maanantai 25. toukokuuta 2009

Kirjahaaste: 5 lempikirjaani

Nappasin Hallattarelta kivan kirjahaasteen.
Kerro viidestä lempikirjastasi kautta aikojen. Vaikeaahan se on, mutta yritetään.

Yksi minulle tärkeä kirja alkaa näin:
1.
Kirja on Anja Kaurasen Syysprinssi. Ylistyslaulua nuoruudenrakkaudelle! Olen alusta lähtien, siis Kaurasen Sonja O. kävi täällä-esikoisesta lähtien, pitänyt hänen henkilökohtaisesta tavastaan kirjoittaa. Tässä tapauksessa Suuresta Nuoruuden Rakkaudestaan, jota Syysprinssiksi kirjassa nimitetään. Nuoruuden hillitöntä hulluutta ja estotonta eroottisuutta. Huumaava kirja. Palaan siihen aina uudelleen.
Anja Kaurasen - Snellmannin oikean elämän Syysprinssi - kirjailija Harri Sirola kuoli v. 2001. Kirja on vuodelta 1996.

2. John Irving: Leski vuoden verran
Irving on taiturimainen kertoja. Hänen maailmansa on ihan omanlainen, ja siihen on hurmaavaa upota. Tämä Leski vuoden verran on jännittävä ja monitasoinen kertomus kirjailijanaisesta, jota nuorempi mies läpi elämän rakastaa. Tarina on niin polveileva, että siihen täytyy palata aina uudelleen.Tällä hetkellä 67-vuotias Irving on lisäksi itsekin niin suuri persoona, että hänen kirjojaan rakastaa jo senkin vuoksi. Itse nimittäisin häntä nykypäivän Hemingwayksi.


3. André Brink: Tuokio tuulessa
Valkoihoisen naisen ja mustan orjamiehen rakkaustarina 1700-luvun Etelä-Afrikassa. Riipaiseva tarina. Kaunista kerrontaa. Brink on kirjoittaessaan melkein nainen, vaikka onkin miehinen mies.

4. Eeva Kilpi: Tamara ja runoteokset
Minusta tuli feministi kun löysin Eeva Kilven. Olin silloin kuudentoista. Olen seurannut hänen uraansa pitkään. Suuri luonnonystävä Kilpi on viisas nainen. Kuvassa lehtijuttu Eeva Kilvestä Tamara-romaanin ilmestymisen aikaan vuonna 1976. Kirjasta on sanottu, että siinä on poikkeuksellisen eroottinen naiskuvaus.


5. Marguerite Duras: Rakastaja
Suuri romaani! Suorasukainen ja omaelämäkerrallinen tarina Ranskan hallitsemasta Indokiinasta 1930-luvulta. Ranskalaisen tytön ja kiinalaisen miehen rakkaustarina, suora ja konstailematon, julmakin. Tähänkin palaan aina uudestaan ja se on melkein aina yöpöydälläni pokkariversiona.

Tästä jäivät nyt pois niin moni hyvä kirja ja kirjailija. Viiden listaa on aika vaikea rajata. Pois jäivät mm. Siri Hustvedt, Francoise Sagan, Edith Södergran, ym. ym.

Pystyyköhän suuri kirjojen ystävä Leena Lumi kertomaan viittä lempikirjaansa, kysytäänpä häneltä. Eli Leenalle lähtee tästä haaste. Mutta kuten minäkin nappasin tämän haasteen Hallattaren blogista, voivat muutkin tehdä samoin, vaikken erikseen muita nimiä nyt mainitsekaan.

5 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

André Brinkin kirjoja tuli luettua silloin tuoreeltaan, kun ne julkaistiin, ja Tuokio tuulessa oli luettava kahteenkin kertaan. Se oli tosiaan vaikuttava ja kaunis tarina.

Durasin lukaisin joskus, mutta ei kolahtanut. Eeva Kilpi sen sijaan kiinnostaa nyt kovasti. ARvostan häntä haastattelujen perusteella, mutta en ole koskaan tullut tarttuneeksi kirjoihin.

Irvingistä kirjoitat myös houkuttelevasti. Jokohan raskauspahoinvointi unohtuisi, se on syy, miksi en ole voinut miehen kirjoja edes katsoa!

Leena Lumi kirjoitti...

Sooloilija, minä luen niin paljon ja olen lukenut aina, että en pystyisi tekemään viiden kirjan luetteloa, tuskin sinäkään filmin;-)

Kiintoisaa oli, että sinulla oli tuo Irvingin Leski vuoden verran -listallasi, sillä se on tuleva klassikko. Siinä on outoa kulttivärettä, sillä olen huomannut, että nekin, jotka eivät muuten Irvingiä lue, hankkivat juuri tämän kirjan. Päämies lukee ko. kirjaa parhaillaan.

Minä olen lukenut kaikki Irvingit ja myös osan arvostellut.

Leski vuoden verran kirjassa naisen elämä alkaa 72 -vuotiaana!

Hannele kirjoitti...

kehtaako tunnustaa et luultavasti en noita lukenut

Leena Lumi kirjoitti...

No, Leena Lumi vastaa sinun haasteeseen ellei vain tarvitse linkittää;-) Viisi kirjaa on kauhea sanoa, mutta toisaalta kauhu kiehtoo...

Pauliina kirjoitti...

Tuokio tuulessa on vangitseva tarina!