perjantai 8. toukokuuta 2009

Onhan tämä vähän aikaista julkistaa..

On syntynyt neljän kissan poikue; kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Heistä yksi tyttö tulee meille kesäkuun aikana. Olen muutaman vuoden mietiskelyn jälkeen päättänyt hankkia meille toisen kissan. Sitä en voi tietää miten 8-vuotias Tikke-neitimme ottaa pienokaisen vastaan, mutta haluan olla optimisti ja uskoa, että se lempeänä luonteena ottaisi pienen hoiviinsa. Ainakin jossain vaiheessa.

Meidän tuleva kissamme: Selma on tuossa yläkuvassa kahden viikon ikäinen ja on kuvassa toinen vasemmalta.

Laitan tähän äskettäin ottamani kuvan 8-vuotiaasta kissastamme, joka tässä harjoittelee pienen kissanpennun hoitamista. No mitä lie ajattelee, mutta haluamme uskoa, että se olisi edes hieman äidillinen tai isosiskon luonnetta omaava.


Kohta meillä siis vilistää pieniä tassuja isojen tassujen rinnalla. Erilaista iloa ja leikkisyyttä tulee elämään. Ihana asia!

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa! Kissanpennut (kuten kaikki eläinpennut) ovat ihania! Hermothan siinä menee kun niiden kaikkia kepposia yrittää torpata mutta siksipä ne on luotu niin söpöiksi ;O) Kaverini 5 -vuotias kissa otti uuden kollipennun vastaan muristen mutta 2 viikkoa myöhemmin oli jo rauha maassa joten hiljaa hyvää tulee!

Virpi P. kirjoitti...

Onneksi olkoon perheenlisäyksestä ja sen odottelusta! Selma on siis tummanharmaa, jos näin oikein. Kaunis väri. Kyllä se tuo varmaan uutta puhtia koko perheeseen, kun hoidetaan yhdessä kissavauvaa.

Hauska kuva tuosta harjoittelusta. Auttaakohan se? Meille haetaan nimittäin viikon päästä koiranpentu, ja sattumoisin Silkkiturkki tulee seuraavana päivänä viikoksi hoitoon. Huh, joskus vaan asiat menee näin päällekkäin.

Sooloilija kirjoitti...

Mikaela, pennut on ihania. kaikkea jännää on meillekin tulossa.. Pikkuesineet on nostettava lattioilta pois, ja johdotkin mielellään.. ;D

Katriina, teillekö jo viikon kuluttua tulee koiranpentu! Ihanaa, onnea siitä. Kuvia tulen sitten blogiin katselemaan..

Juu Selmamme on se toinen vasemmalta, ei ihan tummin harmaa (joka on siinä reunassa vasemmalla, se on poika). Samoin on poikakissa se kaikkein rennoimman näköinen kellistelijä siinä keskellä..

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Lutu lutu miten söpöjä! Kuten Mikaela tuossa jo alussa mainitseekin, kaikki eläinvauvat on kyllä ihania :)

Tosi suloinen tuo opettelukuva. Näyttää ainakin hyvin äidilliseltä.

Onnea uuden perheenjäsenen odotteluun!

Annie kirjoitti...

Ihania kuvia!

noeijoo kirjoitti...

Niin mielellään ottaisin kissan syliin kehräämään, mutta kissoille olen pahasti allerginen, joten sen saa unohtaa.

Kohta siellä juosta vilistetään peräkkäin..

Pupu kirjoitti...

Ihana uutinen! Kissanpennut on niin sulosia, kuten melkeen kaikki muutki eläinmaailman vauvelit:) Määki haaveilen toisesta kisusta, ois Viljamille kaveri sitte. Noista kisunpennuista saattaa tulla vähän Viljamin tyylisiä, näyttää tuo värimaailma samantyyliseltä:)

Taru kirjoitti...

Mahtava juttu!! Teille tulee uusi "vauva". Optimistinen asenne ennen kaikkea, niin sitä pitääkin! Selma varmasti tykästyy pikkuiseen.

Sooloilija kirjoitti...

Paivi, Annie, Noeijoo, PupuL. ja Elisa; lemmikit tekevät aina mieleni optimistiseksi..

ja ps. tulevan kissamme nimi on siis tuo Selma. Se nimi on pyörinyt mielessäni jo pari vuotta, en halunnut sitä enää muuksi muuttaa. Toisaalta, voisi olla hyvä nimetä lemmikki vasta kun on nähnyt sen luonteen, mutta olkoon nyt näin..

katrilli kirjoitti...

Lämpimät onnittelut uuden perheenjäsenen odotteluun:) Kyllä Tikke ottaa Selman hyvin vastaan, alussa saattaa olla vähän mustasukkaisuutta, mutta hyvin kaikki menee...

Tullaan sitten katsomaan pienokaista ja Tikkeä kesän aikana.
Ihanan näköinen ja värinen pikkukisu!

-Anne- kirjoitti...

Oi, onnea! Minäkin aion ottaa kaksi kissaa joskus tulevaisuudessa. Picon seuraksi en enää viitsi nuorta villikkoa ottaa, sehän voisi kuolla rasitukseen. =)
Kaverini otti äsken pennun nuoren kissansa seuraksi, vähän aikaa oli molemminpuolista kyräilyä, mutta muutaman päivän jälkeen jo nukuttiin sylikkäin.

Sooloilija kirjoitti...

Katrilli, tervetuloa sitten katsomaan kisuja!

Anne, olen toiveikas, että meillekin käy näin: että pientä kyräilyä olisi vähän aikaa ja sitten tulisi se hyväksyminen..