perjantai 3. lokakuuta 2008

Tilannekatsaus perjantaille


Olen nyt viikon verran ollut olotilassa, joka muistuttaa tuota yläkuvan kaunista art deco-maalausta; väsynyt, väsynyt. Tänään perjantaina kävin uudestaan lääkärissä, ja tällä kertaa sain 10 päivän antibioottikuurin poskiontelotulehdukseen. Viikko sitten sain viikon kuurin, eikä auttanut. No, nyt jos ei auta niin seuraavalla kerralla punkteerataan! Hui, se on ajatuksena kauheaa, vaikka eräs ystäväni sanoikin, että heti punkteerauksen jälkeen koittaa autuus kun röörit vihdoin aukeavat!

Eilen oli hyvä tv-ilta; katsoin pitkästä aikaa yömyöhäisellä Tyttö ja helmikorvakoru-elokuvan. Colin Firth oli siinä ihanan vakava taiteilija Johannes Vermeerinä ja Scarlett Johansson yhtä vakavana palvelustyttönä. Heidän välillään on hienovireistä erotiikkaa, kaunista. Elokuvan värimaailma ja tunnelma on tosi hieno. Hidastempoinen elokuva etenee kohti kuuluisan Tyttö ja helmikorvakoru-maalauksen (tai Turbaanipäinen tyttö) valmistumista ja ihan lopussa se näytetään aitona maalauksena.

Ennen tuota elokuvaa tuli Oh-hoh mikä päivä!-ohjelma, jonka vieraana oli energinen, tyttömäinen, määrätietoinen, ihana Outi Mäenpää. Hän on luultavasti Suomen työllistetyin ja kiireisin näyttelijä. Ihmisläheinen Outi on hurmaava aikuinen nainen; ajelee pääkaupungin ruuhkissa lisäillen liikennevaloissa huulipunaa ja puuteria, puhuu puhelimessa, suunnittelee ja organisoi samanaikaisesti.

Ohjelman nähtyään sai katsoja huokaista, että Oh-hoh-mikä-päivä-yhdellä-ihmisellä!!!!

Outi Mäenpää on vähän meidän kaikkien naisten ääni! Valtavalla herkkyydellä ja tarmolla me pärjäämme! Hyvä Outi!

ps. ensi viikon torstain jaksossa kurkistetaan kirjailija Sofi Oksasen päivään ja maailmaan. Liimaudun tv:n ääreen silloinkin.

10 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu tuota elokuvasta! Muiden muassa sen hitaus puhuttelee, samoin hyvin erilaiset mielenkiintoiset ihmiset. Ja se kauneus!

Toinen kerta toden sanoo, toivottavasti nyt alkaa kuuri tehota ja pääset vähitellen paranemisen alkuun.

Sooloilija kirjoitti...

Katriina, eikö olekin se maalaus koskettava? Sinullahan se oli pitkään profiilikuvanakin..

arleena kirjoitti...

Monipuolinen tapaus tuo Outi. Katson myös tuota Ohoh päivää, mukava piipahtaa mielenkiintoisten ihmisten päivässä

Puisto kirjoitti...

Punkteeraus ei ole miellyttävä toimenpide, mutta helpottaa oloa, usko pois.

Tuo Tyttö ja helmikorvakoru meni minulla tallennukseen. Ja mielenkiintoista mielipidettä kirjoitat. Katson sen, kunhan ehdin.

Juurikin aioin postata Outi Mäenpäästä. Työpaikan tyhy-päivässä hän ja toinen Stella Polariksen Kirsti Kuosmanen tekivät kovin inspiroivan, innostuneen ja keskustelua herättelevän aamupäivän meille. Näitä naisia oli ilo katsella. Ihaillen

Sooloilija kirjoitti...

Arleena, ohjelma on hyvä, toimittaja Päivi Storgård on rauhallinen ja antaa tilaa haastateltaville. Hyviä tapauksia on ollut vieraana. Usein ihmettelen monen kiireistä elämää. Kirjailijan päivät ovat jääneet mieleen (mm. Sirpa Kähkönen) ja odotan kovasti Sofi Oksasen jaksoa.

Papi, ai sinä olet ollut ihan tekemisissä koulutuksen muodossa Outi Mäenpään kanssa, ihanaa. Minusta hän on jotenkin hyvin inspiroiva ihmistyyppi. Ilolla tekee kaikkea, syvällisesti ja herkästi.
Aion lukea hänen vastailmestyneen runokirjansakin.

Taru kirjoitti...

Tyttö ja helmikorvakoru-elokuva on ihana. Hidastempoinen, kaunis kuin koru - ja tuo taulu on todella koskettava, pysäyttävä. Mulla jäi tuo leffa telkasta katsomatta, kävin sen katsomassa leffassa.

Ostin muuten tänään vaaleanpunaisen rintasyöpä merkin Lindexiltä. Haastan kaikki muutkin sen ostamaan. 2 e ei ole paha.

Aurinkoista viikonloppua ja pikasta paranemista. kuten Katriina sanoi; toinen krt toden sanoo.

Sooloilija kirjoitti...

Elisa, kiitos paranemisterkuista. Yhä väsyttää hirveästi.

Minäkin ostin eilen sen 2 euron roosa nauhan, kirjakaupasta.
Stokkalla jaettiin ilmaisia roosia nauhoja, tai ne oli pinkkejä ja vähän pienempiä..

HeidiHelmiina kirjoitti...

Minäkin tykkään katsoa Oh-hoh mikä päivää. Kiva saada kurkistus eri alojen (enimmäkseen tainnut olla kyllä taiteen eri aloilta) ihmisten päivään. Tiedä sitten miten oikeaa arkea noudattavia ne ovat?

Tyttö ja helmikorvakoru on ihana. Olisikin katsottava se taas joskus uudestaan.

violet kirjoitti...

Tyttö ja helmikorvakoru -elokuvahan tapahtuu Delftissä, joka on pieni kaupunki aivan Haagin vieressä. olen siis usein käynyt> Tuon elokuvan nähtyäni katselin siellä kulmia aivan eritavalla.
Alkuperäinen taulu on Haagissa
Mauritshuis:issa nähtävillä. On vaikuttava, ei voi mitään.

Ellen muuten väärin muista niin elokuva on ohjaajansa esikoinen. Uskomattoman hieno.

Sooloilija kirjoitti...

Violet, enpä ole tiennytkään noita juttuja joista kerroit, kiitos kun kerroit. Voi kun pääsisi joskus näkemään taulun alkuperäisenä.