maanantai 2. maaliskuuta 2009

Periaatteessa terve

Sain magneettikuvauksen tulokset. Niissä ei näkynyt mitään hälyyttävää. En saanut varsinaisesti mitään virallista diagnoosia, tautimääritystä, jolla olisi numerosarja. Ohi numerosarjojen sain kuitenkin loppuelämän diagnoosiksi hyvänlaatuisen asentohuimauksen, huonokuuloisuuden ja tinnituksen. Joten näiden oireiden kanssa minun on opittava elämään. Ne eivät ole esteenä millekään työlle, mutta kuitenkin minun kannattaa välttää hälypaikkoja juuri työssä, sillä se lisää stressiä. Ja stressi lisää tinnitusoireita. Tällä hetkellä se vasen korva, joka ei kuule lainkaan, siis soi ja humisee.

Lääkärin on helppo sanoa, että 'vältä hälytyöpaikkoja'. Kun ei ole paljon muutenkaan paikkoja mistä valita. Miten voin työpaikkahaastattelussa sanoa, että 'juu, työ sopisi mulle oikein hyvin, mutta poistakaa hälyäänet, ihmisjoukot, kiire ja stressi tältä työpaikalta..'.

Tuo laittamani otsikko pitää sisällään suurta ironiaa. Olen tietenkin onnellinen, etten ole vakavasti kuolemansairas, mutta elämänlaatu ei ole kovin korkea näilläkään pikkudiagnooseilla.

Olen vajavainen ja nämä ovat nyt ominaisuuksiani.
Nyt pitää pikkuisen käpertyä sängyn pohjalle.. Ja koska olin niin reipas lääkärin vastaanotolla, niin nyt kotona vähän itkettääkin. Olen terve, mutten kuitenkaan. Sitä pitää vähän sulatella..

Edit. myöhemmin: istuskelin youtubessa etsimässä tunnelmiini sopivaa musiikkia (ja kenties jo seuraavaa sunnuntaiklassikkoa), kun törmäsin tähän lauluun. Sen sanoitukset osuivat tunnelmiini ja video on kuvattu talvisessa kauniissa Helsingissä. Laulun sanoissa sanotaan, että 'kyllä se jää kantaa'. Sillä asenteella tässä yritetään mennä elämää eteenpäin: rohkeana astuen uusiin seikkailuihin, kyllä se jää kantaa..

22 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

No voi itku. Tietysti on hyvä, ettei ole kyseessä mikään kuolemansairaus, mutta onhan noissakin ihan riittävästi riesaa.

Voi kai joten kuten kuvitella (tai sitten en), mitä tinnitus on. Minulle käy joskus niin, että toinen tai molemmat korvat ikään kuin vaihtavat "taajuutta", jolloin korvissa/korvassa alkaa humista. Se ei kylläkään koskaan kestä kauan, puhutaan ihan vain minuuteista. Se on outoa, koska kaikki muut äänet tosiaan haipuvat jonnekin taustalle. Kuulostaako tämä tutulta?

Ei minulla ole oikein rohkaisun sanojakaan. Anna itkun tulla ja pysy peiton alla niin kauan kun voit. Joskus se voi vähän helpottaa oloa. Olen itsekin juuri matkalla sänkyyn, mutta jäin lukemaan blogiasi ja ajattelin kommentoida ensin.

Olen muuten myös havainnut, että joskus on päiviä, kun kaikki normaalit äänet kuulostavat huippukovilta. Ihan kuin kuulo olisi joinakin päivinä herkempi kuin toisina. Se on aika ärsyttävää.

Sooloilija kirjoitti...

Kiitos Elegia kommentista. Tutulta kuullostaa nuo kuvailut.. Taajuuden vaihto on tuttua, joskus en oikein tiedä mistä äänet tulevat jos ihmiset puhuvat, radio soi ja tv;kin on päällä. Joskus luulen puhelimeni soivan, mutta musiikki tuleekin tv:stä.

Katson kotioloissa usein elokuvat korvakuullokkeilla, se on osoittautunut miellyttäväksi.

Tinnitus on kohdallani sitä, että koko ajan humisee, kuin olisi rankkasade, mutta usein sitten iltaisin alkaa se soiminen, piippaus. Onneksi sitä ei ole kovin usein. Mutta humina ei katoa koskaan.. Olen jo osittain tottunut..

pikkujutut kirjoitti...

Aidillani presiis samat diagnoosit. Kesti aikansa kun han ne omaksui itselleen. Sai dg:n silloin kun oli toissa. Mutta tana paivana elelee ja touhuaa jatkuvasti kotona, kodin ulkopuolella etc...Oppi kuulemma elamaan oireidensa kanssa.Joten toivoa on :).

Kovasti tsemppia sinulle! Itke itkut ja sitten elama jatkuu.

Puisto kirjoitti...

Voi miten tyhmää. Vaikka tietysti hyvä, ettei ole jotakin vakavaa sairautta.

Itke rauhassa vaan, se usein helpottaakin. Paljon lämpimiä ajatuksia täältä ja tsemppiä!

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Auts! Tosi ikävää kuulla, vaikka periaatteessa tosiaan ei mitään kuolemanvakavaa, mutta tiedän tunteen kun nykyisin lääkärit eivät tunnu voivan mitään oikein millekään ja apua ei saa. Itselläkin on ilmeisesti hieman samanlainen ongelma: muutama vuosi sitten vasen korva alkoi humista. Kävin lääkärillä ja mitään näkyvää vikaa ei löytynyt. Kävin pari vuotta myöhemmin uudestaan, sama diagnoosi.

Sen jälkeen olen vaan elänyt sen huminan kanssa. Jos on stressiä ja niskalihakset tiukalla tuo pahenee joten venytellä kannattaa paljon, sen olen huomannut auttavan.

Mutta kieltämättä nämä tällaiset "pienet" asiat vaikuttavat elämänlaatuun. Ja kun jollekin "terveelle" oireistaan puhuu, ne eivät kuulosta niin pahalta kuin poikki mennyt jalka, joten harva ymmärtää...

Tsemppiä sinulle ja voimia!

Virpi P. kirjoitti...

Itke rauhassa. Kun tulee tällainen elämää rajoittava juttu, pitää saada märehtiä ja surra kunnolla ennen kuin sen pystyy hyväksymään ja ottamaan elämästä irti kaiken niillä eväillä, mitä on. Voihan olla, että joskus hyvinkin keksitään tapa hoitaa sitä.

Onneksi noihin ääniin voi itse tottua, rajoitukset työnhakemisessa on kyllä toinen asia. Mulla on toisessa silmässä verenvuodoista heikentynyt näkö ja se rasittaa aivoja ja osaltaan lisää stressiä töissä, juuri sillä tavalla kuin sulle sanottiin. Mutta onhan niitä rauhallisiakin työpaikkoja, ei kaikki ole maisemakonttoreita.

Omista puutteistani ajattelen, että ne ovat ominaisuuksiani;)

Jael kirjoitti...

Voi sinua, olen pahoillani,mutta onneksi sentään ei vakavempaa.Mutta tietenkin tuollaiset vaivat häiritsevät elämänlaatua ja toivon, että itkujen jälkeen osaat elää niiden kanssa,kun ei oikein muutakaan vaihtoehtoa ole. Mulla oli pari vuotta huminaa ja ääniä korvassa, olin varma ,että minulla oli tinnitus, mutta se hävisi yhtäkkiä, tosin joskus palautuu tilapäisesti. Kuulo ongelmia on suvussa, ehkä johtuu siitä. Sulla näkyy kuitenkin olevan hyvä asenne:-) Paljon tsemppiä Sooloilija!

-Anne- kirjoitti...

Voi kurja! Toisaalta hyvä ettei ole mitään henkeä uhkaavaa, mutta krooniset vaivat ovat kyllä kurjia.

Itsellänikin on ollut jonkinasteista tinnitusta jo vuosien ajan - tosin pahin vaihe meni ohi viisaudenhampaiden poiston ja purentakiskon hankinnan myötä (rentoutti leukoja), mutta yhä täytyy varoa lihasjännitystä. Aluksi en osannut nukahtaa jos ei ollut musiikkia tms taustalla, mutta nyt olen tottunut siihen että koskaan ei ole hiljaista.

Se on varmaan kurjaa kun lisäksi on vielä huimausta ja kuulo-ongelmia. Itse asiassa tunnen erään henkilön jolla on nuo samat oireet - ei taida olla ihan epätavallinen vaiva kuitenkaan.

Jakselehan, onneksi ihminen sopeutuu kaikenlaiseen, vaikkei se kivaa tai oikeudenmukaista olekaan.

Sooloilija kirjoitti...

Pikkujutut, lääkärinikin sanoi, että tämä on vähän kuin kansantauti. Ja mitä enemmän tulee ikää, sen enemmän nämä oireet lisääntyvät, siis ihmisillä yleensä..

Papi, kiitos lämpimistä ajatuksista. Keitin pullakahvit ja nukuin vähän aikaa. Nyt on jo parempi mieli.

Paivi, jännä juttu, että näitä korvaoireita on niin paljon muillakin. Minullakin on vielä suvussa huonokuuloisuutta. Geenit ovat yllättävän tärkeitä asioita näissä sairastamisjutuissa.
Pitääpä kokeilla mainitsemaasi venyttelyä ja varsinkin niskan ja hartioiden rentoutusta. Voi auttaa oireisiin.

Katriina, olisi niin kiva kun voisi ottaa jonkun pillerin vaivaansa ja tietää, että esim. korva aukeaisi sillä ja huminat loppuisivat. Olin jopa odottanut jotain sen tapaista.
Rauhallisen työpaikan toivoisin löytäväni. Ei siis enää koskaan päiväkotiin tai kouluun! Molemmissa olen aiemmin ollut.

Yaelian, sinullakin siis näitä oireita on ollut. Yllättävän yleisiä ovat, ja tulevat esiin juuri stressin yhteydessä.
Ehkä olen kuitenkin vähän optimisti, vaikka välillä tuntuu, että olen niiin pessimisti.

Anne, sinullakin on ollut samantyyppisiä oireita, mutta viisaudenhampaista johtuen. Minulla kaikki viisurit poistettiin noin 15 vuotta sitten.

Huimaus on epämiellyttävä oire. Se aiheuttaa myös pahoinvointia ja tekee minusta jollain tavalla hitaan: en voi tehdä äkkiliikkeittä, äkkinousuja tai äkkikäännöksiä. Tai jos teen, alkaa maailma pyöriä ja tulee oksetusolo.

Anonyymi kirjoitti...

Harmillisia vaivoja, kukapa niitä toivoisi seurakseen. Surrahan niitä saa ja pitääkin, aikansa ainakin.

Stressi aiheuttaa yllättävän monia vaivoja tai edesauttaa niitä. On niin helppoa sanoa, että vältä stressiä. Että tasainen ja tasapainoinen elämä olisi hyväksi, mutta siihen pääseminen on työn takana.

Saitko mitään ohjeita asentohuimaukseen? Rahkon manööveri? Fysikaalisesta sain hyvän ohjauksen itse, auttoi myös matkapahoinvointiin ja korkean paikan kammoon, ainakin niin väitettiin.

eikka

Valloittava valkoinen kirjoitti...

No Voi ei ole helppoa varmasti sopeutua mutta toivotaan että löydät keinon hallita tilannetta!

Nuo korva jutut on ikäviä itsellä on silloin tällöin itse asiassa aika usein ollut varsinkin autolla ajaessa sellaista että oma ääni jotenkin kuuluu/tulee niinkuin huminalla ja liian kovalla eikä mikään nenästä kiinni ottaminen ja paineiden vaihtelu auta vaan sitä kestää minkä kestää onneksi tosiaan vain minuutteja! Mutta kun olen oireita joskus tutuille sanonut pitävät vähän hassuna!Mutta kyllä sitä pohtii että että josko pahenee iän myötä kun välillä on myös vinkunaa...ja iltaisin äänet saavat minut tosi kiukkuiseksi mutta sen olen laittanut väsymyksen piikkiin.

Voimia sinulle toivon ei ole helppoa kun ei ole lääkettä vaivaan!!!
Anu
(La 14.3 eli ei enää kauaa!)

arleena kirjoitti...

Minäkin rekisteröin tuon otsikon Periaatteessa yrve, mutta ei ihan.

Onneksi ajattelit, että ei mitään lopullista, vaan vikoja joiden kanssa pitää elää ja sopeutua.

Jael kirjoitti...

Tuli vielä mieleen sellainen, että tuletko saamaan asentohoitoa tuohon asentohuimaukseen? Se varmaan auttaisi jotenkuten siihen. Tässä näkyy myös miten .sitä hoidetaan

Anonyymi kirjoitti...

Jo tinnitus ja asentohuimaus kuulostavat ikäviltä vaivoilta, eivätkä miltään pikkujutuilta, koska ne hankalaoittavat elämää. Kyllä niiden vuoksi voi muutaman kyyneleen tosiaankin vuodattaa. Mutta silti: eteenpäin! Paljon paljon jaksamista!

Sari kirjoitti...

No voihan. Ja niinkuin moni jo tuossa mainitsikin, onneksi sentään ei mitään kauhean vakavaa todettu, näiden asioiden kanssa vaan on totuttava elämään. Pyyhithän jo pois kyyneleet ja katsot taas pian eteenpäin, sillä et ole yksin!

Minulla on ollut seuranani tinnitus jo reilut kymmenen vuotta, sai aikoinaan alkunsa pahasta korvatulehduksesta (lääkäreiden arvio, tiedä sitten...) ja nousi ensin niin korkealle tasolle, että luulin jo ihan oikeasti tulevani hulluksi ja itkeä tihruutin öisin miehelleni, että mä en enää kestä, auta mua! Mun korvat soivat silloin niin kovaa, etten saanut kunnolla edes nukuttua ja painelin kyllä saman tien lääkärille hakemaan apua, jota ei siis tosiaankaan tinnitukseen ole juuri tarjolla... :-(

Muutaman kuukauden kuluessa tinnitus onneksi laantui. Mutta edelleen, terävä, jatkuva sointi ja suhina on seuranani. Mutta niinkuin sanoit, siihen tottuu, enkä itse juurikaan enää välitä korvieni soimisesta. Mutta toivon, ettei se tästä enää koskaan kovene. Yöuneni haluan kuiteskin pitää!

Taru kirjoitti...

Äidilläni oli tapana snaoa, itke vaan se helpottaa. Itku oikeasti helpottaa.

Omalla miehellä on tuo sama tinnitys ongelma, joka pahenee stressaavissa elämäntilanteissa. Hän on sen kanssa oppinut elämään mutta ei tuo tietenkään kivaa ole.

Voimia, ja uskoa siihen että jää ja elämä kantaa. Niinhän ne kantavat, vaikka välillä usko horjuu...

Vicki Li kirjoitti...

Voimia! Mullakin oli aika paha tinnitus muutaman vuoden sisäkorvan tulehduksen jälkeen ja Menieren taudin lääkitys jo määrättin. En sitä kuitenkaan koskaan aloittanut. Korvat rauhoittuivat ajan kanssa, kyllä vieläkin pamahtavat huutamaan nimenomaa stressipaikoissa, mutta siedettävää ihan jo on. Iän myötä sitä kummasti kiinnostuu suvun vitsauksista, yllättävän paljon on periytyviä heikkouksia. Elämä jatkuu tinnituksenkin tahdissa.

Sooloilija kirjoitti...

Hei kommentoijat, laitan parempaa kommenttia teidän kommentteihin ajallaan. Olen tänään niin huonovointinen, että päivä kuluu sängyssä. Eiliset huimauksenestoharjoitukset saivat aikaan jälkijunassa ihan kamalan huimauksen, jota yritän saada loppumaan.

Sari kirjoitti...

Huih, ota nyt ihan iisisti siellä ja huilaile rauhassa, että olosi paranee. Me emme täältä minnekään karkaa, joten pidä nyt itsestäsi huolta! Olet ajatuksissa!

Anonyymi kirjoitti...

Joo, ne harjoitukset on inhottavia. Helpotusta toivon nopsaan sulle. Jää kantaa. Vaikka ritiseekin välillä.

eikka

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli niin surullinen ja iloinen samalla kertaa. Pääasia ettei mitään sellaista jonka kanssa ei pysty elämään.Lohduttaako yhtään se, että kaikille meille tulee niitä vaivoja, joiden kanssa on loppuelämä pärjättävä. Aluksi ne tosin tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Ihminen on kuitenkin aika sopeutuvainen otus.

Jaksamisia!

Seija kirjoitti...

Heips!
Olen pari päivää sitten eksynyt tänne "blogi-maailmaan". Mulle aika uus juttu, mutta todella mielenkiintoista on ollut...
Olen saanut lohtua ja mielenpiristystä "roppakaupalla".
Kiitos!

Ällös huolios tinnituksesi kanssa!
Mulla sama juttu. Humisee kestona ja välillä huimaakin. Kaikenmaailman tutkimukset läpikäyty ja kuulokojekin pöydällä odottaa käyttäjäänsä. "Meteli"paikassa töissä ja stressiäkin ihan omiks tarpeiks. Välillä ei kestä ketään eikä mitään, mutta toisinaan taas elämä hymyileekin. Tsemppiä ja valoisia päiviä Sulle!
Toivottelee: Tinnitus"kaima"