Olen noin 15-vuotiaasta asti kuunnellut kitaramusiikkia ja juuri espanjalaisen Paco de Lucian esittämänä. Löysin hänet yllättäen; ostin nuorena tyttönä Tukholmasta hänen levynsä joskus 80-luvun puolivälissä ja soitin sitä vuosikausia, mutta aina silloin tällöin.. Aikuisenakin olen palannut Paco de Lucian espanjalaiskitarointiin ajoittain. Ehkä flamencohenkinen musiikki on sielunmaisemaani, en tiedä, mutta rauhoitun kun kuuntelen flamencokitaran sointia. Pidän myös siitä, että Paco on uudistanut varsinaista flamencoa. Tietääkseni hän on Espanjan tunnetuin ja arvostetuin kitaristi (korjatkoon joku jos olen väärässä).
Tämä video Paco de Luciasta on vuodelta 1976, eli 33 vuotta sitten kuvattua materiaalia! Ihmettelen sen tuoreutta ja iättömyyttä.
Nyt voin taas tosi pitkän tauon jälkeen palata tähän musiikkiin, jonka olen aina kokenut niin läheiseksi. Sen kun laitan taustalle soimaan niin rauhoitun heti.. Solistia ei tässä tapauksessa tarvita.
16 kommenttia:
Aivan älyttömän hyvä. Eikä tällainen musiikki vanhene - tai aiakaan tämä - ajatontahan se on. Tosin vaatemuoti on hieman eri, mutta sehän to vaan kunnon lisäklassikkosäväyksen :)
Totta, Paco on mestari! Minäkin olen aina pitänyt hänestä ja mulla on myös hänen musiikkiaan.Hyvä valinta!
Taas kerran minulle uusi vanha mestari. Hienoa musiikkia.
Voi Soolis sun kanssa, tämä on niin hyvä! Ihmisen osaamista joskus vaan jää hämmästelemään. Tässä kitarataiturointia.
Kettu kiittää ja kuittaa.
Niin ja piti vielä sanoa, että loistava on tuo muukin rytmiryhmä.
Tuima, tämä tosiaankin tuntuu ihan iättömältä.
Yaelian, meillähän on näköjään sama musiikkimaku, kiva juttu!
Kari, ei muuta kuin tutustumaan..Kiva, että sain esitellä.
Papi, Paco soittaa tosiaankin sillä tavalla, että huuli pyöreänä sitä katsoo, varsinkin tämmöinen, joka ei osaa kitarasta soittaa sointuakaan.
Mulle ihan uusi tuttavuus joka kolhati. Kiitos tästä!!
siis k o l a h t i =)
Aika hauska yhteensattuma: sama ystävä, joka tutustutti minut Miles Davisin esittämään versioon Rodrigon sävellyksestä Concierto de Aranjuez, esitteli minulle kolmen mestarikitaristin - Paco de Lucían, Al Di Meolan ja John McLaughlinin yhdessä tekemän levyn Passion, Grace and Fire.
Näitä on ihana kuunnella, soitto on niin taiturimaista ja kuitenkin sielukasta. Hieno valinta, Sooloilija! Kiitos.
Elisa, tämä kolahtaa aika moneen kuin metrinen halko! Tämä kun on niin aitoa! Ihana että tykkäsit.
Viides rooli, no minä meinasin ensin laittaa sen kolmikon kitarointia, mutta filmimateriaali oli niin heikkoa verrattuna tähän Pacon soolojuttuun. Taiturimaista on! Kuten jo aiemmin totesin; en voi käsittää kuinka jonkun sormet juoksevat kitaralla noin näppärästi ja saavat aikaan niin sielukasta musiikkia!
Mä muistan tämän. Kiitos kun palautit mieleen. Edelleen yhtä sykkivää kuin tuolloin muinoin.
Aikanaan tuli kuunneltua Pacoa enemmänkin, löytyy muutama vinyyli. Oli päässyt unohtumaan, kiva kun muistutit.
Voi jestas, että kolahti! En ole itse asiassa herraa tainnut juuri kuullakaan, vaikka nimi on tuttu. Nuorena ei tällaista sulattanut ja nyt ei ole vielä löytänyt, joten kiitos vinkistä.
tuttu kappale, taisi olla hitti aikoinaan..? kyllä tällaiselle kitaramusiikille lämpenee aina, ja espanjalainen kitarointi miellyttää yleensäkin, harmittavan vähän vaan tulee käytyä kuuntelemassa.
Esittäjän nimi on toki tuttu, mutta en ole paljoa kuullut hänen musiikkiaan. Tämä oli hieno ! Tykkään kitaramusiikista muutenkin...
Lepis ja Susupetal, teille oli Paco tuttu. Ja Katriina, kiva kun kolahti!
Juanita, kyllä tämä on ollut aika isokin hitti, mutta ehkä enemmän etelä-Euroopassa..
Hane, kitaramusiikki on ihanaa!
Lähetä kommentti