maanantai 11. toukokuuta 2009

Tulossa juttua Audreysta


Audrey Hepburn vuonna 1957 Paramount Studion ulkopuolella pyöränsä ja koiransa kanssa.

Tänään olen istunut kurssilla suunnittelemassa mahdollista tulevaisuuttani, johon kuuluisi työtä tai opiskelua, tai kenties molempia. Hainpa erästä työpaikkaakin, pitkästä aikaa. En usko, että tärppää heti ensimmäisellä kerralla, mutta ainakin saan harjoitusta työn hakemiseen, itsensä 'kauppaamiseen' ja hyvien puolien korostamiseen. Minunhan täytyy jo puhelimessa kertoa mitä osaan ja mitkä ovat vahvuuteni. Ei se kyllä helppoa ole. Usein on niin paljon asioitakin mielessä, että sitä keskittyy usein siihen, että kuullostaa järkevältä..

Lopun päivää olen ollut ihan poikki, aika hupaisaa ;D

Ja ihmeiden aika ei ole ohi: teinitytär siivosi tänään oma-aloitteisesti jääkaappimme!

Audrey Hepburnin elämäkertateoksen Lumous olen saanut jo jokin aika sitten ystävältäni, enkä ole sitä ehtinyt vielä lukea. Kunhan luen ja katson pian yhden Audreyn elokuvankin, niin sitten kirjoitan hänestä. Ja kuviahan hänestä on otettu varmasti miljoonia, tässä yllä yksi hurmaava otos.

16 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Voi, kuinka viehättävä kuva Audreysta:herkkä, kuulas, jotenkin poissaoleva...

Sooloilija, Lumous on 1/4 tulevaa torstaita, joka on toivoa täynnä!

Hane kirjoitti...

Odotan innolla, Audrey on yksi niistä kuolemattomista...

Jael kirjoitti...

Tuohan kuulostaa hyvältä , että on suunnitelmia lähitulevaisuuden suhteen.Toivottavasti tulee paljon positiivisia asioita eteen!

arleena kirjoitti...

Audrey oli ja on edelleen yksi idoleistani tai sanotaan hieman voimakkaammin naisihanteestani.

Sari kirjoitti...

Hei Sooloilija. Hieno homma, että olet käynyt suuntaa hakemassa. Itse olen myös vähän hakosalla, tytär menee jo syksyllä kokopäiväisesti kouluun (täällä mennään kouluun jo 5-veenä) ja äipällä onkin sitten päivät täynnä tyhjää ja tarttis tehdä jotain... Mutta mitä, se on vielä vähän avoinna.

Audrey Hepburn on klassisen kaunis nainen, jonka olemusta ei voi kuin ihailla. Miksiköhän minulle häntä ajatellessa tulee aina sellainen mielikuva, jossa hän seisoo elegantisti mustiin pukeutuneena, ballerinat jalassa, mahdollisesti joku tyylikäs huivi päässä ja sellainen vanhan ajan savukkeenpidike kädessään, naisellisella tapaa siinäkin suhteessa. Elämäkerrat ovat aina mielenkiintoista luettavaa, tuon kirjan voisin kyllä minäkin lukea. Palaahan tosiaan vielä aiheeseen, kun olet kirjan lukenut. Ja paljasta meille kaikki Audreyn salatut paheet...

violet kirjoitti...

Sinua voisi kiinnostaa tämä:
http://martawrites.blogspot.com/search/label/audrey%20words

Ihania kuvia sielläkin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kuva on mieleenpainuva. Ei tuollaisia nykyään enää edes oteta, se henkii ihan muita asioita kuin nykytähdillä on ;O)

Annie kirjoitti...

Ihania nuo vanhoista filmitähdistä otetut kuvat.

Virpi P. kirjoitti...

On sitä ihan poikki, kun joutuu tekemään ja ajattelemaan jotakin uutta. Se vaatii ponnistelua, vaikka ei näykään ulospäin.
Ja kun äiti on poissa, voi lapsi saada päähänsä tehdä jotakin yllättävää!

Sooloilija kirjoitti...

Kivat kommentit kaikilla, Audrey on juuri sellainen ihminen, josta kaikki pitivät. Olisi ollut ihana nähdä hänet ihan elävänä, mutta harvoinpa sitä pystyy näkemään ketään filmitähteä.

Oi minun ponnistukseni kurssin ja työnhakemisen saralla jatkuvat, joten kerron niistä sitten taas myöhemmin..

Ja tuosta Violetin linkin alta löytyi ihana blogi, joka oli täynnä Audrey Hepburnin kuvia, kiitos linkistä!

Merja K kirjoitti...

Onnea työnhakuun :) Ja kaunis kuva, ihailen Hepburnin tyyliä

Taru kirjoitti...

Tsemppiä työnhakuun! Mulla on muuten suositella hyvää työnhakukirjaa: Winning at interview. Luin sen itse ennen työhaastattelua ja mielestäni siitä olisi oikeasti hyötyä.

Audey on ihana. Mulla on se Donald Spoton kirjoittama Audreyn elämänkerta; tuossa se odottelee yöpöydällä että joku lukisi sen =)

Sooloilija kirjoitti...

Merja ja Elisa, kiitos teillekin tsempeistä.
Tuo Elisan mainitsema kirja pitää laittaa korvan taakse, mutta jos se on kokonaan englanninkielinen ja liian asiallinen niin en saa sitä kuitenkaan luettua kuin sieltä täältä otteita..

Elisa, sama Spoton kirja täälläkin, Lumous, on yöpöydällä.

Taru kirjoitti...

Se oli kokonaan engl.kielinen mutta aika ohut ja nopeasti luettava. Ostin sen akateemisesta. Toisaalta onhan noita suomenkielisiäkin opuksia pilvin pimein samasta aiheesta..

Sooloilija kirjoitti...

Elisa, tämä Lumous on suomenkielinen, paksu ja kaunis opus, eli eri..

Anne kirjoitti...

Upea kuva ihanasta Audreystä!