Lumentulo ei ole aina hyvä asia..

Otsikolla viittaan siihen, että kun lapsella putoaa puhelin taskusta lumihankeen, niin sitäpä ei enää vähän ajan kuluttua löydäkään.. Vaikka kuinka kävelisi reittiä uudelleen läpi ja haravoisi katseellaan maata. Mutta kun joka paikka on täynnä pehmeää, joissain kohdissa märkää lunta, ihmislapsen pieni puhelin hukkuu sinne kuin pieru Saharaan (vai miten se sanonta menikään).

Eilisen maanantain elimme suruaikaa siitä, että esikoisen puhelinta ei sitten löytynyt, vaikka kuinka etsittiin. Liittymä piti sulkea, mutta jos joku löytää sen puhelimen niin se on varmaan niin läpikotaisin kastunut, ettei sillä kukaan pystyisikään soittamaan. Harmitti ja masensi eilinen päivä. Meitä kaikkia. Puhelin on yllättävän tärkeä kapistus, sen huomaa kun sitä ei voi käyttää, tai siis kun sitä ei ole..

Eilen kävin lisäksi lääkärissä, neljättä kertaa tälle syksylle, samasta asiasta. Nyt vihdoin pääsin lääkärille, joka itse ehdotti lähetteen laittamista kurkku-nenä-korvapolille. Itse toivoin jo kuukausi sitten samaa asiaa, mutta puhelimessa en saanut nuorelta lääkäriltä lähetettä. Se on niin lääkäristä kiinni millaista palvelua saa terveyskeskuksessa. Nyt sain olla tekemisissä mukavan ja empaattisen lääkärin kanssa, joka oli sitä mieltä, että ei ole normaalia, että toinen korva on tukossa 9 viikkoa ja että jos huimaa ja jos korvan kuulo huononee koko ajan niin tutkimuksiahan se vaatii.. Edellinen lääkäri sanoi, että joillain ihmisillä vain yksinkertaisesti on korvat tukossa poskiontelotulehduksen jälkeen, ja että 'odotetaan muutama kuukausi'. Päätin, että en odota. En yhtään liioittele kun sanon, että toinen korvani on lähes kuuro. Olen jo alkanut katsoa ihmisten kasvoja tarkkaan eli lukemaan huulilta kun en kertakaikkiaan kuule kunnolla. Se on hirveätä, ja on aiheuttanut pieniä paniikkihäiriötunteitakin ajoittain.

Mutta nyt odotan sitä lähetettä sairaalan poliklinikalle. Pidän sitä pelastuksena, sillä siellä on asiaan perehtyneitä lääkäreitä. Ja uskon, että siellä vaivaani ei vähätellä..

Tällainen terveyskatsaus tälle aamulle. Kirjoitan varmasti asiasta sitten myöhemminkin.

Nyt tiistaiaamuna nautin vain siitä, ettei tarvitse lähteä mihinkään terveyskeskuksiin istumaan köhivien ihmisten keskelle.. Kahvikupissa höyryää kuuma kahvi..

(Kuvassa kissamme tasan vuosi sitten kun asuimme vielä asunnossa, jossa oli parveke. Nythän meillä on pikkupiha ja asumme siis maantasalla, kerrostalossa kylläkin..)