keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Kaksi erilaista tarinaa syövästä

Katsoin ihan vahingossa kaksi saman aihepiirin elokuvaa peräkkäisinä iltoina. Molemmissa käsitellään syöpää parantumattomana, pitkälle edenneenä sairautena, joissa päähenkilöille annetaan vain muutama kuukausi elinaikaa.

Ensin katsoin amerikkalaisen ja sitten ranskalaisen elokuvan. Nyt tai ei koskaan - The Bucket List oli rauhallisesti, mutta räväkästi etenevä amerikkalaistarina kahdesta syöpää sairastavasta miehestä, joille annetaan vain vähän elinaikaa.
Elokuvassa Jack Nicholsonin esittämä rikas mies ystävystyy Morgan Freemanin esittämän työläismiehen kanssa, yhdessä he lähtevät kiertämään maailmaa sen sijaan, että jäisivät sairaalan pedin pohjalle. Elokuvan päähenkilöt pistävät parastaan, ronski huumori kukkii ja kyynel vierähtää miestenkin silmäkulmasta vähän väliä. Elämä ja kuolema kulkevat käsikädessä. Hienoja ajatuksia herättävä elokuva, mutta ihan pienenä miinuksena sanoisin, että ihan pikkuisen haukottelin välillä. Mutta oli aika myöhäkin kun katsoin elokuvan.

Tässä elokuvassa ei olisi voinut pääroleja näytellä ketkään muut kuin ikämiehet Nicholson ja Freeman. Siitä täydet pisteet!!

Toinen näkökulma syöpään oli sitten tässä ranskalaiselokuvassa Aika lähteä - Le temps qui reste. Siinä nuori ja menevä muotivalokuvaajamies saa syöpäuutisen kuin iskun vasten kasvoja, elinaikaa luvataan korkeintaan muutama kuukausi.

Tämä elokuva käsitteli sairastumista raadollisemmin, huumoria ei tässä käytetty selviytymiskeinona. Nuori mies, jolla oli ongelmalliset ihmissuhteet lähimmäisiinsä, lähentyi yhtäkkiä kapinallisen isoäitinsä kanssa. Isoäidin roolissa oli huikea Jeanne Moreau.
Pääosanäyttelijä Melvil Poupaud konkreettisesti laihtui elokuvan edetessä kohti loppuaan. Koskettava, mutta ei kovin miellyttävä elokuva. Mutta miellyttäähän sen ei tarvitsekaan, vaan ravistella.

Juuri nyt itsekin mietin erään läheiseni kohtaloa. Hän kamppailee vaikeaa syöpää vastaan ja toipuu suuresta leikkauksesta. En voi muuta kuin lähettää suojelusenkeleitä sinne suuntaan, ja toivoa parasta.

Trailerit näistä kahdesta elokuvasta tässä ja tässä.

5 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Sun pitäisi jo saada tästä blogista palkkaa! =)

Sää olet armoitettu elokuva-arvostelija. =)

Sooloilija kirjoitti...

Hallatar, tällä hetkellähän tämä melkein on mun työtä, siis mukavaa sellaista; katsoa elokuvia ja kirjoittaa niistä. Ihanaa hommaa!

Virpi P. kirjoitti...

Tuon Ihanat ukot matkalla -elokuvan katsoin muistaakseni lentokoneessa, mutta nautin silti kummankin jättimäisestä karismasta ja ihan kivoista rooleista. Mutta meni monta kertaa matkailuohjelman puolelle eikä veto tahtonut riittää. Oli niin kaunista, niin kaunista.

Tuo ranskalainen on varmaan toista luokkaa draamallisesti. Aihe on aika pelottava, en juuri nyt katsoisi.

Merja kirjoitti...

Tuo ranskalainen kiinnostaisi. Nicholson joskus jopa vähän ärsyttää, joten en tiedä katsoisinko toista. Eihän sitä toisaalta tiedä vaikka yllättäisikin.

Sooloilija kirjoitti...

Juu tuo ranskalaiselokuva on täyttä draamaa kun taas amerikkalaisversiossa on kevyempää otetta. Ja todellakin sitä Katriinan mainitsemaa matkailumainosta, sen olisin jättänyt pois..

Nicholson on ehkä oikeassakin elämässä vähän samanlainen kuin useimmat roolinsa. Hänen ei ehkä tarvitse kuin pikkuisen liioitella itseään. Näin olen vuosien varrella ajatellut. On hän kyllä jotenkin ihanakin. Mutta on jo niin isoisäiässä, ettei herätä sellaisia tunteita kuin nuoremmat kollegansa..