keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Paljon ajatuksia päässä, käytäntö sanelee toimet


Pitkästä aikaa on kirjakin menossa. Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen, satiirinen tarina suomalaisesta miehestä, joka haluaisi olla ruotsalainen. Aiheutti jo alussa muutaman pienen hihityskohtauksen, mutta katsotaan alkaako aihe puuduttaa jo puolivälissä.


Nyt kun kissaraasu on lähes täysin parantunut, tuli esikoinen pääsiäisreissulta kotiin flunssaisena ja vatsatautisena. Joten isoa tyttöä saan nyt tänään hoitaa. Kauppaan käy tieni, sillä eihän sairastaa voi ilman jaffaa ja juotavaa mansikkakiisseliä.

Valokuvaus on nyt ollut vähemmällä huomiolla. Tuntuu, ettei ulkona ole mitään kaunista kuvattavaa. Ai niin, kaunis, iso ja uusi jäätelökoppi tuli eilen torille. Käyn ehkä sen kuvaamassa. Kuvabloginikin on muutamaa kuvaa lukuunottamatta ollut melkein tyhjänpanttina.

Tämä työtön lähtis nyt kohta työvoimatoimistoon. Sielläkin kun on käytävä kolmen kuukauden välein.

21 kommenttia:

titu kirjoitti...

Ihana, että näin taas löytyää uusia luettavia. Pitääpä laittaa varaukseen kirjastoon... :)
Minulla kuvaaminen on talvella jotenkin vaikeaa. En tiedä, johtuuko se mukavuuden halusta (liian kylmä) vai kuvaamisen vaikeudesta (valo). Nyt on minullakin aika elvyttää harrastus, ja tarkoitus on lähteä nyt aamusta kiertelemään Oulujokea kameran ja sauvojen kera -jospa jotain kuvattavaa, edes hiukan... :)
Eikös ole hyvä, että pitävät huolen aktiivisuudesta, työkkärissä ;) Toivottavasti jono ei ole kovin, kovin pitkä. Oman aikani sain kulumaan kirjaa lukien... :)

Elegia kirjoitti...

Minulla on tuo Vadelmavenepakolainen haluttavien listalla, mutta vielä ei ole osunut käteeni. Kerrothan sitten lopullisen tuomiosi kirjasta, kun oelt sen lukenut kokonaan? :)

violet kirjoitti...

MInä tykkäsin tuosta kirjasta kovasti. Tunnistin jotakin itsestänikin siinä, tuolta aikaisemmilta vuosilta, vaikken koskaan noin fanaattinen "pakolainen" ole ollutkaan.
Kieli oli minusta herkullista!

Sooloilija kirjoitti...

Ritahelinä, olen jo kotona, työkkärissä käynti sujuu nyt mallikkaasti.Olin vartissa ulkona. On numerolappusysteemi ja virkailija ei turhia jaarittele. Entinen virkailijani puhui aina 45 min./asiakas. Siinä ei kahden tunnin päivystysaikana ehtinyt monikaan korttiaan leimaamaan.

Elegia, kerron sitten. Ainakin kirjassa vilahtelee hurjasti nimiä, siis ruotsalaisten ihmisten nimiä!

Sooloilija kirjoitti...

Violet, kieli vaikuttaa herkulliselta, pidän siitä sarkastisesta tyylistä. Se on toteavaa, ja pinnan alla kuplii..

katrilli kirjoitti...

Hei !

Mielenkiintoiselta vaikutta kirja Vadelmavenepakolainen. Luin muuten sinulta lainaamani kirjan Lukija ja se herätti minussa monia tunteita. Aloitin kirjan lukemisen enkä voinut enää lopettaa lukemista ennenkuin kirja oli lopussa. Haluan ehdottomasti katsoa kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, josta sinä olet kirjoittanut blogiisi elävästi.

Nähdään pian!

Halauksin katrilli

Puisto kirjoitti...

Hyviä lukuhetkiä, täytyykin laittaa tämä lukulistalle. Niin ja voi pientä Kissaneitiä, mutta onneksi on toipunut, taisi selvitä säikäyksellä ja pienellä venähdyksellä, onneksi.

Jael kirjoitti...

Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Paranemisia tytöllesi!

Sooloilija kirjoitti...

Katrilli, mukava kuulla, että pidit Lukijasta. Elokuva kannattaa nyt katsoa kun kirjakin on luettu. Ja elokuvissa mieluummin..

Papi, juu kissa on paranemaan päin, mutta esikoistytär on kovasti kipeänä..

Yaelian, kiitos terveisistä..
Kirja on ihan jännä tapaus.

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Kirjakerhomme Göteborgissa luki tuon kirjan, porukassa oli monta mielipidettä.

juanita kirjoitti...

heippa ja terkkuja etelästä! :) olen täällä käynyt pariin otteeseen kuuntelemassa klassikkoja, mutten ole aiemmin vielä rohjennut kommentoida ;) sain tuon vadelmavenepakolaisen joululahjaksi nyt viime jouluna, ja ahmin sen melkein kertaistumalta. tykkäsin siis kovasti!

Sooloilija kirjoitti...

Hannele, sinä kun olet siellä Ruotsissa jo pitkään asunut niin olisi kiva kuulla pitemmästikin mitä ajatuksia kirja herätti.

Juanita, tervetuloa kommentoimaan. Sinäkin olet lukenut, kiva. Minä taidan nyt mennä ahmimaan sitä kirjaa.

Leena Lumi kirjoitti...

Valiolla on nyt semmoinen hyvänmakuinen Gefilus juttu kuin mustikka-vadelmasoppa. Me jätettiin joku aika sitten aamiaiselta appelsiinimehut pois ja juodaan tätä lasillinen. Jää happohyökkäys hampaille pois ja tekee vatsalle hyvää. Siis kuningatarsoppa!

Virpi P. kirjoitti...

Kävin juuri hakemassa kirjastosta tilaamani Happy-go-luckyn, jota vasta kehuit. Samalla panin tilaukseen Kuin surmaisi satakielen, nyt kirjana, kun elokuva ihastutti niin paljon syvällä humaanisuudellaan.

Sari kirjoitti...

Hei vaan, Vadelmavenepakolainen vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Kerrohan lisää, kun olet sen lukenut.

Voi ei, mikäs teidä kissaraasua on vaivannut? Ja pikaista paranemista tyttärellesi. Meillä perheen pienin oksenteli su-ma yönä ja itse olen kuumeessa ja tosi huonovointisena. Tänään menenkin läkyrille, sillä kylkiin sattuu ja se vähän arveluttaa...

Viikon jatkoja toivotellen,

Sari

Sooloilija kirjoitti...

Leena, gefilusmehut on hyvinkin tuttuja, näitä keittoja en ole vielä ostanut. Tänäänkin kaupassa katselin, mutta päädyin siihen tavallisempaan Valion mansikkakeittoon..

Katriina, muistathan, että se Happy-go-lucky on myös draama, komediallisen otteen lisäksi..
Kuin surmaisi satakielen on varmasti hyvä kirja, koska elokuvastakin sen sanoma tuli niin hyvin esille. Viisas ja humaani.

Sari, juu kisumme loukkasi takatassun pudotessaan sylistä, se tassu taisi vähän venähtää, mutta on jo kai kunnossa. Siihen malliin ottaa jo juoksuaskelia.

Kerron lisää kirjasta kunhan saan luettua sen. Hyvin nimetty kirja.

Voi sinäkinkö olet taudissa ollut.. Täällä on nyt liikkeellä flunssa, johon kuuluu vatsatautia. Kuulin kun soitin lapsen kouluun.
Joten tautia odotellessa..
Hyviä vointeja sinnekin päin.

Liivia kirjoitti...

Hyvä kun muistutit tuosta kirjasta. Pitää ehdottomasti lukea.

arleena kirjoitti...

Täällä taas nautin keväästä niin, että lukeminen on jäänyt muutamiin runoihin ennen nukahtamista.
Tosin lomalukemisena meni kaksi kirjaa, pitäisikin kertoa niistä

Pupu kirjoitti...

Onpas kiva kuulla, jotta lutunen kisumisu on paranemaan päin:) Voisit perustaa sille fanclubin!;)

Taru kirjoitti...

Tuo on hauska kirja, luettu viime syksynä. Uusi tuttavuus oli tuo Miikka Nousiainen mulle - positiivinen sellainen. Hyvää pv!

Sooloilija kirjoitti...

Hauska idea tuo, että kissallemme vois perustaa fanclubin! Sai hymyilemään.
Mukavaa päivää kaikille kommentoijille!