torstai 14. toukokuuta 2009

Numeroita tulee tänään lisää itse kullekin


Tyylikäs, taitava ja rohkea Cate Blanchett täyttää tänään 40 vuotta! Onnittelen häntä! Happy Birthday Cate! (Kuvan on ottanut Annie Leibovitz).

Myös minä juhlin tänään syntymäpäiviäni, vuosia tulee tällä kertaa 43, ja tuntuu, että numeroitahan ne vain ovat.. Eivät tunnu enää oikein miltään. Pyöreiden juhlinnastakin on jo 3 kevättä aikaa ja tuntuu, että viimeisen kolmen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon asioita, että siitä on jo ikuisuus, eli oikeastaan olen vasta 43.

Tämä on tällä hetkellä just paras ikä! Ja sama syntymäpäivä Cate Blanchettin kanssa tuntuu hienolta! Tänään syödään kakkua! Eilenkin jo syötiin!

(Muita kanssani saman syntymäpäivän (14.5.) jakajia ovat mm. elokuvaohjaajat Sofia Coppola ja Tim Roth sekä näyttelijät David Duchovny ja Gillian Anderson sekä muusikko David Byrne.)


Halusin vielä lisätä tähän epävirallisemman ja maanläheisemmän kuvan Cate Blanchettista: viime vuonna otetussa kuvassa Cate on kolmannen poikansa kanssa kuvassa. Sydämellinen ja koskettavakin kuva, vaikka on ihan tavallinen lehtikuva. Kolmen pojan ja muutaman koiran äitinä hän on varmaan parhaimmassa roolissaan. Sitä roolia me emme näe.

29 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huippu upeaa ja auringon täyttämää Syntymäpäivää sinulle, Sooloilija!

Ruusuja ja kermakakkuja :)

Tiinanen kirjoitti...

Jee! Hyvää syntymäpäivää. On kyllä hienoa olla sama synttäri ku Cate Blanchettilla. :)

Sari kirjoitti...

Onnea syntymäpäiväsi johdosta. Hyvässä seurassa saat tosiaan kakkua maistella ;-) Olet siis härkä, niinkuin tyttäreni. Tuossa meidän 5-veessä on jo selviä härän piirteitä havaittavissa, sanoivat ihmiset sitten mitä tahansa horoskoopeista ja niiden uskottavuudesta. Miten lie sinun laitasi, tunnistatko itsessäsi härän piirteitä?

Jael kirjoitti...

Paljon paljon onnea syntymäpäivän johdosta! Toivotan sulle oikein upeata päivää!

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Synttärionnittelut aikuiselle, juuri oikean ikäiselle naiselle :) Cate Blanchett synttärisamiksena on kiva!

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvää ja kaunista ja ihanaa syntymäpäivää sinulle! Vietä kiva päivä!

t. Papi

Vicki Li kirjoitti...

Sydämelliset synttärionnittelut Sooloilija! Ikähän on korvien välissä. Mie esimerkiksi olen juuttunut 35 vuoden ikään. ;)

Sooloilija kirjoitti...

Lepis, Tiinanen, Sari, Yaelian, Päivi, Papi ja Vicki Li:
Ihanat kiitokset onnitteluistanne!

Sarille (ja muillekin) vastausta Härkä-kyselyihin: juu härkäpäisiä ollaan! Pitkäjänteisyys, boheemius, maanläheisyys, rauhallisuus, sinnikkyys ja ennenkaikkea nautinnonhaluisuus kuuluvat piirteisiini, myös suuri eläinrakkaus!

violet kirjoitti...

Onnittelut!
Mun kanssani samana päivänä ovat syntyneet mm. Peter von Bagh, Charlie Parker ja Ingrid Bergman - joka myös kuoli samana päivänä, syntymäpäivänään...

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Tuli tuossa noista sinun ominaisuuksista toisena härkäpäänä mieleen, että itsellä tuo kunnollinen pitkäjänteisyys ja sinnikkyys on jäänyt puuttumaan, ja luovutan, väsähdän ja hermostun välillä liian helposti. Mutta itsepäisyys, maanläheisyys, tietynlainen hitaus ja nautinnonhaluisuus ovat kyllä täälläkin päin tuttuja ;-)

Sooloilija kirjoitti...

Violet, kiitos! :D Ingrid Bergman oli ennenkaikkea persoonallinen, mukavan oloinen ja reipas ihminen.

Päivi, oi, unohdin hitauden, se on varmaan mun määräävin piirre. Ja se kuuluu vähän kaikille Härkäihmisille ja antaa joskus harhaanjohtavan kuvan ihmisen persoonasta. Ulkoisesti hidas voi olla älyllisesti erittäin nopea, eikö? ;D

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Juurikin näin Sooloilija :)

Ja joitakin asioita pitää nyt vaan vähän aikaa märehtiä ennen kuin niille voi lämmetä.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea! Olet kadehdittavan hyvässä seurassa!! Jos olisin edes 30-vuotiaana ollut Blanchetin näköinen olisin tyytyväinen, uskomaton nainen..

Krisu kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää! Olkoon päiväsi aurinkoinen ja iloa täynnä!

Sooloilija kirjoitti...

Mikaela ja Krisu: lämpimät kiitokset!
Aurinko paistaa!

Leena Lumi kirjoitti...

Elämyksellistä synttäriä, Sooloilija!

Tuo Leibowitzin kuvaidea on juuri häntä: kaunis nainen, päälle kietaistu jotain, joka antaa aavistaa, että alla ei olekaan sitten mitään ja kuvaustaustana autotallin takaseinä.

Sooloilija kirjoitti...

Leena, kiitos.
Elämyksistä parhaimpia ovat sellaiset pienet asiat kuin, että esikoinen keitti mulle aamulla kahvit ja sain omatekoisen lahjan kuopukselta aamulla ennenkuin lähtivät kouluun. Ja yleensä esikoinen lähtee pahantuulisena kouluun murahdellen, mutta tänään huuteli iloisesti ovella heiheit! Ihan parasta!

Tuo Catesta otettu kuva on jännä, kiinnitin eniten huomiota hänen asuunsa, isoon puhvimaiseen kankaaseen, joka on vain huolimattoman näköisesti solmittu edestä kiinni. Hyvin sensuellia!

Virpi P. kirjoitti...

Onnea sinulle! Cate B. on kyllä aika laimea tapaus sinun tumman ja verevän kauneutesi rinnalla. Saisitkin vain Leibovitzin kuvaamaan itsesi ja varsinkin pisamasi!

Sooloilija kirjoitti...

Katriina, kiitos! Oi mitä ylistyssanoja, punastelen täällä.. Ja niitä pisamia ja maksaläikkiä otsalla tuleekin taas lisää kunhan lähden tuonne aurinkoon.. ;D

marko77 kirjoitti...

Onnittelut! Sitä ollaan kevään lapsia? ;)

Sooloilija kirjoitti...

Marko, 'oo kevään lapsi mä oon, villi luonteeni on..' Vai miten se laulu menikään. Kiitos!

pikkujutut kirjoitti...

Aurinkoiset onnittelut!

arleena kirjoitti...

Paljon onnea syntymäpäivänäsi.
Ikää tulee ja kohta sen muistaa vain laskutoimituksen avulla kuluva vuosi miinus syntymävuosi, siihen se menee.
Aika kuluu, mutta elämänkokemus kasvaa.

Hallatar kirjoitti...

Oi! =D

Onneksi olkoon synttärisankarittarelle! =)



*halaa*

Sooloilija kirjoitti...

Pikkujutut, Arleena ja Una/Hallatar, ihana kun onnittelette, kiitos!

noeijoo kirjoitti...

Onnea! Esikoiseni on härkä ja kuvaus sattui kyllä kohdalleen. Kevään lapsena on hyvä olla, kesä vielä edessä ja kukat alkavat kukkia pian. odotusta ilma täynnä.

Timo kirjoitti...

Onnea paljon!

Enpäs tiennytkään että te Katen kanssa ootte noin nuoria. :-)

Sooloilija kirjoitti...

Eikka: Kiitos!!! Ai sinulla on Härkä-lapsi..

Timo: Kiitos onnitteluista! Ollaanko me Cate Blanchettin kanssa nuoria, kiva kuulla. Ei ehkä nuoria, mutta aikuisia, kai vihdoinkin.
Aiemmin blogini kuvauksessa nimitin itseäni aikuiseksi naiseksi, mutta jätin aika pian sen aikuisen pois. !

-Anne- kirjoitti...

Myöhästyneet synttärionnittelut!