torstai 29. tammikuuta 2009

Kuvahaaste - neljäs kansio, neljäs kuva

Tässäpä oli kiva ja helppo haaste, nopea toteuttaa: nappasin haasteen Karilta, ja olen törmännyt näihin viikon sisällä monissa blogeissa.

Haasteessa pitää avata koneeltaan valokuviensa NELJÄS kansio ja etsiä sieltä NELJÄS kuva, julkaista se blogissaan ja selittää kuva. (oman kuvani otin picasan puolelta, lähdin lopusta kapuamaan ylöspäin eli laskemaan neljättä kansiota. Alussa säilöin monen kuukauden kuvat yhteen kansioon, nykyään kuvani ovat kuukausittain. Tietokoneen omissa kansiossa kuvat ovat toisin päin: alussa vanhimmat kuvat ja lopussa uusimmat eli toisinpäin kuin picasassa. Otin vapauden laskea neljännen kansion lopusta käsin..).

No kappas, hyvä tuuri kävi kuvien suhteen. Silmänruokaa ja uimarikauneutta nyt tässä kaikille torstaipäivään: Kuva on heinäkuulta 2006, jolloin olin Oulussa Raksilan uimahallissa seuraamassa SM-tason uintikisoja. Uimareita on vaikea kuvata itse teossa, mutta kun he nousevat altaasta, kannattaa kamera olla valmiina. Tässä ohitseni kävelee kaksi uimaria, joista etummainen on huippu-uimari Matti Rajakylä ! Kuva on siis 2½ vuoden takaa, viimeksi kun näin Rajakylää tv:ssä, oli hän jykevöitynyt ja tullut entistä miehekkäämmäksi.. ;D

Ja miten sattuikin, tänäkin viikonloppuna on Oulussa SM-tason uintikisat. Esikoisellakaan ei ole uintitreenejä koko viikonloppuna, mutta hän aikoi silti norkoilla hallilla kaikki päivät, hän haluaa nähdä kaikki huipputason uimarimme. Eilen keskiviikkona hän oli jo saanut Hanna-Maria Seppälän nimmarin ja oli niin iloinen siitä, että Hanna-Maria oli pyytänyt tyttöjä tulemaan hallille muinakin päivinä.

Pitäisiköhän minunkin lähteä sinne tiirailemaan kameran kanssa.

Ohjeet tähän meemiin:

1. Avaa neljäs kansio tiedostoistasi, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiosta, ja julkaise se blogissasi,
3. Selitä kuva.
4. Haasta 4 bloggaajaa tekemään sama.

Tämä haaste on kiertänyt nyt niin monissa, että haastan tällä kertaa vain yhden. (Anteeksi kun melkein aina poikkean säännöistä. Olen kai vähän kapinallinenkin..)

Haastan Katrillin.
Mutta muutkin saavat napata tästä haasteen ja toteuttaa blogeissaan.

9 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Nyt on silmänruokaa koko haasteen edestä! Kaunista miesvartaloa katsoo kyllä mielikseen. Hallillahan niitä olisi...

Vicki Li kirjoitti...

Kiitos, Sooloilija, tästä esteettisestä nautinnosta!

Puisto kirjoitti...

Hieno on kuva uimarista. Eipä muuta voi sanoa.

Sari kirjoitti...

No johan nyt! Ihan säikähdin, kun avasin blogisi ja tällainen lihaksikas mies tupsahti heti silmille... ;-) Hyvä kuva!

Jael kirjoitti...

Hih, minäkin kuvan avautuessa ajattelin mikäs lihaskimppu sieltä ilmestyi;-)Hyvä kuva!

Sari kirjoitti...

Minulla olisi sinulle jotain Pinkeissä Pioneissa ;-)

Ink Narrative kirjoitti...

Enpä olisi tiennytkään, että Oulussa on SM-uinteja ;)

Sooloilija kirjoitti...

Naiset, olkaa hyvät, siis kuva miellytti..

Ja Kari, jotkut lyhyenradan kisat siellä on meneillään. En tiedä tarkemmin. Rajakylä ei ole kisoissa mukana, mutta muita nimekkäitä suomalaisia huippu-uimareita on.

Elegia kirjoitti...

Ohhoh, paljasta pintaa! Hyvin on kuva muuten onnistunut, pisaratkin näkyvät, kosteutta iholla ;)