lauantai 17. tammikuuta 2009

Vivien Leigh Viettelysten vaunussa

Teema-kanava on nyt omistanut tammikuun Brandolle. Viikko sitten tulleen Viimeinen tango Pariisissa-elokuvan jatkeeksi näytettiin nyt 50-luvun klassikko Viettelysten vaunu - A Streetcar Named Desire. Brandolla on siinä hurja rooli kiihkeänä puolalaissyntyisenä työmiehenä, joka rakastaa rajusti ja huutaa kovasti. Kovuus ja herkkyys vuorottelevat roolityössä elokuvan alusta loppuun, ja katsoja on hämmentynyt, että 'mikä tämä ihminen on miehiään'..

Tuota mieskuvaa voisi pohtia pitempäänkin, mutta nyt kiinnitin enemmän huomiota Vivien Leighin hienon teatterimaisesti näyteltyyn Blanchen rooliin. Leighin keski-ikäistyvä nainen kantaa sisällään salaisuuksia. Hän ei halua liikkua päivänvalossa, koska haluaa näyttää ikuisesti nuorelta. Hän verhoutuu kauniisiin vaatteisiin ja mainostaa, ettei ole lihonut grammaakaan sitten nuoruusvuosiensa. Hän on onneton naishahmo, lapseton ja nuoruudenrakkauden traagisen kuoleman perään haikaileva. Blanche ripustautuu kaikkiin miehiin turvallisuuden kaipuussaan.


Vivien Leigh rakensi roolinsa huimilla yksityiskohdilla, jotka huomaa jos tarkkaan seuraa elokuvaa alusta loppuun. Blanchen mielenterveys horjuu ja pahenee. Kun hän lopulta myöntää ongelmansa ja menneisyytensä haamut, hänen äänensä yhtäkkiä madaltuu. Alussa hän puhuu tyttömäisellä äänellä, jotta vaikuttaisi nuorelta. Mutta kun kaikki paljastuu, hänen äänensä madaltuu monta astetta.


Vivien Leigh teki elämänsä roolin tässä elokuvassa, jota aika usein mainostetaan vain Brandon elokuvana. Leigh oli nuori nainen Tuulen viemässä. Tätä Viettelysten vaunua tehdessään hän oli 38-vuotias eli yhä parhaimmassa iässä. Hän kuitenkin kuoli 54-vuotiaana vuonna 1967. Kuolinsyy oli tuberkuloosi, jota hän oli sairastanut vuosien ajan. Leigh sairasti myös maanis-depressiivisyyttä, joten Viettelysten vaunun Blanchen rooli tuntuu tämän tiedon jälkeen hyvin henkilökohtaiselta roolilta. Blanche ja Vivien - näissä naisissa on käsinkosketeltavaa surua.
(Kuvassa Vivien Leigh vuonna 1940).

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen tainnut nähdä elokuvan joskus kauan sitten. Eilen katsonut, koska en ollut oikeassa vireessä. Pitää hankkia katsottavaksi jostain.

Sooloilija kirjoitti...

Tuima, oikea vire on just tärkeä, varsinkin tässä elokuvassa, joka on aika raskas katsoa. Tasan kaksi tuntia kesti. Siinä puhutaan tosi paljon, jopa hengästyttävyyteen asti. Pitää olla skarppina kun katsoo tätä elokuvaa.

Ink Narrative kirjoitti...

Hieno elokuva. Minulle kuitenkin Vivienin Scarlet Tuulen viemässä on jostain syystä se elokuva, josta hänet muistan. Itse asiassa nyt todella vasta oivalsin, että Blancea ja Scarletia näyttelee sama ihminen ;)

Virpi P. kirjoitti...

Pidän kovasti näytelmäelokuvista, koska niissä ei touhoteta ympäriinsä, vaan keskitytään rakentamaan henkilöitä. Tätä elokuvaa en kyllä katsonut nytkään, vaan menin nukkumaan.

marko77 kirjoitti...

Viikko sitten taisi tulla myös Ilmestyskirja Nyt - Redux, joka kuuluu Brandon mestarillisempiin teoksiin..

Anioni kirjoitti...

Minulle mieleinen aihe. Tosin, Viettelysten vaunua en ole koskaan nähnyt. Vivien on kestosuosikkini, ja varsinkin Tuulen viemää (osaan koko leffan ja vuorosanat lähes ulkoa ;))

Anonyymi kirjoitti...

Samoin, nähty joskus aikaa sitten. Nyt unohdin vaikka piti. Harmittaa. Tämähän kuuluu niihin elämää suurempiin elokuviin.

Puisto kirjoitti...

Äitini on armoton Brando-fani ja tykkää myös Vivien Leighistä. On ollut ihan täpinöissään näistä Teeman leffoista.

Tämä on huikea elokuva, se Stellaaaaah-huuto on ihan klassikko ja Leigh vetää ihan mielettömän roolin.

Vivien oli rutkasti nuorempi Tuulen viemässä ja mun täytyy nyt julkisesti tunnustaa.. saako tätä edes sanoa.., etten ole ikinä tykännyt siitä elokuvasta. Ja samalla tuntuu kuin kaataisin jotakin pyhää..kääk. En vain ymmärrä mitä siinä on niin elämää suurempaa.

Voi kauheeta sentään, äkkiä pakoon :)

Sooloilija kirjoitti...

Kari, ne ovat tosiaan sama henkilö, sitä ei aina niin ajattele. Oikeastaan tässä Viettelysten vaunussa Vivien vaikuttaa vanhemmalta kuin hän oikeasti on; en tiedä onko se meikkaus ja kampaus, joka tekee sen vaikutelman..

Katriina, näytelmäelokuvissa on jännää usein se, että kaikki tapahtuu pienissä ympyröissä ja dialogia on paljon. Se vaatii tarkkuutta katsojalta, ettei mene tärkeitä asioita ohi..

Marko, no niinpä tulikin, se Ilmestyskirja meni minulta ohi..

Anioni, tämä mielenterveyden järkkyminen on hyvä aihe elokuvissa, ja sitä on aika paljon käsiteltykin. Tässä elokuvassa mielen pirstaloituminen on kuvattu erittäin taidokkaasti, tai siis Vivien Leigh tekee siitä lihaa ja verta!

Lepis, on tämä varmasti yksi elämää suurempia elokuvia. Hienot näyttelijäsuoritukset on.

Papi, minulle on käynyt niin, että Tuulen viemää olen nähnyt vain yhden ainoan kerran, teini-ikäisenä, joten siitä ei ole ihmeempiä mielikuvia. Kirjaakaan en ole lukenut. Joten minun elämää suurempiin elokuviin se ei myöskään kuulu. Mutta eihän sitä koskaan tiedä..

Täpinöissään olen minäkin, varsinkin siitä 3-osaisesta Brando-dokkarista, jonka ensimmäinen osa oli tällä viikolla ja joka tulee uusintana huomenna sunnuntaina.
Dokkari paljastaa sen kuinka ihana ihminen Brando oli.. Kapinallinen ja tulinen luonne, mutta niin hyväsydäminen. Ja silloin aikoinaan ehkä koko Hollywoodin suurin sydäntenmurskaaja.

(No onko se nyt hyvä vai huono ominaisuus, mutta jokin magneettinen vetovoima hänessä on ollut..)

pikkujutut kirjoitti...

Tassahan tulee nostalginen olo..Taytynee pitaa itselle kesalla nostalgiaelokuvaviikko taman innoittamana. :)

Sooloilija kirjoitti...

Pikkujutut, nostalgiatunnelmat on täällä velloneet jo pitempään. Kirjastosta juuri lainasin Gregory Peckin elokuvan Kuin surmaisi satakielen (To Kill a Mockingbird). En ole sitäkään koskaan nähnyt.

pikkujutut kirjoitti...

Samainen kirja on ihana!!! Se on Suomessa, muuten lukisen sen heti..Toivottavasti elokuvana myos hyva, minunkin se on nyt nahtava. Mukavaa elokuvaa!

Anonyymi kirjoitti...

Jep,Vivien kuten myös Brando on loistavia rooleissaan, samaten ku Brandon vaimoa näyttelevä-olen-unohtanu-hänen-nimensä.

Vivien Leigh muuten näytteli ennen tätä "VV" elokuvaan samaisessa roolissa teatterissa pitkään Blanche duBoista, Lontoossa muistaakseni.
Vivienhän oli ennen kaikkea teatterinäyttelijä, 90 % kaikista elämänsä rooleista esitti livenä teatterissa, elokuvatyöt oli Vivienille vaan välipaloja joita hän itse ei arvostanu yhtä paljon ku teatterinäyttelemistä.

Tuulen Viemässä Vivien oli 26-vuotias, rakastunu siihen Olivieriin ja toivo että filmaaminen menis mahdollisimman nopeesti ohi että hän pääsis takas Englantiin. "Sumujen sillan" Maryn roolia Vivien suorastaan inhos ja piti Maryn ylidramaattista käyttäytymistä suorastaan naurettavana.
Vivien oli jossain määrin romanttinen nainen ja rakasti ympärillään kauneutta, mutta näyttelijän urallaan hän oli etupäässä epäsentimentaalinen ja objektiivinen.

Tuulen Viemän kuvausten yhteydessä Vivien opiskeli usein kuvaustauolla venäjää. "Viettelysten vaunussa" Vivienillä on muuten vaalea peruukki.

Vivien kuoli 53 ja puoli vuotiaana tuberkuloosiin; hän ei hoitanu sitä riittävän hyvin, ei menny sairaalaan eikä syöny niitä lääkkeitä joita hänelle oli määrätty, ei ainakaan riittävästi; hän oli ketjupolttaja ja poltti kotonaan sängyllä tupakkaa kuolemaansa asti ja otti päivittäin vastaan vieraita rakastamiensa cocktail-kutsujen tyyliin ja naukkaili giniä.
Vivien rakasti juhlimista.

Leena Lumi kirjoitti...

Viettelysten vaunu on Elämäni Leffa. Ensinnäkin minun mielestäni maailman paras naisosasuoritus tulee elokuvassa Vvien Leighiltä hysteerisenä ja mieleltään horjuneena Blanchena. Vetaa tälle vetää ehkä vain Liz Taylor filmissä Kuka pelkää Virginia Woolfia! Ja silloinha Lizillä oli vertaisensa vastanäytelijä, Sir Richard Burton. Mutta Viettelysten vaunussa Vienillä on vertaisenaan Marlon Brando. Brandon roolityö kertoo lahjakkudesta, mutta sitä ei välttämättä huomaa sillä häntä katsoessa tuleee niin kuuma olo ja levottomuus astuu sieluun ja...ah! Brando siinä uunopaidassa!