maanantai 10. marraskuuta 2008

Miten voikin hammaslääkärissä käynti olla niin ahdistavaa


Kaiholla muistelen aikoja (ei niin kovin kauaa sitten) kun kävin reilun kymmenen vuoden ajan yksityisellä, ihanalla hammaslääkärillä. Ei jännittänyt eikä pelottanut, hän jutteli mukavia ja oli niin helläkätinen. Tänään kävin aamusta kunnallisessa hammaslääkärissä, ihan vain siksi, että se on niin paljon edullisempaa. Sain kahden hampaan paikkaukset ja puudutukset siihen hintaan mitä yksityisellä maksaisi pelkkä puudutus.. Mutta silti olisin ehkä valmis raapimaan sen yksityiselle maksettavan rahan vaikka selkänahastani, seuraavalla kerralla.


Terveyskeskushammaslääkäri oli kovakourainen täti, ei jutellut minulle mitään, painoi leukaa ahdistavasti koko ajan ja sanoi melkein pahantuulisesti, että voisin rentoutua hieman, samalla rentoutuisi kielenikin, joka koko ajan pyrki poran tielle...

Koskaan en omalla ihanalla yksityisellä lääkärilläni tuntenut sydämentykytyksiä ja lähestyviä paniikkihäiriökohtauksia, mutta nyt tunsin. Harmittaa, ettei minulla työttömyyden ja yksinhuoltajuuden vuoksi ole kertakaikkiaan enää varaa käydä yksityisellä, jossa saisin ystävällistä ja tuttavallista palvelua helläkätisesti..

(Kuvat ovat sunnuntaiselta, sumuiselta, yksinäiseltä kävelyltäni lähimaisemissa. Samaa veden päällä olevaa taloa kuvasin muutama viikko sittenkin, nyt hieman eri kulmasta, eri kelillä.)

12 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Harmin paikka! Miksihän palveluammatissa oleva voi olla noin kehittymätön ja epämiellyttävä työntekijä, tuleehan hänelle itselleenkin siitä huono fiilis, kun asiakas pelkää. Oletko ajatellut antaa palautetta vaikka kaupungin nettisivujen kautta? suosittelen.

Sooloilija kirjoitti...

Katriina, eipä tullut mieleenkään antaa palautetta. Joudun käymään samalla lääkärillä vielä uudestaankin..Mietin sitä..
Haaveilen sillä aikaa paluusta omalle ihanalle entiselle hammaslääkärilleni.

arleena kirjoitti...

Onneksi hammaslääkärikäynti on jo ohi sinulta. Nyt voi rentoutua vaikka näiden aivan ihanien kuvien äärellä.
Tosi kauniit kuvat.

Sooloilija kirjoitti...

Kiitos Arleena. On vähän tunne, että pitää palkitakin itseään, paistoin torttuja vadelmahillolla kun on vieraitakin tulossa..

kullanmuru kirjoitti...

Olen ihan samaa mieltä! Hammaslääkärit ovat hyvin ahdistavia, onneksi oma lääkärini huomasi kuitenkin kuinka hermostunut olin ja jutteli koko ajan ja yritti saada rentoutumaan :)

Vicki Li kirjoitti...

Joo, huonoja/ hyviä hammaslääkäreitä löytyy niin yksityiseltä kuin kunnalliselta puolelta. Mie olen joutunut äkkipäivystyksenä kunnalliseen välillä ja oikein ystävällistä ja hyvää palvelua olen saanut sieltäkin. Mutta omallahan sitä mieluiten käy, se on selvä. Yksityisellä ei ole varaa olla nuiva, siinä asiakkaat loppuu aika nopsakkaan.

Hallatar kirjoitti...

Voih!

Olen pahoillani!
Ottaiskohan mun hampilekuri siutkin hellään huomaansa?
Ja hän ei edes ole yksityinen.

*parantukoon suusi pian*

Sooloilija kirjoitti...

Kiitos teille kommenteista. totta on, että hammaslääkäreitäkin on joka lähtöön.. Tammikuussa jatkuu hoidot, siihen asti saa olla rauhassa..

katrilli kirjoitti...

Hei !

Olen pahoillani, että sinun hammaslääkärikäyntisi oli noin kauhea. Mulla on kauheita kokemuksia sairaalamaailmasta, mutta ei onneksi hammaslääkäristä. Mutta mie pelkään ihan kauheasti mennä hammaslääkäriin, vaikka hammaslääkärini (terveyskeskuksessa) onkin oikein mukava ja helläkätinen. Otan aina ennen käyntiä rauhoittavan lääkkeen, että pystyn edes jotenkin olemaan hoidettavana ja panikoimatta. Ja pelkään aina, kun joku lapsista on hammaslääkärissä. Ja pelkään sitä, että tartutanko oman pelkoni lapsiin?

halauksin katrilli

Sooloilija kirjoitti...

Katrilli, normaalielämässä piilossa olevat paniikkioireet tosiaankin tulevat esiin hammaslääkärissä.. Täytyy vain aina rauhoitella itseään..

Elegia kirjoitti...

Ensin täytyy ääneen kehua noita kuviasi - upeita usvaisia tunnelmia!

Noista mainitsemistasi syistä lakkasin itse käymästä kunnallisessa hammashoidossa (pääseekö sinne edes ellei ole hampaat tippuneet, joo sarkasmia ?!). Olen käynyt kymmenen vuotta yksityisellä ja hammaslekurikammoa ei enää ole - kiitos ihanan hampitohtorini.

En väitä etteikö kunnallisesta löytyisi hyviäkin lekureita, mutta itse en kyllä uskalla sinne enää mennä.

Sooloilija kirjoitti...

Kiitos Elegia kuvakehuista.
Kyllä sinne kunnalliselle pääsee kai ihan kuka vaan, vaikka olisi töissä ja varoissaankin, mutta kuinkahan moni käy..
Mun on nyt vaan rahatilanteen vuoksi käytävä siellä, ajatteles, kahden hampaan paikkaus, puudutukset, röntgenkuva kaikki yhteensä 32 euroa!

Siksi kai se palvelu sitten ei ole niin hyvää.. Ei sentään, uskon vakaasti, että se on vaan persoonakysymys.

Mutta mietin, miksi lähes kaikki terveyskeskushammaslääkärit on naisia, vanhemmanpuoleisia? Ehkä heillä ei ole uratavoitteita ja halua kilpailla. Ovat vaan töissä kahdeksasta neljään...