puna-harmaat värit, jotka kyllä jo enteilevät joulua. Pitäisiköhän ottaa vielä ovesta pois ja laittaa uudelleen joulukuussa. Varmaankin. Keramiikkaenkelille olen pitkään hakenut paikkaa ja nyt se pääsi ovikranssiin..

Olen tuntevinani, että kahden ja puolen viikon ankaran sairastamisen jälkeen olen pikkuisen paremmassa kunnossa. Nyt jaksan jo tehdäkin jotain. (Toinen korva on kyllä vielä tukossa, mutta toivossa elän, että joku päivä sekin aukeaa ja kuulen kunnolla.)

Eilen katsoin dvd:ltä vähän Javier Bardemia. Elokuva oli Rakkautta koleran aikaan ja perustui kolumbialaisen Nobel-kirjailija Gabriel Garcia Marquezin samannimiseen romaaniin. Bardemilla oli kyllä mainio rooli rakkaudesta riutuvana naistenmiehenä, mutta muuten elokuva ei sytyttänyt, tai se ei liikuttanut tarpeeksi, jäi ulkokohtaiseksi. Karismaattisen ja ihanan Javier Bardemin takia kuitenkin jaksoin katsoa elokuvan loppuun. Muita merkittäviä näyttelijöitä elokuvassa ei ollutkaan, kukaan muu ei jäänyt mieleen. Hienot maisemat. Jokivene hienosti lipui rehevässä etelä-amerikkalaisessa viidakkomaisemassa..


Kirjastosta hain luettavaksi mm. teiltä lukijoilta saamiani kirjavinkkejä eli Joel Haahtelaa ja Alice Munroa sekä Sylvia Plathia. Musaosastolta lähti kotiin mukaan brittimusiikkia: Tindersticksiä ja Beth Ortonia sekä amerikkalaista Norah Jonesia dvd-konserttina. Kaikki hyvin erilaisia, mutta yhdistävänä tekijänä sanoisin, että kaikilla näillä muusikoilla on musiikintekemisen palo ja taito. Linkeistä voi kuunnella.


Erityisesti minua sykähdyttää Beth Orton (kuvassa yllä), joka vaikuttaa aidolta ja sympaattiselta folkhenkiseltä laulajalta, joka yhdistää musiikkiinsa myös 2000-luvun saundeja. Oma musiikkihistoriani saa joskus oman postauksen; olen henkeen ja vereen folkmusiikin ystävä. Joskus nuorena tyttönä ajattelin, että minun olisi kuulunut elää nuoruuttani 1960-luvun hippiaikana niin vahvasti sen ajan musiikki on minuun vaikuttanut. 60-luvun puolivälin jälkeen olin vasta vauva ja pieni lapsi. Musiikkia aloin aktiivisesti kuunnella vasta 70-luvun puolenvälin jälkeen. Varhaisessa iässä kuitenkin..

Juu, olen yksin kotona. Siksi on mahdollista kuunnella musiikkia, katsoa dvd:ltä sekä musiikkia että elokuvia. Ruuanlaittoon ja siivoamiseen kun ei mene turhaa aikaa. Ruuaksi itselleni paistoin riisiä ja kasviksia. Olipa hyvää, helppoa, edullista ja täyttävää ruokaa.

Mukavaa lauantaita!