torstai 8. tammikuuta 2009

Kaikkea sitä tapahtuu, tuolla muualla..


Kuvassa yksityiskohta ikkunastani.. Pakkanen on yhä paukkunut lähes parissakymmenessä asteessa. Mitään ihmeempää en ole tehnyt enkä kokenut. Ruuaksi olen tehnyt mm. soijarouheesta jauhelikastikkeen näköistä kastiketta. Makuun olen jo tottunut, ihan korvaa jauhelihan. Kuuma tomaattikeitto on suunnitteilla. Pidän myös gazpacho-keitosta, kylmästä tomaattikeitosta. Sitä teen joskus kesäisin.

Luin juuri nettiuutisista, että 6-vuotias amerikkalaispoika oli myöhästynyt koulubussista, palannut kotiin ja lähtenyt huristelemaan kohti koulua vanhempiensa autolla. Oli ehtinyt taittaa matkaa 16 km ennen törmäystä puhelintolppaan. Kuitenkin hän oli selviytynyt ilman vakavia vammoja, muitakaan vahingoittamatta. Voi hurja. On siinä mahtanut olla vanhemmilla kauhunhetket tästä asiasta kuullessaan. Tämä tapahtui Virginian osavaltiossa, ei tarkempaa tietoa kaupungista.

Toisaalta hyvä, ettei mitään erityistä ole tapahtunut. En kaipaa nyt mitään sydämentykytyksiä enkä verenpaineen nousuja. Kunhan saisi rauhassa ja tasaisesti elää. Juuri tänään, ja huomennakin.

Editoitu alkuillasta: Kirsti Paakkanen myi tänään kaikki Marimekko-osakkeensa, ja rikastui reilulla 7 miljoonalla eurolla. Tunnen itseni entistä köyhemmäksi. Mutta onhan hän rikkautensa kovalla työllä ansainnutkin...

10 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Minäkin toivoisin tasaisuutta elämääni, TODELLA. Tällä viikolla selviää tulevaisuuteni työpaikalla, siis että onko sitä vai ei... jännää!

Sooloilija kirjoitti...

Elisa, 'onnea' uutisten odotukseen. Kerrohan sitten..

Hallatar kirjoitti...

Ostin itselleni tuollaisen ihan samanlaisen koristeketjun syksyllä. =)
Jossain kohtaa blogissani oli juur tuosta kohtaa kuvakin. =)

Mutta laitoin sen loppujen lopuksi Mamalleni joululahjaksi...

Hallatar kirjoitti...

Tuolta se löytyikin:

http://hallatar.blogspot.com/2008/10/nin-on.html


=)

Sooloilija kirjoitti...

Hallatar, miten sattuikin.. Meillä on samanlainen maku ;)
Käynpä katsomassa. Tuosta linkistä en pysty klikkaamaan, mutta kirjoitan sen..
Ja nyt muistan, että olen kai nähnytkin sen kuvan.

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Kauhea ei sitä kyllä edes voisi kuvitella että tuon ikäinen osaa ajaa!!!
Rauhallista torstai iltaa!
Anu

Anioni kirjoitti...

Jossain soijapussin kyljessä on ohje soijastroganoffille (löytyy myös netistä). Tein sitä kerran nuudeleitten kanssa, ja sen jälkeen siitä tulikin perheen yksi suosikkiruoka. Kannattaa kokeilla, jos et vielä ole :)

Vai että 6v autoilemassa. No huhhuh!

Marja kirjoitti...

Täytyy sanoa, että kyllä Paakkanen on rikkautensa ansainnut. Kova mimmi!

Tosin liian kova arvoiltaan mun makuun, mutta bisnesnainen mikä bisnesnainen. Työllä, työllä ja työllä menestytään, ei millään muulla.

Anonyymi kirjoitti...

Soijarouheesta; itsehän olen sushi-vege joten tuon soijarouheen saa maistumaan lihaisammelle käyttämällä mukana vähän vanhaa kunnon grillikastiketta! Hyvää ja helppoa ;O)

Sooloilija kirjoitti...

Anu kiitos terveisistä, samoin sinne rauhallisia talvipäiviä lasten kanssa!

Anioni, ihana kun näitä soijaohjeita tippuu teiltä lukijoilta, tuo stroganoff kuullostaa mahtavalta! Aion tehdä.

Ilona, Paakkanen on minunkin makuuni hieman kova tyyppi bisnesmaailmassa, mutta olen myös sitä mieltä, että hän on puurtanut koko elämänsä ja on aika köyhistä oloista lapsuutensa elänyt.

Hieman vain särähti korvaan se, että hän on arvostellut kärkkäästi Marimekon uutta johtajaa, Ihamuotilaa, joka eilisissä uutisissa puhelinhaastattelussa sanoi olevansa pahoillaan arvostelusta. Tällaiseen ei pitäisi korkeantason johtajien lähteä!

Mikaela, grillikastike, mikä hyvä idea! Ei ku kauppaan!